Italialainen talo - Syyskuu

Aamu alkaa sumulla. Tänään kokeilen uutta reittiä italialaiselle talolle. Jätän auton ulkoilualueen parkkikselle ja jatkan munamankelilla. Taitettava Jippo-pyörä mahtuu hyvin auton takakonttiin ja sillä voi myös pyöräillä. Mikään kevyt kulkupeli se ei ole, pienikin ylämäki vaatii joko taluttamista tai polkimilla seisomaan nousun. Tämä lintukauppa Sotkasta aikoinaan ysiysi eurolla ostettu pyöräntapainen ajaa kuitenkin asiansa tällaisissa pienissä siirtymissä.

Hihkuvia lintuja kuuluu pyöräilymatkan aikana sieltä täältä: tali- ja sinitiaisia, punarintoja, musta-, räkätti- ja laulurastaita, vihervarpusia ja viherpeippoja. Pari kyyhkystäkin näkyy, mutta sumussa en erota, onko kyse isommasta vai pienemmästä kyyhkylajista. Täällä elelee sekä sepel- että uuttukyyhkyjä.

Aukion laidalla pysähdyn, koska metsänreuna kuhisee pikkulintuja. Ne näyttävät hiljalleen valuvan etelän suuntaan, hyppien ja lentäen pensaalta ja puulta toiselle. Yhä uusia lintuja ilmestyy. Yritän saada lajeista selvää. Helposti erotettavien tali- ja sinitiaisten lisäksi joukossa on niitä pieniä vihreitä ja ruskeita lintuja (kerttuja ja uunilintuja), joita on ilman äänihavaintoa hankala erottaa toisistaan. Uunilinnuista löydän vain tummajalkaisia yksilöitä. Ja välillä kuuluva syyslaulu antaa varmistuksen: joukossa on ainakin tilttentaltteja (lue: tiltaltti, vanhalta nimeltään tynnyrilintu). Jokunen ruskea kerttukin vilahtaa, mutta en osaa niitä lajilleen määrittää.

Noin tunnin ajomatkan (runsaasti ylämäkiä) jälkeen piilotan pyörän metsänreunaan ja kävelen italialaista taloa ympäröiville pelloille. Pelloilla lojuu kaivinkoneita, kuorma-autoja ja muuta maansiirtorekvisiittaa. Työt eivät ole tänään käynnissä. Yksi pakettiauto pyörii italialaisella talolla, joten päätän olla käymättä siellä.

Pelloilla vilisee lintuja. Kivitasku lehahtaa töyräältä lentoon. Ojassa ui sinisorsa. Kaikkialla viipottaa eläväisiä västäräkkejä. Jokunen niittykirvinen taapertelee maassa. Ja pieniä kiuruparvia lennähtelee peltojen yllä. Pääosaan nousee iso peippoparvi, jonka koko on varovaisesti laskettuna 300 lintua. Varovainen laskenta-arvio menee aina alakanttiin, joten todellinen parven koko lienee ainakin 500 lintua. Joukosta tavoitan myös yhden pohjoisen serkun, järripeipon.

Tällä kertaa minulla on retkijakkara mukana, joten istahdan keskelle peltoja ihailemaan isoa peippoparvea. Ja tietenkin evästämään. Hoidan samalla selfie-asian pois päiväjärjestyksestä.

Tähän väliin sopii runo. Melkein italialaista runoutta eli Pasolinin Teorema-elokuvan inspiroima Eva-Liisa Mannerin runo Teoreema:

Proosa olkoon kovaa, se herättäköön levottomuutta.

Mutta runo on kaiku joka kuullaan, kun elämä on mykkää:

vuorilla liukuvat varjot: tuulen ja pilvien kuva,

savun kulku tai elämän: kirkas, hämärä, kirkas,

hiljaa virtaava joki, syvät pilviset metsät,

hitaasti maatuvat talot, lämpöä huokuvat kujat,

hauraaksi kulunut kynnys, varjon hiljaisuus,

lapsen pelokas askel huoneen hämäryyteen,

kirje joka tulee kaukaa ja työnnetään oven ali,

niin suuri ja valkea että se täyttää talon,

tai päivä niin jäykkä ja kirkas että voi kuulla

miten aurinko naulaa umpeen aution sinisen oven.

Täällä talouden kieli muuttaa kaivinkoneilla maisemaa, herättää levottomuutta. Italialainen talo hiljaa maatuu ja aurinko naulaa umpeen sen oven. On vain ajan kysymys, milloin kaivinkoneen kauha kolahtaa seinään. Mutta vaikka varjot jo liukuvat päälle, silti maisemassa on vielä jäljellä lumoa, ympärillä elämän kaikuja, lintuja, korkea taivas. Ja aina kun kuulen korkean taivaan, mielessäni alkaa soida laulu:

Niin kaunis on maa, niin korkea taivas.

Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas

ja varjoisat veet, niin varjoisat veet.

Tänään päivä on kaunis, vain metsässä tuulee (!?) ja siellä syvällä kuusikon varjossa solisee kirkas puro. Ja kun katsahdan korkealle taivaalle, näen lintuja. Kolmen korpin lennon. Kuuden valkoposkihanhen välkehtelyn sinisellä taivaalla. Peltojen yllä risteilee parikymmentä haarapääskyä, kuin viimeiset rippeet kesästä. Joukossa pörrää myös kaksi räystäspääskyä. Neljän tiklin parvi toistaa omaa nimeään. Ja kaiken kauneuden kohokohtana viisi vitivalkoista laulujoutsenta soutaa taivaalla. Ne kiertelevät peltoja lähellä tekolampea. Ja häviävät sitten. Näyttää siltä, että ne laskivat lammelle, sinne kaivinkoneiden keskelle.

Kävellessäni pyörälle huomaan, että pakettiautolla ajellut mies istuskelee pöydän ääressä asuntovaunun vieressä. Ilmeisesti kaveri viettää viikonloput tässä keinokodissa. Kierrän hänet kauempaa. Jälkeenpäin minua harmittaa, kun en mennyt juttelemaan. Olisin saanut kuunnella golf-kentän rakentajan tuntoja. Tyydyn kärpässienen seuraan.

Ajan autolle kaksi kertaa nopeammin kuin tullessa. Alamäkeä toki. Palokärki huikkaa minulle hyvät päivänjatkot.