23.12.2016

Tänä jouluna

Tänä jouluna
  • kuusi ilmestyi jalkaan ja koristeltiinkin jo monta päivää ennen aattoa
  • lahjojen hankinta kävi helposti kuin Pekalta peltotyöt 50-luvun Zetorilla
  • lahjojen paketointi oli yllättäin melkein kivaa
  • sain lentävän lähdön joululomalle flunssan ohjaamana
  • hain tilaamani lahjan, jonka piti tulla vasta joulun jälkeen, tänään postista
  • poninhäntätukkainen mies toi tänään kymmenien videonauhojen materiaalin DVD-levyille poltettuna, joten nostalgiaa, jopa mystalgiaa on tiedossa joululomalla
  • kinkku paistuu uunissa jo nyt aatonaattona, aina ennen on herätty aattoaamun hämärissä paistelemaan
  • jouluvalmistelut on tehty ja minulla oli hyvin aikaa kirjoittaa nämä rivit


Rauhallista ja kaunista joulua teille kaikille!


10.12.2016

Itsenäisyys - Yhdessä

Suomi on hankkinut itsenäisyytensä 99 vuotta sitten ja juhli sitä tällä viikolla. Suomi on ollut Venäjän ja Ruotsin puristuksessa. Minä olen mielen ja emootioiden puristuksessa enkä ole saavuttanut itsenäisyyttä noiden ryökäleiden välissä.

Yritän tulla mielipuoleksi, puolittaa mieleni vallan. Herään kuuden aikaan aamulla virkeänä, mutta en nouse ylös. Mielessäni ei liiku juuri mitään, en ajattele. Olen vain. Tunnustelen kehoani, kuinka hengitys kulkee. Muistelematta tunnustelen illalla ennen nukkumaanmenoa lukemaani Aaro Hellaakosken runon tunnelmaa.

Älä kaivele mistä ja minkä vuoksi.
Ole tyhjä vain. Ole auki vain.
Suo salaisuuksien tulla luoksi
tai haipua niin kuin pilvet juoksi
yli metsän latvojen humisevain,
suo silmien paistaa, henkien tuulla
läpi tuntosi valvovan tuokion.
Vain hiljaisella on korvat kuulla.
Kun askelet hiipivät porraspuulla
vain odottajan ovi auki on.

Jossain vaiheessa kiepsahdan sinun kylkeesi. Et herää. Iho ihoa vasten tuntuu hyvältä. Jos äsken avasin itseni itselleni, avaan nyt itseni sinulle. Oivallan, että olen hakenut itsenäisyyttä sisältä itsestäni. Mitäpä jos siinä kehittyy vain itsepäiseksi, itseriittoiseksi. Mitä jos itsenäisyys on yhteinen asia. Minun ja sinun suhde. Suhteemme niin itsenäinen, että sitä eivät maailman tuulet horjuta. Eihän itsenäinen Suomikaan tarkoita sitä, että jokainen on toisistaan riippumaton. Itsenäinen Suomi on pärjännyt yhteistyöllä, vaikeina aikoina ”kaveria ei jätetä” mentaliteetilla. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden 2017 teemakin on Yhdessä.



Hetkeksi nukahdan, kunnes herään siihen, että kuola valuu poskelleni. Pyyhin sen äkkiä pois ennen kuin se ehtii tavoittaa paljaan käsivartesi. Tänä aamuna olen antautunut. Itselleni. Sinulle. Elämän tahdolle. Tänään elämän tahto on ollut makoilla pari tuntia, vieressäsi.  Vain olla. Elossa. Uudella tuntemattomalla tavalla. Olla elämän tuntematon sotilas.