Todisteita tuonpuoleisesta elämästä

Luin aiemmin kirjan neurokirurgin rajakokemuksesta. Se oli kuvaus yhden ihmisen kokemuksesta. Tartuin toiseenkin aiheeseen liittyvään kirjaan ”Todisteita tuonpuoleisesta elämästä.” Kirjoittaja Jeffrey Long on myöskin lääkäri ja lisäksi tiedemies.  Hän ei uskonut kuolemanjälkeiseen elämään, kunnes alkoi järjestelmällisesti tutkia rajakokemuksia. Tässä kirjassa ei ole kyse yksittäisestä kokemuksesta, vaan kirjoittaja on tutkinut yli 1300 rajakokemustapausta.

Hänen tutkimustyönsä ja aiempien tutkijoiden työn mukaan rajakokemukset voivat sisältää joitakin tai kaikki seuraavista kahdestatoista piirteestä:

• Ruumiistapoistuminen (tietoisuus irtautuu fyysisestä kehosta)
• Aistikokemusten vahvistuminen
• Voimakkaat, yleensä myönteiset tunteet ja vaikutelmat
• Astuminen tunneliin tai siirtyminen tunnelin läpi
• Mystisen tai säteilevän valon kohtaaminen
• Kuolleitten omaisten tai ystävien tai mystisten olentojen kohtaaminen
• Tunne ajan tai paikan muuttumisesta
• Elämäntapahtumien kertaus
• Ylimaallisen (”taivaallisen”) todellisuuden kohtaaminen
• Erityisen tiedon kohtaaminen tai oppiminen
• Rajan tai esteen kohtaaminen
• Ruumiiseen paluu (vapaaehtoisesti tai vastentahtoisesti)

Kirjoittaja esittää yhdeksän todistelinjaa kuolemanjälkeisen elämän puolesta. Hänen mukaansa mikä tahansa näistä yhdeksästä todistelinjasta todistaa jo yksinään merkittävällä tavalla rajakokemusten todellisuudesta ja kuolemanjälkeisen elämän olemassaolosta. Esitettyjen yhdeksän todistelinjan yhteinen todistusvoima on niin suuri, että kirjoittaja uskoo olevan järkevää hyväksyä kuolemanjälkeinen elämä tosiasiana.

Kirjoittaja esittää seuraavat yhdeksän todistelinjaa.

Kirkas kuolema

Lääketieteellisesti on mahdotonta selittää, kuinka tajuton tai kliinisesti kuollut ihminen voi läpikäydä jäsennellyn ja selkeän kokemuksen, missä asiat seuraavat toisiaan yleensä samassa johdonmukaisessa järjestyksessä. Näissä kokemuksissa tietoisuuden ja valppauden aste on itse asiassa yleensä korkeampi kuin arkielämässä.

Ruumiin ulkopuolella

Ollessaan irti ruumiistaan henkilöt voivat nähdä ja kuulla ja se, mitä he havaitsevat, on lähes aina todella tapahtunut. Yksi ruumiistaan poistunut kertoi, kuinka hänen tietoisuutensa oli siirtynyt sairaalan ulkopuolelle ja kuinka hän näki tenniskengän ikkunalaudalla sairaalan kolmannessa kerroksessa. Rajakokemusten tutkija tarkasti kokemuksesta kuultuaan sairaalan kolmannen kerroksen ikkunalaudat ja löysi täsmälleen potilaan kertoman kuvauksen mukaisen kengän.

Sokea näkö

Sokeat voivat saada rajakokemuksen ajaksi normaalin tai normaalin ylittävän näkökyvyn, vaikka he eivät pysty lainkaan käsittämään maailman visuaalista puolta eivätkä kykene näkemään myöskään unissaan.

Nukutettu ja tietoinen

Rajakokemuksia tapahtuu myös nukutuksen aikana, jolloin mitään tietoisuutta ei pitäisi olla.

Paluu menneeseen

Rajakokemusten aikana koetaan usein elämäntapahtumien kertaus, joka kuvastaa todellisia, usein unohtuneitakin tapahtumia.

Jälleennäkeminen

Lähes kaikki rajakokemusten aikana kohdatut henkilöt ovat aiemmin kuolleita, usein edesmenneitä sukulaisia.

Lasten suusta

Lapsilla on aivan samankaltaisia kokemuksia kuin aikuisilla, joten kokemusten sisältö ei ole riippuvaista ennakkouskomuksista.

Kaikkialla maailmassa

Rajakokemukset ovat samankaltaisia kaikkialla maailmassa kulttuurista tai uskonnoista riippumatta.

Elämänmuutokset

Rajakokemuksen läpikäyneistä suuri osa muuttuu kokemuksensa seurauksena monessa suhteessa. Nämä muutokset ovat usein lopullisia. Tällaiset muutokset kertovat kokemuksen voimakkuudesta ja todellisuudesta.

Kirjoittajan tutkimustyön tuloksena on syntynyt myös Kuolemarajakokemuksen tutkimussäätiö. Sen verkkosivuilla on kuvattuna yli 4000 rajakokemusta 23 eri kielellä.

Kirjoittaja heittää pallon lukijalle: Tässä ovat tutkimustulokset. Päätä itse mitä mieltä olet.

”Elämä nauraa kuin lapsi ja heiluttaa kuoleman helistintä pois juostessaan.”

(Rabindranath Tagore, intialainen runoilija)

Italialainen talo - Joulukuu

Kompuroin hämärässä metsässä. Jos kävely on nostamista, siirtämistä ja laskemista – kuten Buddha kävelyn määritteli – niin tässä metsässä nostaminen ja laskeminen korostuvat. Metsä on täynnä kaatuneita puunrunkoja, jätetty luonnolliseen tilaan. Kiitos siitä!

Saavun hiekkatielle ja kulku helpottuu. Metsän läpi kulkiessa en kuullut lintujen ääniä kuin kerran: korkeita varoituksia, joiden lähettäjästä en päässyt selvyyteen. Lintuvähyys jatkuu. Kuulen ainoastaan hömötiaisen kähinää ja talitiaisen säksätystä ja tiitittelyä. Aukiolla kasvillisuus on kauniisti huurtunut.

Kävelen eteenpäin. Metsänlaidassa oleva keltainen heinikko yllättää hauraudellaan, väreillään ja kauneudellaan minut. Heinikko saa minut jostain syystä herkistymään.

Herkistyneenä ihmisenä ihmettelen, mitä ovat siellä täällä metsässä näkyvät kuuramuodostelmat. Ne ovat syntyneet maassa olevien kolojen ympärille. Luulen, että kyse on hiusjäästä, jonka aiheuttaa lahossa puussa elävä sieni. Lisää aiheesta voi lukea tästä: http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1450152111310.html.

Saavun pelloille, jonka keskellä italialainen talo kököttää. Jos kököttää enää. Minua ei huvita nyt selvittää tätä asiaa. Jätän asian mieluummin arvoitukseksi kuin altistun mahdollisuudelle katsoa maan tasalle murjottua talon rauniota. Muistoissani talo ainakin tönöttää pystyssä valkoiset seinät hohtaen. Haluan siis kieltää golf-kentän tekijöiden aikeet, vaikka ne leviävät edessäni karun todellisena. Taivaalla vapaana liihottava korppi ja kaksi lepattelevaa harakkaa vähentävät hieman golf-ahdistustani. Italialaisen runoilijan Sandro Pennan sanoin:

Sydämessä lähes parahtaa

ilo. Ja kaikki on tyyntä.

Alan etsiä sopivaa teepaussipaikkaa. Tulen purolle, joka on kauniisti jäätynyt. Täällä talitiainen tervehtii minua pirteästi. 

Teepaikan löydän niityn laidalta, tyhjän peuraruokinnan vierestä. Samalla voin pitää silmällä niityn yli mahdollisesti lentäviä siivekkäitä. Tänään tarjolla Muumi-herkkua.

Päätän teepaussini. Lintuja ei ole näkynyt. Teen kiikareilla viimeisen katsauksen ympärilleni ja eikös niityn toisella laidalla kökötä viitisen lintua lehtipuun latvassa. Arvelen niitä keltasirkuiksi, koska tiedän siellä päin olevan kaksi peuraruokintaa ja niillä tarjoillaan keltasirkkujen herkkua kauraa. Ei muuta kuin tarkistamaan asia. Matkan varrella olevan peuraruokinnan luota lähtee todennäköisiä keltasirkkuja lentoon. Ne laskeutuvat lähipuihin. No, tarkistan tämän ruokinnan myöhemmin. Päästessäni kaukaisemmalle ruokinnalle en näe enää keltasirkuiksi epäiltyjä, lienevätkö siirtyneet toiselle ruokinnalle. Täällä on vain yksi mustarastas ja lähistöltä kuuluu korpin ronkuntaa ja punatulkun ääntä. Palailen toiselle ruokinnalle, jossa tarkoillaan kauran lisäksi vihanneksia.

Lähipuista löytyy kaiken kaikkiaan 25 keltasirkkua ja ruokinnalta kolme mustarastasta.

Palailen samoja jälkiä takaisin. Päätän kulkea takaisin autolle hieman eri reittiä. Oikaisen poikki aukion, joka keväisin, kesäisin ja syksyisin on kovin kostea. Mutta nyt jää kantaa. Aukion reuna-alueet isoine puineen ovat mielimaastoani. Haaveilen ja suunnittelen jo metsäruokinnan siirtoa tänne ensi vuodeksi. Ja kuin tilauksesta tulee kaksi talitiaista iloisesti tirskuen antamaan suosituksensa asialle. Täällä kuulen taas hyvin ohuita varoitusääniä korkeista puista. Toinen kuulolaitteeni on lakannut toimimasta jo puolivälissä retkeä patterin tyhjennyttyä ja nyt toinenkin kuulolaite antaa patterivaroituksen. Kuulen kummallisen vumputtavan äänen, kuin käpytikan siivistä lennossa lähtevä ääni. Näen keskikokoisen linnun hahmon sen lentäessä tiehensä. En tunnista lentäjää.

Palailen autolle. Juuri ennen autoa näen polun oikealla puolella ison lammikon, joka on kauniisti jäässä. Menen lammikon reunalle valokuvaamaan jääpeitettä. Lammikon vastarannalla kököttää tumma hahmo. No, mutta siellähän on pyy höyhenet pörhöllään. Se on juomassa lammikosta vettä. Se juokin kymmenkunta kulausta ja löntystelee sitten rauhallisesti kuusikon suojaan. 

Mukava päätös retkelle. Vuoden viimeiselle. Koeta pysyä pystyssä, italialainen talo.