Mies istuu junassa. On vielä hämärää. Hän
on matkalla ja matkansa keskivaiheessa. Elämänsä keskivaiheessa. Uusissa
maisemissa. Hänen mieleensä nousee Topi Sorsakosken hieno tulkinta laulusta ”On
kesäyö”.
”Taakse
jäänyt jo on aika tuo niin lohduton.
Miestä sekä kitaraa
tämä juna kuljettaa nyt läpi yön
Kiskot laulavat
näin, matka vie kotiin päin…”
Mutta onko hän menossa kotiin päin? Missä
on hänen kotinsa? Sielläkö missä tuo lohduttomuus syntyi? Sielläkö missä on
seinät, joihin hänellä on omistusoikeus? Vai tässä ja nyt? Tämä viheltelevä
lihakasako on hänen kotinsa? Vaiko jokin joka lainaa tämän ruumiin käyttöönsä
elääkseen lihallista elämää? Mitä jos hän onkin jo kotona? Mitä jos hän on aina
matkalla kotiin päin?
Hän on ainakin liikkeellä. Vääjäämättä liikkeellä
kohti uutta. Elämänsä aamussa. Kuten päivä alkaa aina aamulla, hänen elämänsä
alkaa alusta joka päivä: keveästi, hauraastikin, aina uudella tavalla,
miellyttävää odotusta täynnä. ”Kiitos elämä, että vielä keski-iässä voin kokea
tällaista uutta!” hän lausuu kiitoksensa ilmoille.
Hän näkee itsensä jälleen lapsena. Lapsena,
joka elää kaikella voimalla ja innolla tässä ja nyt. Hän on jälleen viaton,
hänessä ei ole mitään vikaa. Hän on puhdassydäminen, hänen sydämensä sykkii
pyhää eloa. Hän on täynnä tarmoa ja rohkeutta tarttua mihin tahansa uuteen,
joka hänen eteensä tuodaan ja joka häntä vetää puoleensa.
Tämä hetki, jossa hän vain istuu ja katsoo
hämärää ohi kiitävää metsäistä maisemaa, muuttuu taianomaiseksi. Hän on
matkustaja, aina matkalla jonnekin, kuten Egotrippi laulaa. Ja hän ei lopulta
tiedä, mihin juna hänet vie. Ja juuri tuo seikka saa mukavan tunteen hänen
mahanpohjaansa. Mukavan odotuksen tunteen: kuin lapsi odottaisi jotain mukavaa
tapahtuvaksi. Ja lopulta tämä kaikki ei ole muuta kuin yksi trippi tässä
egossa.
Mies näkee puolipimeällä pellolla uljaan hirven,
jonka hengitys höyryää. Hänen oma hengityksensä kulkee tasaisena vatsan pohjaan
saakka. Hän oivaltaa, että hänessä on hirven hengitys. Samalla kun hän katsoo
hirven voimakkaaseen hahmoon, hän tuntee oman sisäisen voimansa. Oman sisäisen
palonsa. Ja siinä on sama voima kuin tuon hirven sisällä. Ja jälleen hän
sopertaa kiitoksen…