4.9.2016

Kuukkelin lumo


Kiire kuristuu puusta roikkuvaan naavaan
kuin aave lennähdät aukion yli
Tulet lähelle, noitalintu, korpinärhi
sinä kuolleen metsämiehen sielu

Hämyssä hohdat kelopuun harmautta
valossa sulkasi ovat loistavaa kultaa
Kuka olet, mistä tulet, minne menet
katselet minua kuin outoa pää kallellaan

Sormeni ojentuvat antavaksi viuhkaksi
ja sinä otat lahjani heti vastaan
Kyntesi nipistävät minuun elävän jäljen
lumoudun, olet avoin ja salaperäinen


Ja äkkiä olet poissa, tyhjyys huutaa
kysymys jää kaikumaan kairojen syvyyksiin
Voiko sama käsi koskettaa kuukkelia ja kaarevaa kaulaa
onko kesyys kuolettanut meidät pökkelöiksi

Voinko minä kohdata erämaassa lapsen
ampua holhoojat ja antautua villin saaliiksi
Osaanko vielä kuiskata yhteyden auki
löytää metsästä polun pyhälle puulle









1 kommentti:

  1. Huudahdan kuin Lauri: Kyllä voit! Ja kyllä osaat!

    ❤️

    VastaaPoista