El Camino - Pamplonan pauloissa

Aloitan El Caminoni eli pyhiinvaellukseni urbaanisti tutustumalla Pamplonan vanhaan kaupunkiin.

Kun lauantai-iltana saavun kaupunkiin, niin vanhan kaupungin kadut ovat mustanaan ihmisiä. Joku juhla on meneillään ja myöhemmin illalla on äänestä päätellen mahtava ilotulitus. En nimittäin jaksa enää lähteä majapaikastani kadulle, sillä 4:15 aamuherääminen painaa jäsenissä.

Sunnuntaiaamuna kadut ovat autiot ja näkyy juhlimisen merkkejä: tyhjiä pulloja, tölkkejä, sirpaleita, oksennusta. Mutta ihastun kaupungin lumoon ja ihmettelen katuja, kujia, rakennuksia, yksityiskohtia. Kaunista. Ja kun ihastelen San Saturnino kirkon hienoja alttariveistoksia, päätän, etta täällä on hyvä olla pidempään ja antaa kaupungin tulla iholle. Tulee ajatus hitaasta Caminosta, maistellen ja haistellen.

Plaza Consisterialilla on meneillään lasten härkäjuhlat. Samaan tapaan kuin heinäkuussa härkäjuhlien aikaan, härät ajavat kadulla takaa lapsia, jotka kirkuen juoksevat karkuun. Härät tässä tapauksessa ovat aikuisten työntämiä pyörillä liikkuvia muovihärkiä. Käyn katsomassa Pamplonan kuuluisan härkätaisteluareenan. Valitettavasti illalla ei ole tiedossa taistelua.

Kunnon pyhiinvaeltajan tavoin käyn messussa, josta en paljoa ymmärrä. Paljon on väkeä, myös nuoria. Mukavinta on, kun välillä lauletaan ja kerran kätellään lähellä olevia. Ehtoollisella saa leipää, vaan ei viiniä. Alttaritauluun on maalattu härkä. Parhaiten mieleen jää hypnoottisen kaunis Jeesus-patsas (ylimaallinen katse ja kaapu repäisty auki sydämen kohdalta) ja valon vaihtelu alttarin lasimaalausikkunoiden läpi, kun aurinko menee välillä pilveen ja tulee sitten esiin. Rauhoittavaa.

Illalla on sitten taas menoa: karaokea ja tanssia kadulla. Vastapainoksi löydän hiljaisia katuja, kirkkoja ja puistonpenkkejä. Katselen ihmisiä heidän arkisissa touhuissaan.

Oikeita peregrinojakin ( = pyhiinvaeltajia) näkyy aika paljon, monet tekemässä matkaa polkupyörällä. Teen tuttavuutta yhden ryhmän kanssa: joku toinenkin suomalainen on nähty. No, kanssakulkijat tullevat tutummiksi, kunhan pääsen kaupungin lumosta ja tien päälle.

Nyt maanantaiaamuna aamiaisen jälkeen joko lähden matkaan tai lääkärille, koska korvaa hieman jomottaa. En vielä tiedä, hetkessä on niin mukava elää...