Release the Past

Juna syöksee piipustaan valtavan savupilven. Se kiitää kovalla sykkeellä halki alppimaiseman. On aamu, aurinko on juuri noussut ja pilkistää jo vuorijonon takaa. Vihreä ruoho kimaltelee kasteisena. Tasaisen laakson harvat pensaat heittävät pitkät varjot ruohomatolle.

Mies heräilee yksityisvaunussaan hyvin nukutun yön jälkeen. Hän pukee päälleen ja istahtaa katselemaan ohikiitäviä maisemia. Lehmät laitumella vilahtavat ohi. Juna ylittää kolisten kirkasvetisen joen, joka kuohuu yhtenä koskena. Välillä tulee lehtimetsän kaistaleita, mutta enimmäkseen tässä kohdin on vihreää tasamaata. Tasaista maisemaa, kuten miehenkin elämä tällä hetkellä on. Välillä hänenkin elämässään on kuohuvia koskia ja suojaavaa metsää. Mutta tällä hetkellä elämä on tasaista ja paljastavaa. Hänellä ei ole mitään salattavaa muilta ihmisiltä. Hän on sinut itsensä ja menneisyytensä kanssa.

Hän näki aikoinaan kuvan, jossa oli avoin käsi ja lause ”Release the Past”. Se herätti hänet näkemään, kuinka raskasta menneisyyden taakkaa hän raahasi mukanaan. Vähä vähältä hän oppi päästämään irti vanhasta ja aikansa eläneestä. Tuo kaikki oli aikansa palvellut häntä. Vähitellen nuo samat asia muuttuivat hänelle taakoiksi. Tavarat ja asiat, joita hän joskus oli kiihkeästi halunnut elämäänsä, olivat muuttuneet roskaksi, josta hän pian pyrki eroon. Ja taakka taakalta hän vapautui. Hän nousi elämään. Kuin peruskallio nousee painanteesta jääkauden mittaisen lumen ja jään sulaessa pois.

Hän oppi olemaan rakentamatta menneisyyttä elämäänsä. Hän käsitteli eteen tulleet asiat sitä mukaa, kun ne hänen elämäänsä tulivat. Hän takoi silloin kun rauta oli kuumaa, silloin kuin asiaan liittyvä energia mylvi hänessä. Silloin hänellä oli suurin kyky, into ja voima viedä asiaa eteenpäin. Eikä asia jäänyt odottamaan aikaa parempaa, jota koskaan ei tulisi.

Mies havahtuu näistä ajatuksista. Nyt hän on tässä, junassa, keskellä Alppeja. Hän kääntää kasvonsa kohti aurinkoa, sulkee silmänsä ja antaa auringon lämmön helliä vielä pehmeitä poskiaan.