11.12.2011

Melankoliasta



Katselin televisiosta dokumenttia ”Onnellisuuden jäljillä” vuodelta 2008. Siinä etsittiin onnellisuuden salaisuutta. Kuten yleensä tämänkaltaisissa dokumenteissa tarjolla oli monenlaista reseptiä onnellisuuteen. Huomiotani kiinnitti englantilaisen kirjallisuuden professorin Eric G. Wilsonin puheenvuoro. Hän on kirjoittanut kirjan ”Onnellisuutta vastaan”, jossa hän kritisoi amerikkalaisen yhteiskunnan onnellisuuspakkomiellettä. Näin hän kertoi dokumentissa:

”Onnellisuuspakkomielteen takana on pelko. Jos ihminen pelkää elämän synkkää puolta ja huolia hän hyppää toiseen äärimmäisyyteen. Melankolisuutta ei pidä sekoittaa masennukseen, joka halvaannuttaa ja tekee apaattiseksi ja joka vaatii hoitoa. Melankolia on sitä, että aktiivisesti kaipaa elämyksellistä elämää. Silloin kyseenalaistamme vallitsevan asiantilan ja sovinnaisuudet, koska emme pidä niistä. Aloitamme itsetutkiskelun ja löydämme itsestämme potentiaalia, joka olisi jäänyt löytymättä, jos olisimme olleet tyytyväisiä.”

Sitten haastattelija kysyi Wilsonin mielipidettä ”sadness”:stä, joka oli dokumentissa käännetty alakuloksi. Näin Wilson vastasi: ” Alakuloa ei voida poistaa. Me voimme toki tukahduttaa sen. Voimme työntää sen mielestämme tai karkottaa sen lääkkeen avulla. Alakulo on kuin talvi ja yö. Siitä ei voi päästä eroon. Se on olennainen osa ihmiselämää. Alakulon karkottaminen tekee meistä pinnallisia. Yrityksissä luoda sataprosenttisesti onnellisten ihmisten yhteiskunta on vaarana että luodaan hullujen yhteiskunta.”

http://www.highaperture.com

Olin eilen musiikkitalolla, jossa Jukka Perko soitti Uuden musiikin orkesterin kanssa. Ennen Lapin tangon esitystä hän teki yleistyksen ja sanoi jotain tähän tapaan: suomalaisten mielestä vain molliin voi luottaa, se on aito asia. Duurissa on suomalaisten mielestä jotain hämärää, jotain ”ruotsalaista”. Tai sitten suomalaisen muusikon duurimusiikki oli peräisin hänen ”Pariisin kaudeltaan”.

Juuri samana aamuna juttelimme vaimoni kanssa tästä asiasta. Yksinkertaistettuna voisi todeta, että vaimoni on ”duuri-ihminen” ja minä ”molli-ihminen”. Häntä liika mollivoittoisuus vetää alaspäin eikä tee hänelle hyvää. Minulle mollivoittoisuus tai tarkemmin sanottuna melankolisuus on syventävää ja kohottavaa. Se on aivan eri asia kuin masennus ja mielen mataluus, mitä melankolia saattaa joillekin tarkoittaa. Minulle melankolisuuteen liittyy toivo ja kauneus. Tulevaisuus näyttää valoisalta ja maailma ja elämä kauniilta, harmoniselta, pehmeältä, herkältä, jopa satumaiselta ja salaperäiseltä. Ihmeelliseltäkin.


Melankolisuuskin tarvitsee vastakohdan. En kovin pitkään jaksa olla melankolinen, vaikka se kotipesäni onkin. Aina välillä kaipaan menoa ja meininkiä, sitä ruotsalaista duuria.

Syvällisyys ja pinnallisuus liittyvät lonksahtaneessa mielessäni molliin ja duuriin, hyvin vinksahtaneella tavalla. Mutta siitä jatkossa eri stoori.

Lopuksi vielä yksi näkemys melankoliaan. Hakiessani netistä kuvia tähän bloggaukseen törmäsin kuvataiteilija Johanna Kiivaskoskeen, joka sivuillaan kirjoittaa melankoliasta näin:

”Umpikierolla tavalla nautin melankoliasta.
Tavoittelen sietämätöntä, suloista levottomuutta.
Olen onnistunut, jos katsojan sydän räytyy.”

http://www.kiivaskoski.fi "Kielisuudelma rääseikössä"

”Tarina kertoo kiinalaisesta mestarista, joka astui sisään tussimaalaukseensa, pois oikukkaan ja julman keisarin ulottuvilta. Minä tahdon etanaksi kärpässienen lakille, kyykäärmeeksi varvikkoon. Tahdon yksinäiselle majakkasaarelle, jonka kauhistuttaviin karikoihin laivat pirstoutuvat. Kierrän kaulaani moninkertaiset helmikäädyt, kokoan värikkäinä säihkyviä jalokiviä ja harvinaisia orkideoita. Viljelen orvokkeja, tummasilmäisiä ja kirjavia, suloisia ja raivokkaita.”

8 kommenttia:

  1. Enempi melankoliaan taipuvainen olen, kuin duuriin.
    Kaikki tunne sävythän ovat hyvästä, pelkissä äärilaitoissa en tahtoisi olla.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Komppaan tuota kaipuuta. Sattumoisin löysin jotain synkroniteettia tämän ja juuri postaamani tekstin välillä... Melankolia, miellyttävä tapa masokismin (lue:kivun kaipuun) kiertämiseen! =)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä, Ari. Olen samoilla linjoilla kanssasi. Katsoin tuon dokumentin minäkin. Antoi ajattelemisen aihetta.

    Sain itse tuta jatkuvan onnen vaatimuksesta, kun kävin lukion jälkeen Amerikassa ja sikäläinen ystävä ei kelpuuttanut filmirullasta kuvia, joissa ei hymyilty tai naurettu. Minäkin sain käskyn näyttää onnellisemmalta, hymyillä enemmän ja leveämmin.

    Hienosti pohdit tuota melankolian syvyyttä vs. mielen mataluus. Mnusta melankoliassa on pitkälti kyse pysähtymisestä ja merkitysten etsimisestä, herkkyydestä.

    VastaaPoista
  4. Pakkopositiivisuus on menetetty positiivisuus. En minäkään usko sellaiseen "hymyile vaikkei siltä tunnu ja muuta kaikki ongelmasi siten hyväksi" ajatusmaailmaan.

    Tunteiden tarkoitus on tulla tunnistetuiksi ja kaikki tunteet on ok.

    Minuun melankolia tai mollivoittoisuus osuu niin syvälle, etten halua siellä kauaa aikaani viettää. Uupumukset ja unettomat yöt ovat olleet sen verran rankkoja, jotta yritän elää elämääni pitämällä enemmän päätä veden pinnan yläpuolella. Enkä mielestäni pidättele kuitenkaan tunteitteni kirjoa tällä tavalla eläen väkisin positiivisella puolella. Mieluummin etsin ratkaisuja kuin ongelmia. (mikä taas ei tarkoita että pitäisin melankoliaa ongelmantuojana ;-))

    Hienoa että kirjoitit tästä. Melankolia vetoaa varmastikin suomalaiseen. Näin saa varmaan ollakin, mutta samalla voisi muistaa, ettei ystävällisyys, onnellisuuden näyttäminen tai luontainen positiivisuus ole pinnallista. Se voi olla myös aitoa.

    Ja pistänpä taas loppuun hymiön: =)

    VastaaPoista
  5. Liplatus: siis kultainen keskitie

    Jukka: enneagrammissa (jos tunnet) on kolme tyyppiä, joille kaipuu on läheistä (ns. kaipaustriadi): tyypit 1, 4 ja 7. Olen E-tyyppi 5 mutta vahvalla 4-siivellä, joten kaipaus on minulle tuttua. Juu melankolia on miellyttävää, mutta kuten sanoit se on totuuden välttelyä. Tästä enemmän uudessa postauksessani.

    Birgitta: Liputan myös ystävyyden, onnellisuuden ja positiivisuuden puolesta, silloin kun nämä tulevat sydämestä. Hyvä itsetuntemus sinulla. Jatka valitsemallasi valoisalla tiellä!

    Kiitokset kaikille kommenteistanne!

    VastaaPoista
  6. Katja, meinasit unohtua! On hyvä olla herkkä ja pysähtyä merkitysten äärelle. Jos melankolia auttaa tässä, niin OK. Kivat Amerikan muistot ;o) Kiitos Katja!

    VastaaPoista
  7. Ari: Unohdin vastata tuohon enneagrammikykymykseesi. Jep, olen perehtynyt enemmänkin; kävin kymmenkunta vuotta sitten ½ vuoden soveltajavalmennuksen Leila Valtosen ja Ari Lindemanin ohjauksella.
    Olen ykkönen vahvalla kakkossiivellä, niin vahvalla että epäilen jakautunutta persoonaa ;-)
    btw. Olisin voinut veikata tuota vitosta sinulle ;D

    VastaaPoista
  8. Kiitos Jukka e-tiedon jakamisesta. Olin itse aikoinani Marika Borgin 9 kk e-ohjaaja "synnytyksessä".

    Mitäpä noista persoonista ;o)

    VastaaPoista