7.11.2010

El Camino - Oman tahdin löytämisestä

El Caminolla huomasin, kuinka tärkeää oli löytää oma kävelytahti. Sellainen, että askel oli sopivan mittainen ja jalkojen rytmi oli sen hetkisen tilani mukainen. Molemmat saattoivat vaihdella hetkestä toiseen. Sopiva tahti löytyi kuuntelemalla kehoani. Kun tahti oli sopiva, eivät jalat jännittyneet turhaan. Hyvässä tilanteessa kävelyyn tuli nautittava helppous ("flow") ja tuntui, että jaksaisin kävellä vaikka kuinka pitkälle.

Oli hyvä löytää myös itselle sopiva levon ja kävelyn tasapaino. Itse pidin usein taukoja, oikeastaan aika pian sen jälkeen, kun tauon ajatus tuli mieleeni, vaikka olisinkin ollut vielä hyvävoimainen. Otin repun pois selästä, join tilkkasen vettä ja söin mahdollisesti jotain evästä. Usein otin myös kengät ja sukat pois. Hetken lepo virkisti ja taas oli mukava kävellä. Riittävillä lepohetkillä estin sen, ettei kävelyyni tullut suorituksen ja puristuksen makua. Lepohetket auttoivat myös siinä, etten ajatellut vain perille pääsyä, vaan olin läsnä mahdollisuuksien mukaan matkan joka hetkessä ja huomioin muut ihmiset, omat tuntemukseni, linnut, hyönteiset, kasvit, sään, maiseman, jne. El Caminolla pidin myös useita välipäiviä, jolloin en kävellyt lainkaan.


Edellä mainituista syistä johtuen alkumatkallani tapaamani ystävät menivät menojaan. Minulla oli yksi hitaimmista tahdeista. Onneksi matkan varrella tapaa aina uusia ystäviä. Loppumatkasta minulla oli ilo tavata kaksi vielä minuakin hitaampaa kulkijaa, joiden seurassa kävelin kaksi päivää. Tämä sopi minulle oikein hyvin, koska huomasin, että tahtini hidastui matkan edetessä.

El Camino on suuri opettaja. Ruotsalainen urheilutaustan omaava nuorimies käveli hurjalla vauhdilla pari ensimmäistä päivää, jopa juoksi osan matkasta. Lopputuloksena polvet kipeytyivät niin pahasti, että hänen täytyi hankkia kävelysauvat ja polvituet. Kipuja välttääkseen hän käveli alamäet takaperin. Oli kiva kävellä ja keskustella naamat vastakkain.

Kanadalainen mies oli varannut koko lähes 800 km:n matkaan aikaa ruhtinaalliset 3 viikkoa, mikä ilman lepopäiviä tarkoitti n. 40 km:n päivämatkoja. Yhtenä päivänä hän oli kävellyt yli 50 km ja saanut pohkeensa hyvin kipeäksi. Hän joutui taipumaan tosiasioiden edessä ja mietti, ottaisiko sittenkin bussin jossain vaiheessa lyhentääkseen kävelyurakkaansa.


Jokainen löytää oman tahtinsa, jotkut aikaisemmin kuin toiset. Joku löytää sen vasta matkan jälkeen juostuaan jokapäiväisen ohjelmansa perässä. Oliko se vain suoritus ja olinko todella tekemässä tuota matkaa ja elämässä sen hetkiä? Tai olinko liian mukavuudenhaluinen enkä koskaan todella ottanut mittaa itsestäni? Tahti löytyy vapaaehtoisesti tai El Caminon opettamana. Ja tuo tahti on jokaisella omanlaisensa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti