29.3.2020

Marku

Odottelen, että pääsen pitämään esityksen työhöni liittyvästä tärkeästä asiasta, johon olen perehtynyt. Koska työpaikkani kaikki esitystilat olivat varattuina, niin assistentti varasi tämän tilan. Eikä tämä olekaan mikä tahansa tila, vaan Porthanian juhlava sali. Olen hieman hermostunut ennen esitystäni. Hermostustani lisää se, että kaikki kuulijat ovat minulle outoja. Missä ovat kaikki työkaverini, joiden piti tulla kuuntelemaan minua?

Kello on kaksi iltapäivällä. Odotan vielä kaksi minuuttia, josko joku tuttukin tulisi paikalle. Mutta ei tule. No, täytyy sitten vain aloittaa. Jännitys hieman helpottaa, kun pääsen esiintymään. Mutta vähitellen se alkaa taas lisääntyä, koska en saa yleisöön mitään kontaktia. Kaikki näyttävät hämmästyneiltä. Yritän selittää selkeämmin, koska epäilen, että yleisö ei ymmärrä mitään. Kukaan ei kysy, kaikki ovat aivan hiljaa.


Kiihdytän esitystäni, jotta saan tämän yksipuhelun päättymään. Lopuksi vielä tunnustelen yleisöä kysymällä, heräsikö kellään kysymyksiä. Ei herännyt. Niinpä kiittelen ja poistun esiintymislavalta. Joku kuuluttaa, että kohta alkaa seuraava esitys.

Päätän jäädä kuuntelemaan, kukahan seuraavana esiintyy. Istun sievän naisen viereen. Kysyn häneltä suoraan, mitä hän piti esityksestäni. Hän vastaa, että ihan hyvähän se oli, mutta en kuulemma kertonut mitään otsikon aiheesta. Miten niin, kysyn. Hän vastaa, etten puhunut Ellen Thesleffistä sanaakaan. Ellen Thesleffistä, soperran. Niin, sanoo hän ja näyttää käsiohjelmaa, jossa toden totta lukee, että tässä paikassa ja esiintymiseni aikana piti olla esitys Ellenistä. Ja kertojan nimenä on minun nimeni. Nyt on minun vuoro mennä sanattomaksi.

Toiselle puolelleni istahtaa vanhempi nainen. Sievä nainen esittelee minut hänelle ja kertoo vastatulleen olevan hänen äitinsä. Vanhempi nainen kysyy minulta, kirjoitetaanko nimeni yhdellä vai kahdella koolla. Ihmettelen hänen kysymystään. Eikö se nyt ole itsestään selvää, että Markku kirjoitetaan kahdella koolla. Mutta piru menee minuun ja vastaan, että yhdellä koolla. Virnistän hieman suutani, mutta vain siltä puolelta, jota hän ei näe. Jään odottamaan seuraavaa esiintyjää. Päätän, että en kysy esiintyjältä mitään.

8.3.2020

Ihmisillä on viisi erilaista juoksutyyliä


Maailmassa on ihmisiä noin kahdeksan miljardia. Luulisi, että juoksutyylejä on yhtä monta. Mutta ei. Tutkimuksen mukaan juoksutyylejä on vain viisi. En lukenut tutkimusta, mutta yritän tässä arvuutella, millaisia nuo viisi tyyliä voisivat olla.


Pikajuoksu. Jotkut ihmiset ovat niin kiireisiä, ettei heillä ole kunnolla aikaa juosta. Joillakin aikaa on vain kymmenisen sekuntia, minkä aikana he juoksevat kaksi puhelinpylvään väliä. He ovat kehittäneet etenemistyylin, missä hyödynnetään kyynärpäitä. He puhuvat nopeasti, lukevat vain otsikot ja katsovat kuvat, syövät pikaruokaa, pilaavat parketit piikkareillaan, ajavat urheiluautoilla pikateillä, elävät kuin viimeistä päivää ja kuolevat nuorina.

Pitkänmatkanjuoksu. Eli kestävyysjuoksu. Tällaiset ihmiset eivät juokse kiirehtiäkseen. He juoksevat vain silloin, kun heillä on paljon aikaa. Silloin kun juoksu kestää ja kestää ja kestää. Ja juoksija on niin kestävä, että myös hän kestää. Heidän tunnuslauseensa on: Anna mun kaikki kestää. Ja jos he joutuvat luovuttamaan kesken matkan, he sanovat vain: Kiitos, ei kestä.

Hölkkä. Löysät tyypit eivät pingo, vaan hölköttelevät. He säästävät itseään, kenties pahan päivän varalle. He eivät anna parastaan ja jotkut saattavat jopa vältellä hikeentymistä. Heille juokseminen ei ole itse asia, vaan he keskittyvät samalla moneen muuhun toimeen: katselevat maisemia, ulkoiluttavat koiria, juttelevat hölkkäkaverin kanssa, tekevät kesämatka- tai elämäntapamuutossuunnitelmia tai jopa nukuttavat lapsia vaunuja työntäen. He hölkkäävät läpi elämän, joka lipuu ohi kuin maisemat jalkojen jolkottaessa eteenpäin.


Paljasjalkajuoksu. Tätä tyyliä harrastavat aboriginaalit, kaupunkien hipsterit tai sitten ne, joilla ei ole varaa ostaa juoksukenkiä tai jotka kärsivät hiertymistä tai liikavarpaista. Esim. kahdentoista varpaan sullominen isompaankin kenkään ei ole mikään helppo tehtävä ja onnistuessaankin kivuliasta. Entisaikana valmistettiin mokkasiineja nahasta ja kenkiä tuohesta, ettei tarvitse paljain jaloin kulkea. Nykyisin markkinoinnin mestarit myyvät juoksukenkiä, jotta voisi harrastaa paljasjalkajuoksua.

Yöjuoksu. Juoksu tapahtuu poikkeukselliseen aikaan. Kun normaali-ihminen alkaa nukkua, yöjuoksija piristyy ja alkaa kukkuu, varsinkin jos on kännissä kuin käki. Ja usein yökukkuminen edellyttää piristeitä. Normaalissa juoksemisessa yritetään lyödä muut laudalta, juosta kovempaa kuin muut tai ainakin itsensä voittaen. Yöjuoksija juoksee yleensä paikallaan tanssien ja yrittää saada jonkun toisen samalle laudalle, niin että he yhdessä voisivat yöjuosta ja kesäisin jopa triathlonistien tapaan harrastaa myös yöuintia. Kolmas yölaji ei kuitenkaan ole pyöräily, vaan hyvin usein tästä alkava pitkäaikainen pörräily.