Palvelutalossa hoitajat häärivät tonttulakeissaan, yksi heistä harmitteli kun äitini ei jäänytkään joululounaalle. Kotona eteisen naulakko irtosi betoniseinästä omien ja vieraiden takkien painosta, viimeinen pisara oli hattuhyllylle nostettu lahjakassi. Vaimon laittama jouluruoka maistui, kinkku oli suolaista. Äitini kehui Perinne-kaljaa. Anopin tekemä taatelikakku oli taivaallista. Appiukko ainoana joi teetä. Vaimo ei suostu viettämään joulua ilman pukkia, niinpä hän taas sonnustautui partaukon asuun ja pelasti jouluaaton tunnelman. Käärepaperien rapinaa ja lahjojen ihmettelyä. Anopista tuli monta ”käsi naaman edessä” -kuvaa. Perheemme pienimmälle ei pukki ole mennyt läpi enää vuosiin. Autossa kysyin äidiltäni, tunsiko hän pukin. Hän vastasi ettei tunnistanut ja kysyi tunsinko minä. Vastasin ei. Ylimääräiset suklaat laitoimme palvelutalon asukkaiden ruokapöytään. Kotiin ajoin läpi lapsuuden peltomaiseman, missä kävin usein tiiraamassa lintuja. Hetken haaveksin kevääntulosta ja linnunlaulusta. Auton radiossa soi Joutsenlaulu. Kotipihalla pysähdyin. Joku oli laittanut esille kaksi jäälyhtyä ja kynttilät niiden sisään palamaan. Hain sisältä kameran. Lyhtyjen valossa olin kiitollinen tavallisen hyvästä Jouluaatosta.
Yhdessäolo ja ne pienet hyvät asiat =)
VastaaPoistaToivottavasti naulakon romahtaminen ei tule tavalliseksi joulutavaksi...