30.9.2016

Kesä 2016 - Pohjoinen


Tullessa sataa vettä. Lämpötila on +6C. Ensimmäisenä aamuna leijailee lumihiutaleita. Sitten lämpenee. Lähes joka päivä kiipeämme Kaunispäälle.


Joka päivä golffaamme frisbeellä. Elämäni pisimmät väylät: 200 metriä ylämäkeen (=kauhistus) ja 250 metriä alamäkeen (=siistiä). Hävitän yhden kiekon Luttojokeen. Kelossa istuu hiiripöllö.


Valloitamme lähiseudun korkeimman huipun, Iisakkipään laen. Vastaan tulee pidemmältä patikoinut pariskunta, joka on välillä eksynyt ja jolta on ruoka loppunut. Me syömme kurussa Fazerin sinistä ja juomme teetä termoksesta. Kivitaskut kavereina. Emme eksy.


Käymme katsomassa vanhaa kultakaivosta. Kun kaivoskuilun luukun avaa, kuuluu kaivosmiesten työn ääniä. Kaivos ei koskaan tuottanut kultaa. Mutta unelma kullasta elää. Kuukkelit tulevat syömään kädestä. Toinen linnuista on rengastettu. Ei kultarenkaalla vaan alumiinisella.


Poroja ei näy missään. Vasta loppuviikosta näemme näitä ihmeitä. Mutta joka päivä näemme toisenlaisen ihmeen. Virtaavaa vettä. Kaikkialla. Ja niin puhdasta, että sillä voi sammuttaa janonsa.


Lapissa on jotain erityistä. Olin jo unohtanut sen. Nyt mieleeni palaa ensimmäinen kokemus Lapin lumosta 30 vuoden takaa. Seison joen varrella kahden ystäväni kanssa. Jostain syystä emme puhu mitään. Seisomme vain. Ja ihailemme villin joen virtausta. Ehkä mietimme myös sitä, että tuosta on päästävä yli. Mutta seisomme pitkään aloillamme. Ja minut täyttää rauha. Ja hiljaisuus. Hiljaisuus on niin täydellinen, että se tuntuu painostavalta. Saman hiljaisuuden löydän tälläkin kertaa. Täällä ollaan kaukana kaikesta. Irti arjesta. Täällä saa kokea mielenrauhaa.





27.9.2016

Kesä 2016 - Länsi


Turku. Mitä sanoisin siitä? Ainakin se on tavallaan uusi tuttavuus. Olen ollut ohikulkumatkalla tai Ruisrockissa kaupungista syrjässä tai vaimon sukulaisia moikkaamassa. Koskaan en ole varsinaisesti ollut Turussa. Viettämässä aikaa. Nyt seurustelemme Turun kanssa kaksi päivää – vaimoni ja minä.

Kun aamulla lähdemme Hesasta, niin aurinko paistaa ja lämpötila heiluu parinkymmenen asteen hujakoilla. Kun olemme puolivälissä Turkua, alkaa sataa kaatamalla ja lämpötila putoaa kymmeneen asteeseen. Mitä hittoa! Alkaako Turku vaikuttaa näin?

No, sää helpottaa ja Turussakin on ihan lämmintä eikä sateesta tietoakaan. Majoitumme hotelliin ja alamme etsiä ruokapaikkaa. Käymme ensin torilla. Siellä on myynnissä mustikkaa melko edulliseen hintaan. Kysymme, onko kauppias huomenna paikalla, kun ei viitsi marjoja hotellihuoneeseenkaan viedä. Hän sanoo, että todennäköisesti ei ole, koska huomiseksi on luvattu sadetta. No, ei mahda mitään!

Ajaudumme joen varteen, mihin on tehty pitkä kävelykatu. Hieno juttu! On ilo kävellä joen rantaa, joka on täynnä ravintoloita ja kahviloita, välissä joku museokin. Vierailemme mm. apteekkimuseossa ja ihmettelemme valtavaa muinaista iilimatoa. Kahvit juomme 1700-luvun kahvilassa. Kahvi on hieman tuoreempaa.   

Tavoitteemme on Turun linna, jonne on muutaman kilometrin matka. Välillä meinaa usko loppua ja kysymme ohikulkijoilta, onko vielä pitkälti käveltävää. Ei, tuossahan se on ihan vieressä. Varmuuden vuoksi lepäilemme hetken Forum Marinumissa ison Päivänkakkaran varjossa. Lopulta pääsemme Turun linnaan todetaksemme vain, että paikka on suljettu. No, etupihalle pääsee kuitenkin.


Kävelemme pois Kakolanmäen kautta. Ihastelemme entistä vankilakompleksia, missä mm. huijari Pertti Ylermi ”Kreivi” Lindgren on istunut lukemassa graniitinpäitä. Sivuutamme puutaloalueen Port Arthurin, mutta emme nyt jaksa siihen tutustua. Jalat huutavat jo Hallelujaa! Vielä sivuutamme ehkäpä Suomen upeimman kirkon, 24-vuotiaan arkkitehtiopiskelija Lars Sonckin suunnitteleman Mikaelin kirkon. Sonck ei ollut kuitenkaan tyytyväinen alkuperäiseen suunnitelmaansa ja olisi halunnut tehdä isoja muutoksia, mutta niihin ei suostuttu. Sonck ei kuulemma myöhemmin Turussa käydessään mennyt lähellekään kirkkoa. Me kyllä tykkäämme. Kirkko on kiinni ja päätämme tulla huomenna uudelleen, kun on kerran sadepäivä.

Seuraavana päivänä todellakin sataa. Välillä kaatamalla. Ja kuinka ollakaan, mustikkakauppias on kuin onkin paikalla ja saamme mustikkamme. Vieläpä puoleen hintaan verrattuna eiliseen. Katsastamme Mikaelin kirkon. Syömme Forum Marinumissa. Ja vingutamme museokorttejamme, kun käymme merimuseossa ja sukellusvenenäyttelyssä ja Suomen Joutsenessa ja vanhassa Bore-aluksessa, joka risteili aikoinaan Suomen ja Ruotsin välillä, mutta on nykyään hostellina ja museona. Sotalaivoihin emme jaksa enää mennä.

Ison purjealuksen, Suomen Joutsenen, matkat eivät olleet mitään huvimatkoja. Etelä-Amerikan ympärimatkalla miehistön tehtäviin kuului mm. tuoda Suomen museoihin albatrosseja täytettäväksi. Miehistö sai hilattua ammutuista linnuista neljä laivaan saakka. Merimiesten keskuudessa on uskomus, että albatrossien ampuminen tietää huonoa onnea. Niinpä tällä matkalla menetettiin neljä merimiestä. Yksi ihmishenki jokaisesta ammutusta albatrossista!


Käymme ihastelemassa Port Arthuria. Tähän meillä on erityinen syy. Olemmehan asuneet kuusi vuotta Port Arthurissa. Hyvinkään Port Arthurissa.

Suosittelen Turkua kaikille vastaantulijoille. Hieno kaupunki!


23.9.2016

Kesä 2016 - Itä


Aamuisin olen pihalla. Istun keinussa ja kuuntelen haarapääskyjen liverrystä. Kirjoitan päivän runon. Vaimoni tepsuttelee jossain vaiheessa seurakseni. Juomme aamukahvit ja katselemme päivän alkamista.

Pojan herättyä elämä vilkastuu. Heitämme keihästä. Maatilan iso piha riittää siihen hyvin. Heitän 30 m ja hän 40 m. Tekniikkalaji. Paremmin pärjään mölkyssä. Ruisrääkkä raksuttaa kesantopellolla keittokatoksen takana.

Käymme kävelyllä päivittäin. Hyttyset ja kärpäset pitävät meille seuraa. Paarmoja on vielä vähän. Viime vuonna niitä oli paniikiksi asti. Uidessa sai koko ajan sukeltaa. Ei tänä kesänä. Mutta vesi on kylmää. Härkälinnut mylvivät järvellä.

Vesi on herkässä. Monena päivänä on sadekuuroja. Kuurojen jälkeen sateenkaaret kuvittavat taivasta. Ukkosia ei satu aivan kohdalle. Kiertävät meitä.


Ruokailu täällä on vaivatonta. Perunoita, lihaa, salaattia. Keittokatos on mainio. Voi grillata kaasulla tai sytyttää kunnon roihut. Kerran menemme merta edemmäs kalaan: Mikkeliin syömään ja tervehtimään veljen perhettä. Ja jälkiruoaksi tietysti lörtsyt torilta.

Toiseksi viikoksi vaihdamme maisemaa. Menemme ystäviemme mökille. Elämä täällä on sosiaalisempaa. Yhdessä on kiva tehdä mökkiaskareita.

Urheilemme. Käymme muutaman kerran heittämässä frisbeegolfia Rantasalmen radalla. Toisen perheen nuorimmainen poika on ilmoittautunut avoimiin yleisurheilukilpailuihin Kerimäellä. Me muut saamme siis penkkiurheilla ja kannustaa. Poika heittää hopealle.

Katselemme nähtävyyksiä. Rantasalmelta löydämme Pekka Lipposen patsaan. Ja taajaman ulkopuolelta näkötornin, josta ei tosin näe taajamaan. Ja totta kai katsastamme Rantasalmen kirkon.


Saunomme ja uimme. Joinakin päivinä sauna tuntuu olevan lämmin koko päivän. Nautimme siis myös aamusaunomisen ilosta. Yleensä tällä porukalla rikomme jotain (miesporukka). Niin nytkin. Kun nousen vedestä laiturille, niin koko laituri romahtaa. Olenko syönyt liikaa? No, nauramme ja heitämme toisen perheen isän kanssa totutusti yläfemmat. Ja koko ”moka” on unohdettu. Putsis Clean. Forgotten. Toki korjaamme laiturin entistä paremmaksi. Tällä matkalla myös naiset saavat aikaan jonkun yläfemmamokan. Mutta tietenkään emme muista, mistä syystä. Unohdettu.

Sienestämme ja marjastamme. Toisen perheen äiti tunnistaa sienet. Tänä kesänä niitä on runsaasti. Saamme kanttarellejä ja tatteja. Siis kanttarelli- ja tattikastiketta. Ja reilusti mustikoita. Viimeisenä aamuna käyn vielä hakemassa yhden ämpärillisen kotiin vietäväksi.


Kaksi viikkoa kuluu nopeasti. Mökkeily on ihanaa. Ei informaatioähkyä. Ei liikaa velvotteita. Peruselämää.

20.9.2016

Kesä 2016 - Etelä


Ensimmäinen Mythos vetää suun hymyyn. Mikäs on istuskella tavernassa keskellä iltapäivää. Syödä hyvää kreetalaista ruokaa. Takuulämmössä. Jo neljäs kerta täällä tutussa leppoisassa seurassa. Elämä on souvlakia! Jamas!


Tälläkin kertaa olemme valinneet kodiksemme mainion tukikohdan, ylhäällä rinteessä sijaitsevan huvilan. Merinäköalalla. Ja jos ei helteessä jaksa raahautua mereen, voi pulahtaa uima-altaaseen. Isäntä on laittanut tarjolle kreikkalaista valkoviiniä. Odottelemme, että emäntä leipoo meille kakun. Aina sellainen on tullut, miksipä ei nytkin. Nam nam!


Lähes päivittäin käymme meren äärellä. Joinakin päivinä tuulee kovaa. Silloin on hieno heittäytyä aaltojen heiteltäväksi. Vain keinua. Kuin korkki. Toisinaan kaivan snorkkelin esiin ja katson maailmaa pintaa syvemmältä. En löydä Nemoa, mutta paljon hienoja kaloja, joita ei Helsingin Mätäjoessa uiskentele. Löydän myös ravun.


Syömme joka päivä ainakin yhden aterian jossakin tavernassa, monesti kaksikin kertaa. Meille alkaa muodostua suosikkipaikkoja. Tarjoilijatkin tulevat tutuiksi. Suosimme rannalla olevia ravintoloita.


Kerran lähdemme juna-ajelulle. Tutustumme paikalliseen oliiviöljytehtaaseen. En osta öljyä, mutta oliivia kuitenkin: puisen oliivipuusta tehdyn  lastan. Ajamme läpi komean kanjonin. Tien reunoilla makailee vuohia. Saavumme vuorten keskellä olevaan kylään. Siellä vietämme hetken siestaa. Tutustumme sotamuseoon. Eli pari tykkiä on esillä. Ja sitten samaa tietä takaisin. Paikallinen Esa Keskinen myy hedelmiä ja juomista keskellä ei-mitään.


Iltaisin istuskelemme huvilan patiolla. Tai katsomme EM-jalkapalloa (kesäkuu). Tai pelaamme mölkkyä. Ennen matkaa teimme diilin: toinen perhe tuo heittokapulan ja palikat 1-6 ja toinen palikat 7-12. Elämme monta huikeaa hetkeä. Kylläpä yhteen mölkkypeliin mahtuu paljon dramatiikkaa!


Kyllä tämä on hyvä paikka irtautua. Ja lomalla maailmaa katsoo aivan uusien lasien läpi!