Puolessa välissä nousua pysähdyn hengähtämään. Vielä parisataa porrasta ylöspäin ja seison Malminkartanon täyttömäen huipulla. Etelänpuoleinen tuuli on kova ja vettä sataa vaakasuoraan. Mäen huipulla avautuu upea näkymä Helsingin valomereen.
Mitä teen täällä pimenevässä illassa tuulessa ja sateessa? Miksi selässäni on kirjoilla täytetty 10 kg painava reppu? Joku toinen hullu huipulla seisoja katsoo ihmetellen minua reppuselkäistä piruparkaa.
Selitys tälle hulluudelle on El Camino, Jaakontie, Way of St. James, ikivanha pyhiinvaellusreitti, jonka Pohjois-Espanjassa kulkevalle osuudelle olen parin päivän päästä vihdoin lähdössä kaksivuotisen unelmoinnin jälkeen. Eikä monen sadan kilometrin kävelyreitille kannata lähteä ihan kylmiltään. Siksi olen jumppaamassa lihaksiani täällä mäen päällä enkä kotona juomassa iltateetä.
Kun lönköttelen alas mäkeä, niin kaikki tuntuu taas hyvältä. Ristiselkäkipu ei nyt vaivaa ja kipeytyneet polvetkin ovat hiljaa. Tuleva matka kutkuttelee mielessä aiheuttaen mukavan kutinan vatsanpohjaan. On samanlainen olo kuin yli kaksikymmentä vuotta aiemmin Interrail-reissun kynnyksellä. Nenässä tuoksuu seikkailun sulotuoksu. Tuolloin kirjoitin matkapäiväkirjan ensimmäiselle sivulle Herman Hessen Lasihelmipeli-kirjassa olleen runon Vaiheet.
”… Kun kutsuu elämä, siis, sydän, valmis taas ole jäähyväisiin, uuteen alkuun. Iloiten lähde, nurkumatta katko siteesi entiseen, päin uutta riennä.”
”… Lävitse, ohi, eteenpäin. Ei mikään saa sydämelle tulla kotimaaksi.”
”… Vain sillä ken on vapaa, valmis lähtöön, on voimaa murtaa tottumuksen kahleet, ja kuolinhetkelläkin vielä kerran tajuta nuorin silmin uudet etäisyydet. Elämän kutsu loputon on meissä. Siis tyynny, sydän, hyvästele, lähde!”
Olo on kuitenkin ristiriitainen. On haikeaa jättää perhe kolmeksi viikoksi. On myös haastavaa olla töistä poissa noin pitkään kiireisen syksyn keskellä. Toisaalta minun on helppo lähteä, kun asia on kotona sovittu. Ja toisaalta minun on "pakko" lähteä, koska en halua pettää unelmaani. Ja vaikka pian lähden kolmeksi viikoksi tutkimusmatkalle kauas pois, suurin haaste minulla on matka lähiympäristööni, läheisiini ja omaan arkiseen elämääni. Haen siihen kaukomailta perspektiiviä. Torsti Lehtisen sanoin:
”Lähteminen on toisesta suunnasta katsoen tulemista.”