Taloyhtiömme pihalta kaadettiin
verivaahtera parkkipaikkojen tieltä. Se oli ollut sopivasti ikkunamme alla ja
siihen olin ripustanut jokatalvisen linturuokinnan vaahteran oksasta
roikkumaan. Nyt oli siis keksittävä jotain muuta.
Sopivaa puuta ei nyt ollut.
Niinpä ostin tolpan päälle laitettavan ruokintapönikän. Sehän olisi helppo
laittaa harjanvarren päähän, mutta oravathan siihen heti kiipeäisivät. Niinpä
käytän kyllä harjanvartta, jonka upotan maahan, mutta sujautan sen päälle onton
vaatetangon, jonka löydän varaston nurkasta lojumasta. Eihän tuollaista liukasta
kromiputkea pitkin oravainen pääse kiipeämään. Minä – Orava 1-0.
Parin päivän päästä näen
oravan kuitenkin kyhjöttämässä ruokinnalla. Kun seuraan sen touhuja, niin
huomaan, että se pääsee hyppäämään ruokintalaitteelle sitä ympäröivän
rodopensaan oksista ponnistamalla. Ajattelin ruokintaa pystyttäessäni, että
rodon oksat ovat sen verran taipuisat ja matalalla, että orava ei pysty niistä
käsin hyppäämään. Mutta orava on ketterä. Minä – Orava 1-1.
Hähää, siirrän ruokinnan niin
kauas rodosta, että pensaastaponnistusmahdollisuus poistuu. Minä – Orava 2-1.
|
Ruokinta on siirretty rodosta loitommalle. Tässä orava on heittänyt jo katon maahan. |
Mutta mitä silmäni
näkevätkään! Orava kipittää muina miehinä kromiputkea pitkin perille. Onko
sillä imukupit jalkapohjissa! Minä – Orava 2-2.
Mitä nyt tekisin? Öljyäisinkö
tangon vielä liukkaammaksi. Luovun kuitenkin tästä vaihtoehdosta, koska
öljypinta varmaankin hiipuisi sateisella pihalla nopeasti. Seuraavaa siirtoa
suunnitellessani piha on jo täyttynyt oravista, jotka vuorotellen hilppasevat
putkea pitkin ruokinnalle herkuttelemaan. Tänään ainakin neljä oravaa pitää
minua pilkkanaan. Viimeinen pisara on se, että yksi oravista heittää
lintulaudan katon maahan. Minä – Orava 2-3.
|
Katon poisheitto käynnisti oravasodan. |
Katon maahan heittäminen saa
sisuni kiehahtamaan. Tuollainen porsastelu ja elämöinti on sodanjulistus. Nyt
otetaan miehestä ja oravasta mittaa. Lähden Prismaan varustautumaan. Aion
asettaa kromiputken keskelle kulkuesteen. Ajattelen ensin frisbeetä, johon
poraisin reiän keskelle ja pujottaisin tangon varteen. Tai ämpärin kantta. Tai
jotain… Löydän kuitenkin halvan linturuokinnan, jossa on tarkoitukseen sopiva muovikartio
siemenpesänä. Siinä on jo valmiina sopivankokoinen reikä keskellä. Ja
linturuokinnan katto on toinen kartio, jota myös voisin käyttää.
Kotiin saavuttuani nykäisen linturuokinnan
pois harjanvarresta ja menen varastoon tuunaamaan sitä kuin Huutokauppakeisarin
Markku konsanaan. Päätän ottaa kulkuesteeksi Prismasta ostamani linturuokinnan
siemenpesän. Katon jätän vielä jemmaan ja käytän sitä lisäesteenä, mikäli orava
pääsee tästä Mannerheim-linjasta läpi. Kiinnitän vielä ruokintani katon narulla
kiinni runkoon, jotta se irrotessaan ei putoa maahan asti ryvettymään. Käyn
pujottamassa uuden komeuden pihalla törröttävään harjanvarteen. Minä – Orava 3-3.
|
Uusi oravaeste asennettu. |
Ruokaa perheelle tehdessäni
kurkistelen tuon tuostakin ikkunasta ulos. Haluan nähdä oravan auki
loksahtaneen suun sen huomatessa asentamani esteen sen ja herkun välillä. Mutta
höh! Oravat ovat tyystin kadonneet. Niitä ei nyt näy. Vain linnut hiljaa käyvät
syömässä. En ole vielä varma voitostani. Oravat ovat niin kovin kekseliäitä.