Rapeaa lohta, olkaa hyvä

Elämme syklisessä maailmassa. Asiat tulevat ja menevät ja sitten taas palaavat. Perheemme on taas innostunut ruoanlaitosta. Eniten meitä innostaa Jamie Oliverin ronski ruoanlaittotapa. Parhaillaan TV:ssä pyörii Jamien sarja 30 minuutin ateriat. Ja kodistamme löytyy myös samainen kirja.

Tuumasta toimeen. Jo perjantaina katson kirjasta sopivan aterian ja ostan kaupasta ainekset. Sunnuntaina klo 13 alan valmistaa ateriaa. Jos Jamiella menee vajaat puoli tuntia ateriakokonaisuuden tekemiseen, niin minulla pitää olla aikaa tuplasti. Tähtäin on siis kl0 14:ssä. Luen ohjeen kertaalleen läpi. Tätä ruokajaksoa en ole nähnyt TV:stä, mikä vaikeuttaa ohjeen tulkintaa. Pari asiaa jää epäselväksi, mutta Jamien asenteella tehdään sinne päin.

Otan ainekset esille ja ryhmittelen ne ryhmiin: lohitarpeet tähän, riisitarpeet tuonne, salaattiainekset vaikkapa pöydälle, höysteet myöskin pöydälle, guacamole-ainekset MIHIn? No, raivataan tilaa tiskipöydälle. Ja lisukkeet No jonnekin ja sitten vielä marjajuoma-ainekset. Minkälainen soppa tästä syntyykään?

Esikäsittelen ensin lohen. Sitten huuhdon riisin. Tekisinkö salaatin? No tehdään se. Guacamolenkin voisi tehdä nyt. Mutta ehkä on helpompi tehdä ensin marjajuoma, koska tarvitsen molempiin samaa tehosekoitinta ja tiskaaminen on helpompaa marjajuoman jäljiltä. Jaa, oikeastaan, koska poika jo huutelee tuolla sohvalla, että onko ruoka valmista, niin taidankin laittaa sen lohen nyt uuniin. Ja sitten pitää muistaa, että riisit laitetaan kiehumaan kymmenen minuuttia myöhemmin. Mitäs tässä välissä? Ai niin se guacamole. Eikun piti ensin tehdä se juoma. No nyt riisi ensin kiehumaan. Missä olinkaan? Teinkös salaatin valmiiksi. No en, sehän jäi kesken. Jatkan siitä. No nyt riisi kiehuu yli, laitan pienemmälle. Jaa mitäs minun pitikään lisätä siihen salaattiin? ”Ei, ruoka ei ole vielä valmista”, huikkaan nälkäiselle pojalle. Missä olinkaan? Salaatti… ”Voinko olla avuksi?” kuuluu vaimoni huikkaus makkarista? ”Ei tartte, ei tässä mitään, kyllä minä selviän” (selviäähän Jamiekin ja puolta lyhyemmässä ajassa). Jaa niitä kesäkurpitsoja pilkkomaan. Ja chiliä tähänkin, Jamie tykkää chilistä. No nyt uuni piippaa. Lohi ulos, nahka irti ja sen alle mausteet. Laitan nahan takaisin mausteiden päälle ja lohen takaisin uuniin. Säädän uunin kelloa. Ai niin kuinkas paljon riisien keittoaikaa on vielä jäljellä. Katsonpa kirjasta. Täytyy ynnätä, ööö, oisko, oisko… No vielä pari minsaa ja sitten virta pois. Ai niin, lohen nahkaa ei olisi saanut laittaa paikalleen. ”Ei ole valmista, enkä tiedä milloin valmistuu.” ”No hei, voisitko sittenkin tulla auttamaan. Katso kirjasta, pitäis tehdä guacamole ja marjajuoma. Tee mieluummin juoma ensin.” No, entäs se salaatti? Minttua vielä ja päälle sitruunamehua. Ja taas se lohiuuni piippaa. Mitäs sille nyt pitikään tehdä? Katson kirjasta: lisätä mausteita ja laittaa nahka takaisin lohen päälle. No sehän olikin jo päällä. Ei muuta kun takaisin uuniin. ”Muistinko sanoa, että kirjan ohjeen määrät piti puolittaa, koska ohje on kuudelle ja me tehdään kolmelle? Ai en muistanut, sorry.” Perheriita. Ai niin, ne riisit on kait valmiita. Mitäs niihin piti sekoittaa? Taas lohiuuni piippaa. Hei eka osio eli lohi valmis. Nostan pöytään. Sekoitan riisiin säilykepaprikat. Balsamietikkaa meillä ei ollut. No perhana ohjeessa on ristiriita: alkuaineksissa ei puhuta kesäkurpitsasta mitään, mutta tekstin mukaan riisiin niitä sekoitetaan. Varastan salaattikulhosta. Vaimo moittii minua keittiön sotkemisesta. Basilika unohtuu riisisekoituksesta tykkänään. Vaimo on saanut juoman valmiiksi ja guacamolekin valmistuu hyvää vauhtia, kun sekoitussuhteet selviävät. Tönäisen öljypullon nurin tiskipöydälle ja kaadan jotain lientä lattialle, kun surffaan leikkuulaudan kanssa tiskipöydän ja ruokapöydän väliä. Vaimon ääni nousee. Hermostun entisestään. Lautaset ja kahvelit pöytään. Meinaan laittaa marjajuomankin, mutta vaimo kivahtaa että se on jälkiruoka. Ai niin, no vettä ja vichyä sitten. Guacamole valmistuu. Raivaan mikron edustan, jotta saan tortillat sisään. Ja HEI: kaikki on valmista. Vielä 50 sekuntia ja kolme tortillaa on lämmitetty. SYÖMÄÄN! Jamien puolen tunnin ateria on tehty kahteen pekkaan alta puolentoista tunnin. Olen puhki ja nälissäni.

Ja sitten syödään. Ja nautitaan, sillä tämä ruoka on parasta mitä meillä on syöty tänä vuonna. Kyllä Jamie osaa. Osaset sopivat täydellisesti yhteen. Poikakin, joka karsastaa vihanneksia, napostelee kuin muina miehinä kesäkurpitsaa, kevätsipuleita, paprikoita ja varsin tulisieluista guacamolea. Tulikohan tupla-annos chiliä? Chiliä on muuten tämän ruoan joka osiossa jälkiruokaa lukuun ottamatta. Syömme pitkään ja hartaasti nautiskellen. Tunnelma on taas hyvä, kuten yhteisellä ruokahetkellä kuuluukin olla. Jälkiruoasta jää hyvä maku suuhun. Kiitos Jamie! Erotit ja sitten taas yhdistit perheemme.