Nousen Tähtitorninmäkeä ylös. Aurinko
paistaa. Nautin valosta ja imen sitä sisääni kuin teini energiajuomaa. Käytettävissä
oleva imu-iho-pinta-alani on tosin minimissään, koska mereltä puhaltava raaka
tuuli edellyttää lämmintä pukeutumista.
Ihailen valossa kylpevää observatoriota ja
sen pyöreitä torneja. Aiemmin sieltä tuijotettiin öisin planeettoja ja muita
aurinkoja eli tähtiä. Ja ennen observatoriota mäellä poltettiin vartiotulia. Haaksirikkoisten
patsaan vierestä löydän hienon kaitein turvatun näköalapaikan Kauppatorin
suuntaan. Paikalle on tuotu siro pöytä ja tuoli.
Kauppatorilta päin lähtee lipumaan Suomen
armeijan tykkivene. Kuvastaneeko epävarmaa aikaa, jota elämme. Avautuvasta
merimaisemasta löydän harmaa- ja kalalokkeja, mutta en merilokkia. Löydän
isokoskeloita, mutta en telkkiä enkä kyhmyjoutsenia. Varpuset tsilputtavat
läheisessä pensasaidassa. Alan kiikaroida niitä ja löydän harmaapäiden joukosta
yhden ruskeahattuisen, jolla on iso kauneuspilkku molemmissa poskissaan.
Ilahdun tästä varpusen maalaisserkusta, pikkuvarpusesta, joka on eksynyt näin
ydinkeskustaan. Katselen ympärilleni: merta, puistoa, puita. No jaa, ollaanko
tosiaankin kaupungin ydinkeskustassa.
Olen jo laskeutumassa alas mäeltä, kun jään
ihailemaan aurinkoisessa rinteessä pyöriviä talitiaisia. Niitä hyppii runsaasti
maassa. Liekö joitakin hyönteisiä, hyppyhäntäisiä tai muita, jo herännyt
auringon korvennukseen. Päätän vielä nousta mäelle ja kiertää kivilouhikon,
jonka ympärillä talitiaiset pyörivät. Se kannattaa. Läheisestä risukosta
ponnahtaa pieni lintu, joka jää istumaan puun oksalle. Ilahdun pikkulinnun
pallomaisesta habituksesta ja oranssista rinnasta. Punarintahan se siinä. Lintu
lennähtää pian läheiselle ruokinnalle. Louhikkokierroksen kruunaavat kaksi
korppia, jotka ilmestyvät kuin tyhjästä mäen päälle ja pienen lentokisailun ja
kurvailun jälkeen ne kääntyvät merelle.
Laskeudun alas kohti Kaivopuistoa. Siellä
huomaan heti pari kaukoputki- ja kameramiestä passissa linturuokinnan
liepeillä. Hiippailen paikalle. Juuri ennen tuloani paikalla on nähty
järripeippo, mutta etsinnöistä huolimatta sitä ei enää näy. Löydän vain yhden
urpiaisen. Ruokinnalla on jo pitkään viihtynyt Siperian havumetsien harvinainen
vieras, mustakaularastas. Se on lintumiesten mukaan käynyt paikalla pikaisesti hetki
sitten. Jään odottelemaan moista ilmestystä. Toistaiseksi ruokinnalla pyörii
vain tavanomaisia rastaita: räkättejä ja niitä mustia.
Kun odottelen outolintua ilmestyväksi,
kuulen lintumiehiltä, että paikalla pitkään viihtynyttä hiiripöllöä ei ole
tänään nähty. Kuulin myös, että Eiran rannassa on pyörinyt kirjosiipikäpylintu
ja Ruoholahdessa päin töyhtökiuru.
Minulla on ollut jo pitkään pissahätä.
Ensin ajattelin käydä kahvilan vessassa, mutta haluaisin sitä ennen nähdä tuon Siperian
taigojen asukin. Katselen ympärilläni ja näen lähistöllä kolmen puun rykelmän.
Sinne! Ajattelen piloillani, että ainahan silloin jotain mielenkiintoista
ilmaantuu, kun käy pissatauolla. Näin kävi esimerkiksi viime keväänä
Virolahdella. Linturalliin osallistunut joukkue selosti havaintoaan
soidintavasta metsosta, joka äänestettiin rallin parhaaksi lajiksi.
Haastattelija kysyi, miten lintu löytyi ja selitys oli pissahätä. Siinä vesiä
laskiessa lintumies kuuli lorinan keskeltä tuon soidintavan metson.
Kun kävelen puulta takaisin ruokinnalle, näen
heti lintumiesten liikkeistä, että nyt tapahtuu jotakin. Pissataika ei ole
kadonnut. Siberian bird has landed. Katselen lintua kaikessa rauhassa ja räpsin
siitä muutaman kuvankin. Ruokailtuaan rastas lentää paksun puun oksalle auringonpaisteeseen
sulattelemaan. Nainen laittaa ruokinnalle lisää linnunruokaa, jopa
omenanpuolikkaita. Hyvä, että rastaalla on ruokkijoita. Tuota katsellessa
minullekin tulee nälkä. Jätän mustakaulan ottamaan mollukkaa ja suuntaan kohti
Kaivopuiston rannan kahviloita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti