Kuohuissa

Käyn Vantaanjoen suussa katsomassa kevättulvaa. Vesi joessa virtaa vuolaana. Kevät puhuu virtaavan veden kielellä. Menneen talven lumet menevät nyt tässä ja kovaa kyytiä.

Joessa on kaksi koskimelojaa. Heidän touhunsa vaikuttaa aika hurjalta kuohuvassa koskessa. Välillä meloja peittyy veden roiskeiden alle.

Vielä hurjempaa on tulossa. Jyrkimmästä joen putouksesta tulee alas kajakki. Ei voi olla totta! Kaveri meinaa tosiaan laskea putouksen läpi. Tapailen kameraani ja yritän videokuvata hurjan laskun. En ennätä. Mies on jo menossa. Putous tempaisee miehen mukaansa. Meloja kaatuu kuohuissa ja jää täysin veden alle. Eskimokäännös palauttaa hänet taas oikeaan asentoon. Onneksi melojalla on kypärä päässä, ettei päänkuori halkea kiviä vasten.

Katsellessani hänen rantautumistaan ajattelen, että tuo kaveri osaa ottaa ilon irti elämästä ja seikkailee täysillä. Noin sitä pitää. Oma varma elämä tuntuu kovin haalealta tuohon verrattuna. Pitäisikö uskaltaa enemmän. Ottaa elämästä irti enemmän. Iloa ja kokemuksia. Seikkailua. Elämä antaa, kun sille altistuu. Kun sille antautuu.