Makaan karvalankaa korvassa
lonkkani ja olkapääni on litteä.
Lasi erottaa minut syksystä ja lattia
huomenta-päivää -perheen tuttavuudesta.
Nytki, yläkerran mies, kauan vavahtakoon naisesi.
Kouri koliikki lastasi, itketä vielä kun pystyt.
Uutisia, uutisia rävähtää eetteristä, radioääni,
hyydytä mummokeinun nariseva nauru.
Marraskuun matala valo hymyilee
pudonneilla koivunlehtihampaillaan.
Ulkona tuulee ja hormisto huokaa, hengittää
minua, sikiöitynyttä sielua kohdussa F55.
Runotorstain haaste: koti
tosi hyvä runo. Tuoretta otetta sanomien loistavaan kiteytymiseen.
VastaaPoistaKiitos Aikatherine!
VastaaPoistaTuttua todellisuutta virkistävän originelleihin metaforiin puettuna - tykkäsin!
VastaaPoistaAistien valppautta, kuuntelemista ja näkemistä arjessa.
VastaaPoistaMakustelen ilmaisua marraskuun matalan valon hymyilyä. Kiehtovaa!