25.6.2011

BicycleBongaus



Aamu. Työmatka edessä. Otan polkupyörän alleni ja lähden veivaamaan. Tänä aamuna on kuitenkin ohjelmassa piristävä erikoisuus. Aion pitää korvani ja silmäni auki ja havaita mahdollisimman monta lintulajia työmatkapyöräilyni aikana. Päätän, että ajan kuitenkin normaalia vauhtia enkä pysähtele tai hidastele.

Lähtöhetkellä kotipihalla nostan katseeni taivaalle. Siellä ne jo ovat: tervapääskyt. Tervapääsky ei nimestään huolimatta kuulu pääskyihin, vaan kiitäjien heimoon ja kirskulintujen lahkoon. Nyt ne eivät kirsku, vaan leijailevat äänettöminä sirppeinä taivaalla, kuin olisivat syntyneetkin ilmassa. No, kyllähän ne syntyvät pesässä, mutta viettävät sen jälkeen lähes koko elämänsä siivillään, jopa nukkuvat ilmassa. Melkoista luottamusta. Kyllä ilma kantaa. Lähistöllä peippo täräyttää ponnekkaan säkeensä. Vielä kuulen varpusen tirskuntaa, ennen kuin piha jää kissansilmän taa.

Nurmella hyppelee räkättirastaita tai tutummin räksiä aamumatojen pyynnissä. ”Aikainen räksä makoisimman madon nappaa”, ajattelen, mutta huomaan heti, että aurinkohan on ollut hereillä jo monta tuntia. Mustarastas on eräs lempilinnuistani, jonka laulukausi on todella pitkä. Se aloittelee jo tammikuussa sopivien säiden siivittämänä ja laulaa vielä näin keskikesälläkin. Nurmelta räksien joukosta löydän kolmannen rastaslajin: punakylkirastaan. Ja kottaraisen, joka monien silmissä sekoittuu mustarastaaseen. Tiellä juoksee hyönteispyynnissä västäräkki pitkä pyrstö viipottaen. Rehevän metsän kohdalla kuulen punarinnan herkästi soljuvaa laulua. Viherpeippo vuorottelee kaksiäänisesti: välillä kuuluu kanarialintumainen laulu ja välillä se ryystää.

Minulla on kymmenen lintulajia kasassa, kun ohitan kymmeniä metrejä korkean lumikasan. Viime talven lumia on kärrätty tänne ennätyskorkeaksi vuoreksi. Saa nähdä sulaako kaikki lumi kesän aikana. Ilmakin on tässä kohtaa viileämpää kuin muualla. Lehtokerttu ei välitä lumesta, vaan ylistää kesää pulppuavalla laulullaan, jossa ei juuri hengähdystaukoja ole. Hento mollivoittoinen laulu osuu myös korviini. Äänessä on Suomen yleisin pesimälintu: pajulintu, myös uunilinnuksi kutsuttu pesänsä muodon vuoksi. Minusta linnun voisi nimetä unilinnuksi, niin raukeuttava sen ääni on.

Ylitän Tuusulantien ja autojen meteliltä en kuule mitään. Suuntaan katseeni taivaalle ja näen kaukana lentäviä lokkeja, mutta en saa tarkkaa lajimääritystä aikaiseksi. Sepelkyyhky ja harakka istuvat puun oksalla. Rehevässä puutarhassa laulaa mustapääkerttu. Laulu ei ole niin pulppuavaa kuin lehtokertulla ja mukana on kauniita huilumaisia vihellyksiä.

Vantaanjoelle saavuttuani saldoni on viisitoista lintulajia. Melkein heti kuulen satakielen voimakkaita ”näppäilyjä”. Satakielet olivat tänä vuonna myöhässä ja pelättiin, että niitä ei tulisikaan tavallista määrää, mutta huoli taisi osoittautua onneksi vääräksi. Niiden talvehtimisalueilla oli kova kuivuus, mikä saattoi olla yksi syy niiden myöhäiseen tuloon. Äkkiä ruskea pikkulintu lennähtää maasta puun oksalle ja hymy leviää kasvoilleni, kun erotan ruskean päälaen ja vaaleassa poskessa olevan tumman täplän: pikkuvarpunen. Juuri kun ennätän ajatella, että olen pyöräillyt näin kauas havaitsematta varista, kuulen tutun raakkumisen. Useita sinisorsia ja yksi kalalokki ui joessa. Siis ainakin yksi lajilleen tunnistettu lokki. Joen yllä lentelee haarapääskyjä. Saavun joen yli menevälle sillalle. Sillalta näen alhaalla lentelevissä pääskyissä kaksi lintua, joilla on valkea yläperä: räystäspääskyjä, jotka ääntelevät reippaasti ”prrit, prrit”. Liimapuikon nimikkolintuja.

Poljen pitkän tovin havaitsematta uusia lintulajeja. Variksen havaittuani olen odottanut, milloin törmäisin sen sukulaiseen, naakkaan, mutta sitä ei ole näkynyt. Ajattelen, että Viikin peltojen läpi polkiessani näkisin naakan ja varmaan jotakin muutakin, mutta toisin käy: ei uusia lintulajeja. Toinen satakieli kuitenkin ilahduttaa luritellen antaumuksella. Lähestyessäni työpaikkaani havaitsen sieppomaisesti lennähtelevän linnun ja koska vauhtini jyrkästä ylämäestä johtuen on hidas, niin minulle jää aikaa tunnistaa lintu harmaasiepoksi. Hyvä havainto, koska tämä lintu on hiljainen ja siksi vaikeasti havaittavissa.

Saavun teollisuusalueelle ja mahdollisuuteni nähdä naakka alkavat kuivua kokoon. Olisi pitänyt olla tarkempi lähtiessä, koska kotikaupunginosassani naakka on hyvin yleinen näky. Joku lintu lentää suoraviivaista matkalentoa ja sen tullessa lähemmäksi erottuu tumma pää: naurulokki siinä soutaa eteenpäin taivaan selällä. Kurvaan työpaikan pihaan ja vielä viimeisenä lajina kuulen pensaskertun kuivahkon laulun.

Lopputuloksena on kaksikymmentäviisi lintulajia 13,3 km:n matkalla. Aika on kulunut kuin ”siivillä”, kun huomio on ollut mukavassa asiassa eli linnuissa. Tavalliseen, ajatuksiin vaipuneena tehtyyn matkaan verrattuna aikaa on kulunut viitisen minuuttia enemmän. Parhaina havaintonani pidän pikkuvarpusta ja harmaasieppoa.

Töiden jälkeen teen saman lintujenhavainnoinnin toiseen suuntaan. Joen varrella melkein ajan littanaksi vesimyyrän, joka ei pyöräilijöitä pelkää. Uusina lajeina havaitsen kirjosiepon kahdessakin kohtaa ja sinitiaisen. Ja tuleehan se naakkakin plakkariin, tosin vasta kurvatessani kotipihaan. Sen verran päiväaika vaikuttaa tulokseen, että lajimäärä jää yhdeksääntoista, koska päivällä linnut ovat paljon laiskemmin äänessä kuin aamulla. Ajattelen heti, että mikähän tulos olisi ollut loppukeväästä lintujen konsertin oltua kiivaimmillaan. No ensi keväänä sitten!  

23.6.2011

Pieni galaktinen hetkeni


todistajina pimenevä kuusikko
ja tuhannet tuikkivat silmät
kolea maa huokaa
suon suusta usvaa

tässä pyhässä paikassa
suoritan salaiset riitit
susi minussa ulvoo
säkeitä suureen lauluun
sydän sykkii
tähtien tahtiin

Runotorstain haaste: taiat

17.6.2011

Hellepäiviä




Olen poikani kanssa äkkilähtömatkalla Etelä-Turkissa. Saavuttuamme hotellille viemme matkalaukut huoneeseen ja lähdemme altaalle. Juuri kun olemme hyppäämäisillämme veteen, tummat pilvet repeävät ja alkaa sataa kaatamalla. Ukkonen jyrähtää. Harvinaista herkkua tähän aikaan täällä. Kaikki altaalla olijat juoksevat kiireesti suojaan. Me pojan kanssa otamme ilon irti ja hyppäämme veteen. Ihana uida ja kellua kun lämmin sade rummuttaa ihoa ja veden pintaa. Uiskentelemme pitkään, kunnes lähellä räjähtelevät salamat saavat meidät hakeutumaan sisälle. Huoneemme parvekkeelta ihailemme vielä ukkosta ja seuraamme huvittuneina, kuinka tarjoilijat ottavat aurinkovarjot esiin ja pelastavat niiden suojassa allasbaarin terassin alle jääneitä turisteja.


On viime viikon lauantai, hellepäivä. Olen vaimoni kanssa paennut kuumuutta järven vilpoisuuteen. Vesi on kirkasta ja lämmintä. Silti kastautuminen tuntuu hieman ikävältä. Järveltä puhaltelee reipas tuuli. Ympäriltä kuuluu iloisia kiljahduksia lasten leikkiessä vesileikkejään. Pikkupojat ovat pyydystämässä kaloja haavilla. Haaviin tarttuu kuitenkin lähes vaaksan mittainen rapu. Pojat ovat haljeta ilosta moisen saaliin saatuaan. He esittelevät ylpeinä syvyyksien hirviötä vanhemmilleen ja muille ihmettä katsomaan tulleille. Aikuiset vaativat poikia palauttamaan ravun takaisin järveen. Nainen pähkäilee, uskaltaako mennä uimaan, kun rapu voi tarttua varpaaseen. Minä kellun vedessä ja nostan varpaani ilmaan. Ei rapua niissä. Ensimmäistä kertaa tunnustelen, miltä kehossa tuntuu, kun vesi kannattelee sitä. Tulee hassu tunne ja samalla iloinen olo: kuinka ihmeellistä, että vesi kannattelee kehoani eikä minun tarvitse tehdä mitään. Keho tuntuu kevyeltä, kuin lepäisin painottomassa tilassa. Vedenrajasta katselen tuulen synnyttämiä ryppyjä veden pinnalla. Kuinka ne ovatkaan kauniita, mukavan pyöreäreunaisia, ei lainkaan teräviä aaltoja. Vetäydyn rannalle katsomaan korkeaa taivasta ja pyöreitä pilviä.


On viime viikon sunnuntai, viimeinen hellepäivä tällä erää. Suvivirsi kajahtaa. Punaista Fresitaa kumotaan kertakäyttölaseista kurkun kostukkeeksi. Kesää juhlitaan. Lintutornin muut vieraat lahjotaan suosiollisiksi suklaalla, jota on jäähdytettynä tarjolla kovasta helteestä huolimatta. Ruovikkoisella merenlahdella lentelee ruskosuohaukka, kuuluu rastaskerttusen raksutusta ja paljaalla iholla tuntuu leppoisan tuulen hyväily. Telkällä on yhdeksänpäinen pesue ja töyhtöhyypän jälkikasvulla on isot jalat. Nuolihaukka lentää kuin suuri tervapääsky. Iso huvivene työntyy kaislikon takaa Porvoon satamaan ja vesiskootterit aiheuttavat tornissa mutinaa. Moottorinpörinät häviävät väreilevään maisemaan ja hellepäivä ottaa kaikki tornissa olijat lempeään syleilyyn. Kuuluu iloista porinaa, kiikarit nousevat silmille, katse terästyy hetkeksi, lajinmääritys syntyy aistien ja aivojen yhteistyönä ja kiikarit laskeutuvat. Meneillään on linturuokintayhdistys Keinumäen Siemenpoikien Porvoon perinteinen lintutapaaminen. Tällä kertaa linnut (ja hyttyset) jäävät ruokkimatta ja ravitsemme ruokkijoita.

16.6.2011

Piekanat



Minä muistan kevään kalliolla
jolloin piekanat levittivät siipensä
ja taivas kaartui elämäni yli.

Minä seison tuolla kalliolla – yhä
jalassa mudasta raskaat saappaat.
Kuvittelen ettei minuun satu
kun alhaalla puhkeavat keltaiset kukat.

Runotorstain haaste: odotus

10.6.2011

Levoton




Pyörin tuulena takapihoilla
hyväilen omenoiden kuoripintaa.
Kierrän helposti koko maan
en silti yllä hedelmälihaan.

Ollapa vihreä mato, ollapa verta ja lihaa
kaivautua maistuvan mallon läpi
löytää siementen tyyni lupaus
asettua aloilleen koko kesäksi.

Pyörin tuulena pimenevillä pihoillasi
vyörytän yllesi myrskyn ja pilvien rintamat.
Luoja, kuinka minua riivaa jatkuva jano.
Paiskaan reikäiset omenat maahan mätänemään.
Ja kun kylmyys lohkoo kivet säleiksi
kuulet kuinka nurkissa ujellan.


Runotorstain haaste: kesäkummitus