23.12.2017

Joulun taikaa


Kaadan siemeniä lintujen ruokintalaitteen sisään. Samalla hetkellä lumisade alkaa. Siemenet ropisevat ja lumi leijailee. Hassu tunne: kuin kaataisi lunta taivaalta.

Lumisade muuttuu vedeksi. Emme anna sen lannistaa. Lähdemme kävelylle. Tulemme peltoaukiolle ja kierrämme hevostallin. Liukastelemme jäisellä tiellä, sade vihmoo vaakasuoraan, pistelee poskiamme, kastelee vaatteemme. Vetäydymme kirkkopuiston suojiin. Leikkipuiston kohdalla ehdotat yllättäin: Mennäänkö kiikkumaan? Näppini ovat aivan jäässä ja vastaan automaattisesti Ei. Sekunnin päästä pyörrän pääni ja suostun. Istahdamme märille penkeille ja laitamme kiikun vauhtiin. Siinä sitten pyörimme ja kiikumme keskellä vesisadetta. Äkillinen riemu täyttää vatsanpohjan.

Kotona iskee nopea nälkä. Teemme yhdessä ruokaa. Ja ihme tapahtuu: tänään mahdumme samaan keittiöön! No, pientä näkemyseroa toki, mutta yhteistyö sujuu. Taitaa olla joulun taikaa ilmassa!

Rauhallista joulua, toivotan!


17.12.2017

Det glider in

Olemme käyneet pelaamassa isät vastaan pojat sulkapallonelinpeliä nyt useamman vuoden ajan. Alussa isät porskuttivat. Sitten pelit alkoivat pikkuhiljaa kääntyä pojille. Tänä vuonna isäukkojen peli on ollut katastrofaalista. Pojat johtavat tämän vuoden sarjaa jo 9-0.

Tänään on pitkästä aikaa pelipäivä. Pelaamme ensin pelin, missä voiton saa se joukkue, joka ensin voittaa kolme erää. Tästä voitosta saa kaksi pistettä. Seuraavaksi pelaamme toisen pelin, joka on vain yhden erän mittainen ja tästä voitosta saa yhden pisteen. Pelikerralla voi siis napata kahdesta pelistä yhteensä kolme pistettä.


Ensimmäinen peli alkaa isien hallinnalla. Pojat ovat vielä unessa, alkaahan pelivuoromme jo varhain aamulla klo 11:30 ja toinen pojista on tullut ravintolasta kotiin vasta klo 4 aamuyöllä. Isät vievät helpohkosti kaksi ensimmäistä erää. No, tässä kohdin ei voi vielä nuolaista, sillä viime kerralla oli sama tilanne: isät johtivat 2-0, mutta hävisivät kolme seuraavaa erää. Kolmas erä tänään onkin tasaväkistä taistoa, pojat ovat heränneet ja erä kääntyy kuin kääntyykin pojille. Tilanne on isien hyväksi 2-1. Neljäs erä on yhtä kovaa ja tasaista vääntöä kuin kolmaskin. Isien työnjako keskenään sujuu paremmin kuin joskus aiemmin, jolloin toinen pamautti toista mailalla päähän, kun molemmat pyrkivät palauttamaan samaa palloa. Maila meni rikki ja päähän tuli komea kuhmu. Nyt taistellaan lyömällä vain palloa ja isät onnistuvat lopulta muutaman pisteen voittoon. Ensimmäinen peli voitettu.

Toinen, yhden erän peli, on jälleen äärimmäisen tasaista. Isät saavat jäykät kinttunsa liikkeelle ja voittavat niukasti. Toinenkin peli on voitettu ja vuoden kokonaistilanne kaventuu, tilanne nyt poikien eduksi 9-3. Toteamme, että ennätämme tänä vuonna todennäköisesti pelata enää vain yhden kerran. Pojat tulevat meitä vastaan ja antavat meille vielä mahdollisuuden. Niinpä sovitaan, että kokonaistilanteesta huolimatta seuraavan kerran voittaja vie koko vuoden potin. Hienoa haastamista pojilta. Saadaanpahan jännitystä viimeiseen peliin.


Kotimatkalla autossa isät ottavat voitostaan kaiken irti ja laittavat Spotifystä soimaan voitonlauluja: The winner takes it all, We are the champions, Det glider in, Poika saunoo ja lopuksi Sakari Kuosmasen tulkitsema Finlandia. Maamme-laulun jätämme sentään ensi kertaan. Lisäämme poikien motivaatiota viimeiseen peliin kysymällä, haluavatko he tämän automatkan toistuvan ensi kerralla. Eivät kuulemma halua.


10.12.2017

Painii oravien kanssa

Taloyhtiömme pihalta kaadettiin verivaahtera parkkipaikkojen tieltä. Se oli ollut sopivasti ikkunamme alla ja siihen olin ripustanut jokatalvisen linturuokinnan vaahteran oksasta roikkumaan. Nyt oli siis keksittävä jotain muuta.

Sopivaa puuta ei nyt ollut. Niinpä ostin tolpan päälle laitettavan ruokintapönikän. Sehän olisi helppo laittaa harjanvarren päähän, mutta oravathan siihen heti kiipeäisivät. Niinpä käytän kyllä harjanvartta, jonka upotan maahan, mutta sujautan sen päälle onton vaatetangon, jonka löydän varaston nurkasta lojumasta. Eihän tuollaista liukasta kromiputkea pitkin oravainen pääse kiipeämään. Minä – Orava 1-0.

Parin päivän päästä näen oravan kuitenkin kyhjöttämässä ruokinnalla. Kun seuraan sen touhuja, niin huomaan, että se pääsee hyppäämään ruokintalaitteelle sitä ympäröivän rodopensaan oksista ponnistamalla. Ajattelin ruokintaa pystyttäessäni, että rodon oksat ovat sen verran taipuisat ja matalalla, että orava ei pysty niistä käsin hyppäämään. Mutta orava on ketterä. Minä – Orava 1-1.

Hähää, siirrän ruokinnan niin kauas rodosta, että pensaastaponnistusmahdollisuus poistuu. Minä – Orava 2-1.

Ruokinta on siirretty rodosta loitommalle. Tässä orava on heittänyt jo katon maahan.

Mutta mitä silmäni näkevätkään! Orava kipittää muina miehinä kromiputkea pitkin perille. Onko sillä imukupit jalkapohjissa! Minä – Orava 2-2.

Mitä nyt tekisin? Öljyäisinkö tangon vielä liukkaammaksi. Luovun kuitenkin tästä vaihtoehdosta, koska öljypinta varmaankin hiipuisi sateisella pihalla nopeasti. Seuraavaa siirtoa suunnitellessani piha on jo täyttynyt oravista, jotka vuorotellen hilppasevat putkea pitkin ruokinnalle herkuttelemaan. Tänään ainakin neljä oravaa pitää minua pilkkanaan. Viimeinen pisara on se, että yksi oravista heittää lintulaudan katon maahan. Minä – Orava 2-3.

Katon poisheitto käynnisti oravasodan.

Katon maahan heittäminen saa sisuni kiehahtamaan. Tuollainen porsastelu ja elämöinti on sodanjulistus. Nyt otetaan miehestä ja oravasta mittaa. Lähden Prismaan varustautumaan. Aion asettaa kromiputken keskelle kulkuesteen. Ajattelen ensin frisbeetä, johon poraisin reiän keskelle ja pujottaisin tangon varteen. Tai ämpärin kantta. Tai jotain… Löydän kuitenkin halvan linturuokinnan, jossa on tarkoitukseen sopiva muovikartio siemenpesänä. Siinä on jo valmiina sopivankokoinen reikä keskellä. Ja linturuokinnan katto on toinen kartio, jota myös voisin käyttää.

Kotiin saavuttuani nykäisen linturuokinnan pois harjanvarresta ja menen varastoon tuunaamaan sitä kuin Huutokauppakeisarin Markku konsanaan. Päätän ottaa kulkuesteeksi Prismasta ostamani linturuokinnan siemenpesän. Katon jätän vielä jemmaan ja käytän sitä lisäesteenä, mikäli orava pääsee tästä Mannerheim-linjasta läpi. Kiinnitän vielä ruokintani katon narulla kiinni runkoon, jotta se irrotessaan ei putoa maahan asti ryvettymään. Käyn pujottamassa uuden komeuden pihalla törröttävään harjanvarteen. Minä – Orava 3-3.


Uusi oravaeste asennettu.

Ruokaa perheelle tehdessäni kurkistelen tuon tuostakin ikkunasta ulos. Haluan nähdä oravan auki loksahtaneen suun sen huomatessa asentamani esteen sen ja herkun välillä. Mutta höh! Oravat ovat tyystin kadonneet. Niitä ei nyt näy. Vain linnut hiljaa käyvät syömässä. En ole vielä varma voitostani. Oravat ovat niin kovin kekseliäitä.