Löysin paperieni joukosta tukun unohtuneita runoja kymmenen vuoden takaa. Ripustan ne tähän sellaisenaan, näkymäksi sen aikaisista kuvista.
Herätä kevään syliin
mustalinnun siiven iskuun
laskeutua ihoksi rannalle
antaa lounatuulen tulla
antaa hiekkaveden hiertää
ottaa tämä nainen syliin
murtaa aallot, avautua ilolle
o
Rakastaa Pärnua, vanhoja
taloja, eläviä ihmisiä.
Rakastaa tätä naista.
o
Kun tallentaminen alkaa
kun kamera kaivetaan esiin
kun puhutaan ja ajatellaan
kun ylöskirjoitetaan ja selitetään
se kuolee, se väistää
Riittäisi, sinun katse
minun katse ja se
miten ne yhtyvät.
o
Taas näitä laimeita päiviä
kun olen pelkkää reaktioiden sarjaa
menevästä ja tulevasta puhuva
aikakone
kun maailman kirves halkoo vatsani
ja työntää käskynsä kallooni
kun olen naiselle vain sylin
täytettä.
Ja illalla tuhka ja pyhyys
laskeutuvat
jalkani juurtuvat multaan
keuhkoni ahmivat uutta ilmaa
sormeni ovat vedellä ravitut
ja sisälläni palaa aurinko
kun naiseni hymy halkaisee taivaan.
kun naiseni hymy halkaisee taivaan.