22.11.2010

Small Talk, rakas inhokki

”Perskules! Minähän en rupea small talkia harrastamaan. Jos minulla ei ole asiaa, niin mieluummin olen hiljaa, kuin rupean lämpimikseni niitä näitä puhumaan.” Näin ajattelin pitkään. Vasta aivan viime vuosina olen tietoisesti opetellut small talkia ja harrastan sitä nykyisin lähes päivittäin. Miten tässä näin pääsi käymään? Entisestä inhokista on tullut suosikkini.
Huomasin entisten toimintatapojeni toimimattomuuden. Olen ollut kovin asiapainotteinen. Pahimmillaan en nähnyt ihmisiä asioilta. Sitten päätin siirtää enemmän huomiota asioista ihmisiin. Sosiaalistumiseni alkoi.
Kun huomio on ihmisissä, tulee tärkeäksi kontakti. Ymmärsin sanojen rajallisen merkityksen ihmisten välisessä kontaktissa. Usein on tärkeämpää se, että sanotaan jotain, kuin se mitä sanotaan. Jos en sano mitään, ei toinen pääse täysin tutustumaan minuun eikä ajatuksiini tai tunteisiini. Jos taas töksäytän asiani liian suoraan, se on kuin ensimmäisillä treffeillä ilman lämmittelyä ehdottaisin toiselle sänkyyn menoa.


Small talk ei ole minulle, hiljaiselle asianpuhujalle,  luontaista. Siksi se on hyvää harjoitusta oman mukavuusalueeni ylittämiseen. Joskus se ei avaa kontaktia, mutta silloin olen ainakin yrittänyt. Ja usein se avaa miellyttäviä yllätyksiä: ”tuo nainen, jota luulin työ-on-kaikki-kaikessa-tyypiksi, harrastaa kalliokiipeilyä ja kirjoittaa salapoliisikertomuksia” tai ”ai tuokin ymmärtää hyvän eli lintujen päälle” ;o)
Kaikki mikä yhdistää on hyvästä. Kaikki mikä erottaa on pahasta. Ja hiljaisuus joskus erottaa. Small talk on yksi luonteva tapa kommunikoida, tapa saada yhteys toiseen ihmiseen. Siksi small talkia voisi nimittää vaikka termillä smart talk.

3 kommenttia:

  1. Heippa ja kiitos käynnistä.Voisin suunnata oman nokkani kurkien mukana kohti etelään, näpitä niin jäässä tässä tietokoneella.

    Luit varmaan vahvan mielipiteeni Birgitan blogista tästä small talk asiasta:) Olen kauhea härpäke ja työpaikan pelle mutta small talk vaikka hississä tuntemattoman kanssa on aivan kamalaa ja teennäistä mielestäni. Mielipiteelläni ei tietysti ole väliä koska hyvät tavat kuitenkin joskus pakottavat heittämään pikku läppää siellä hississäkin,se on kovin uuvuttavaa. Toisaalta on mielestäni hieman surullista että on unohdettava umpisuomalainen jääräpäisyys ja taivuttava amerikkalaiselle "kulttuurille".
    Jaaha tässä tuli jo hard talkia tuntemattoman kans ( vaikea uskoa että olen alkujani hämäläinen)
    Hyvää viikonalkua

    VastaaPoista
  2. Mä ymmärrän mitä Ari tarkoitat ja olen samaa mieltä, että kaikki mikä yhdistää on hyvästä. Jos en ikinä olisi tullut ulos itsestäni ja vaikka ruvennut pitämään blogia, en olisi tutustunut aivan upeisiin ihmisiin.

    Sitten tunnen sielun sympatiaa Henriettaan. Hihittelen täällä, varsinkin nyt kun olen katsellut miten meidän työpaikan hississä kuljetaan. Joskus tuttujenkin kanssa hissihiljaisuus on mitä kosketettavin. Ihan kuin se hissin katto imaisisi kaikilta kielen kitalakeen kiinni. Joskus kyllä olen hissiaulassa säikäyttänyt jonkun samassa rakennuksessa työskentelevän sanomalla hänelle aamulla "huomenta". Lienenkö säikähtänyt vähän itseänikin ;-)

    Mä en ehkä halua oppia tuota kysy, mutta älä-välitä-vastauksesta small talkia. Mutta tuo kysy ja kuuntele oikeasti (smart talk) kolahtaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitokset kommenteista, Henrietta ja Birgitta.

    Mä kunnioitan suomalaisten rehellisyyttä ja sitä, että ne OSAA olla hiljaa seurassa ilman että tunnetaan heti oloa kiusaantuneeksi.

    Mun jutun tarkoitus ei ollut olla ylistyslaulu small talkille, vaan henkilökohtainen tilitys suhtautumiseni muuttumisesta perustuen huomiohini siitä, mikä minulle toimii ja mikä ei. Olen ollut liian usein kiusallisisssa sosiaalisissa tilanteissa, joissa en ole kyennyt sanomaan mitään (=trauma) ja en halua enää lisää näitä. Mulle puhuminen (vaikka vähän höpöhöpöä) tällaisissa tilanteissa keventää oloani, ja myös muiden oloa, jottei tilanne mene "lukkoon".

    Mun jutun pointti oli tämä: se mitä sanotaan (sanat), ei ole niin tärkeää, kontakti toiseen on. Ja puhuminen on tärkeimpiä tapoja ottaa kontakti.

    Hissihiljaisuus on muuten aika kammo juttu, tai huvittava, miten vaan. Hississä hiljaisuuskiusallisuus nousee ainakin kolmanteen potenssiin. Onkohan hissihiljaisuus yleismaailmallista? Onneksi käytän useimmiten portaita. Toisaalta voisi mennä hissiin fiilistelemään ja kokeilla oppisiko nautiskelemaan tuosta nuppineulahiljaisuudesta ;o)

    Mäkään en tykkää siitä, että kysytään muodon vuoksi jotakin eikä olla kiinnostuttu vastauksesta. Se ei ole todellista kontaktin ottoa. Määrittelit Birgitta oivallisesti sisällön smart talkille. Ja Henrietta: tykkäsin kovasti termistäsi hard talk. Hard Talk Halleluja!

    P.S. Pieni oikaisu: Viimeisessä kappaleessa kirjoitin "Ja hiljaisuus joskus erottaa." Tarkoitin enemmän: "Ja puhumattomuus joskus erottaa." Pidän nimittäin kovin hiljaisuudesta, olen joskus jopa harkinnut jäsenyyttä Hiljaisuuden ystävissä.

    VastaaPoista