24.12.2020

Hämärää aikaa

Elämämme pimeää aikaa. Alla kuvaus yhdestä hämärästä päivästä runsaan kolmen viikon takaa.

 

Katson mökin ikkunasta ulos. Vielä on pimeää, mutta aamuhämärästä kuuluu laulujoutsenten törähdyksiä. Tummaa vettä vasten lentää valkeita haamuja. Minä hörppään kahvia ja mutustan kauraleipää tomaatilla ja juustolla, vaimo on jo pukeutumassa.

 

Ajelemme autolla pitkin maalaismaisemaa Keikyälle. Hetken etsimme Kokemäenjoen yli menevää siltaa ja pian se on edessämme: Suomen pisin puurakenteinen riippusilta, mittaa 230 metriä. Silta on rakennettu 1948 ja myrsky katkaisi sillan kertaalleen 1957. Silta hapertui aikaa myöten niin huonoon kuntoon, että se asetettiin käyttökieltoon. Sillan kunnostus oli kaupungille liian kallis, niinpä se vuokrasi sillan Keikyen perikunnalle euron vuosivuokralla ja kunnostusvelvoitteella. Silta saatiin näin kunnostettua pitkälti talkooporukalla. Niinpä meidän on nyt hyvä kulkea todella vankkaa siltaa pitkin yli mahtavan Kokemäenjoen. 

 

Vastarannalla meitä odottaa hieno vanha aitta ja kivipaasi, jonka kyljessä on laatta. Siinä lukee, että Matti Klemetinpoika oli tämän alueen talonpoikaissäädyn edustajana valtiopäivillä kahdesti, 1640 ja 1649. Hyvä Matti! Ja villin luonnon edustajana on tänään merikotka, joka matalalla lentäen seurailee Kokemäenjokea merelle päin.

 

Keikyen keikauksen jälkeen ajamme Sastamalan keskustaan ja siellä heti kirkon pihaan. Sastamalahan on täynnä kirkkoja, tämä on Sastamalan pääkirkko eli Tyrvään kirkko, Suomen ensimmäinen kaksitorninen herran huone. Olemme aikaisin liikkeellä ja kirkossa on hämärää. Pappisnainen tulee laittamaan meille valoa. Keskustelu viriää. Me ihmettelemme hänelle, miksi kaikkialla suruliputetaan tänään. Hän kertoo, että tänään liputetaan viimeisen Mannerheim-ristin ritarin Tuomas Gerdtin kunniaksi. Paljon muutakin keskustellaan: korona-ajan rajoituksista, etätöistä, some-myrskyistä, Sastamalan historiasta ja kuntaliitoksista, pyhiinvaellustapahtumista, Tyrvään Pyhän Olavin kirkon tuhopoltosta jne. 

 

Keskustelun ollessa käynnissä mies kuljettaa kärryillä vainajan arkussa alttarin eteen. Joudunkin hommiin. Ei muuta kuin arkusta kiinni ja miehen ja papin kanssa kolmistaan saadaan arkku nostettua sijoilleen alttarin eteen. Pian saapuu papin työtoverikin ja me alamme tehdä lähtöä ja jätämme heidät valmistautumaan lähestyvään siunaustilaisuuteen.

 

Kun tulemme ulos näemme, miten kuntaliitokset näkyvät katukuvassa: Vammalan Romu, Tyrvään sähkötyö jne. Ja mehän olemme siis Sastamalassa, tai Saastamalassa, niin kuin nuoriso papin mukaan paikannimen vääntää. Mutta uusiin seikkailuihin ja Herra Hakkaraisen taloon. Sielläpä emme kuitenkaan sukella Herra Hakkaraisen huoneisiin, vaan pysyttelemme varovasti vain myymälän puolella. Meille ei paikasta jää kuitenkaan käteen kuin käsidesiä, joten suunnistamme naapuritaloon, Pukstaaviin, jonka kahvilassa saamme eteemme mehevät lohipiirakat ja kuumat juomat. 

 

Ruokaillessamme selailemme kahvilan kirjahyllyn vanhoja lastenkirjoja. Minä selailen vanhaa aapista ja vaimoni ottaa esiin kammottavan Jöröjukka-kirjan, jota hän ei lapsena kokemansa järkytyksen jälkeen vieläkään uskalla katsoa. Minä uskallan, mutta kieltämättä tarina on kovaa kamaa. Ja esipuheesta luen, että tämänkin kirjan on saksalainen isä kirjoittanut 1800-luvulla omalle lapselleen. Samahan koskee montakin lasten- tai nuortenkirjan klassikkoa. Tosi hienoa: jos ei kunnon kirjoja lapsille tai nuorille löydy, niin kirjoitetaanpa itse!

 

Pukstaavi on entinen apteekki, mutta nykyisin suomalaisen kirjan museo. Mekin sukellamme näyttelyn sykkeeseen. Ihastun näyttelyyn toden teolla. Täällä vain pitäisi viettää kokonainen päivä, tai mieluummin useita kokonaisia päiviä, ja syventyä kuhunkin näyttelyn osa-alueeseen korvia myöten. Tämä on harvinainen museo, sillä täällä museoaarteita eli kirjoja saa koskea ja selailla, lukuunottamatta Lyypekissä vuonna 1485 painettua Psalteriumia, joka sisältää Raamatun psalmit ja papeille ohjeita rukoushetkien toimittamiseen. Se on visusti lasin takana. Tosin sitäkin voi selata digitaalisesti. Ja auditiivisesti kuuntelen runonurkasta muutaman runon ääneen lausuttuna. Mahtavaa!

 

Käymme vielä toisessa museossa ja Pyhän Olavin kirkolla. Kun tulemme takaisin mökille, niin ilta on jo pimentynyt. Hämärästä kuuluu laulujoutsenten törähdyksiä. Tummaa vettä vasten lentää valkeita haamuja. Valmistaudumme saunan hämäryyteen.