23.4.2017

Kuikuile höristele kevättä - 20.4.2017

Viikki 6:55 – 8:45. Tänä aamuna parkkipaikalla on tuttujen lintujen lisäksi hemppopariskunta. Olen päättänyt mennä tänään meren rantaan linnustamaan. Niinpä ohitan tutun ladon. Nappaan ladonmetsästä mukaani tiklin laulun, kottaraisen lennon, uuttukyyhkyn olemuksen ja jatkan matkaani kohti Hakalan lintutornia. Pellon laidalla ruokailee viisi metsäkaurista. Metsä peltojen ja lintutornin välissä on peippojen raikuvien säkeiden kaikukoppa.


Nousen torniin ja tapaan kaksi vaiteliasta veljeä. Lintumaailmakin on vaitelias. Sorsalintuja on vähän ja ne ovat levittäytyneet kauemmas. Siellä täällä on telkkiä ja isokoskeloita, tuolla on taviparvi, tuolla muutama nokikana, lähellä ui yksinäinen haapana ja tukkasotkia saan etsiä pidemmän aikaa. Kevään tuoreista tulokkaista nappaan kiikareihini uivelopariskunnan ja useita silkkiuikkuja.

Miehitys tornissa vaihtuu. Vaiteliaat lähtevät ja vanhempi mies tulee tilalle. Juttelemme niitä näitä kovin erikoisesta, viileästä keväästä. Todettuaan lintulahden autiuden hän pian jatkaa matkaansa. Jään yksin torniin ihailemaan ruskosuohaukan lentoa ruovikon yllä ja kanahaukan kaartelua ylläni.

Seuraava kaveri nousee torniin. Hän on työmatkallaan poikennut tänne, kuten minäkin. Ihmettelemme yhdessä kuinka harmaahaikarat eivät ole pesillään, vaan rannassa kyhjöttää kolmisenkymmentä lintua ja vain kymmenkunta näyttää olevan pesillään. Tosin piilossa pesämetsässä voi olla vaikka kuinka paljon lisää. Ihmettelemme myös yhtä kahlaajaa, joka paljastuu tiirailun jälkeen paljastuu valkovikloksi. Muita kahlaajia on vähän: vain muutama punajalkaviklo tulee näkyviin ja kuusi kuovia kurluttaa ja lentelee edestakaisin.


Jätän tornin ja alan hipsiä autolle. Metsässä saan vielä ihmetellä pelotonta metsähiirtä.

Havaitut lintulajit: Silkkiuikku, Harmaahaikara, Kyhmyjoutsen, Merihanhi, Valkoposkihanhi, Kanadanhanhi, Haapana, Tavi, Sinisorsa, Tukkasotka, Telkkä, Uivelo, Isokoskelo, Ruskosuohaukka, Kanahaukka, Nokikana, Töyhtöhyyppä, Kuovi, Punajalkaviklo, Valkoviklo, Naurulokki, Kalalokki, Harmaalokki, Merilokki, Uuttukyyhky, Sepelkyyhky, Kiuru, Västäräkki, Punarinta, Mustarastas, Räkättirastas, Laulurastas, Punakylkirastas, Sinitiainen, Talitiainen, Varis, Kottarainen, Varpunen, Peippo, Viherpeippo, Tikli, Hemppo, Keltasirkku. Yhteensä 43 lajia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti