Loiskuttelen laiturilla vettä jalallani.
Äkkiä tunnen veden. Mitä tämä on? Veden olemusko? Ensimmäistä kertaa koen mitä
vesi on. Olen tietänyt veden ja luullut tuntevani sen. Mutta nyt juuri tässä uusi
outo kiehtova kokemus: kokea vesi suoraan ilman tulkintaa. Hetki on ajallisesti
lyhyt mutta siinä on ikuisuuden kaiku. Olenko ollenkaan kokenut maailmaa, kohdannut elämää? Monet
asiat olen luullut tietäväni, mutta en ole kohdannut niitä raakana, sellaisena
kuin ne ovat. Kaikki on opeteltava uudelleen. Kuin pieni lapsi, joka kokee
uusia asioita ensimmäistä kertaa. Koko kehollaan, koko olemuksellaan. Kokemus on voimakas ja sillä on merkittävä seuraamus. Parin
päivän päästä suustani tulevat ulos sanat, jotka johdattavat minut sapattivapaalle
töistä. Kiitos veden!
Sade
Saavumme etelän helteen jälkeen kotimaan
vihreyteen. Lähden heti kävelemään ulos sateeseen. Kuivuuden jälkeen nautin täysin
siemauksin taivaalta valuvasta vedestä ja luonnosta pursuavasta vihreydestä.
Käännän kasvoni taivaan puoleen, annan veden huuhdella kasvoni. Mahtavaa!
Suomen kesä!
Puro
Hikisen kävelyn jälkeen tulen kohtaan,
jossa solisee pieni puro. Istahdan sen äärelle. Kastan kasvoni siihen. Vesi on
kylmää ja kirkasta. Juon sitä monta kulausta. Kuinka hyvää! Riisun sukat ja
kastan jalat veteen. Tunnen kuinka virkistävä olo etenee jalkojani pitkin
ylöspäin. Kuuntelen pitkään puron helmeilevää solinaa. Voisin olla tässä koko
päivän. Mutta matka jatkuu…
Lampi
Tulen lammen rantaan. Tuijotan tummaa
vettä. Pienet kalat käyvät tekemässä renkaita lammen pintaan. Vesimittarit
luistelevat veden kalvolla. Sudenkorennot kiertelevät lampea. Yksi istahtaa
kädelleni. On siinä rauhassa paikallaan. Pää vain kääntyilee puolelta toiselle.
Katselen sitä pitkään, sen kimaltelevia siipiä, verkkosilmiä. Lopulta se
lehahtaa lentoon ja aloittaa partioinnin lammen päällä. Istuessani hiljaa hirvenvasa
tulee syömään ruohoa vastarannalle. Nousen ylös ja hirvi jää tuijottamaan
poistuvaa selkääni.
Joki
Kun katson rauhallisesti virtaavaa jokea yhtenä
kokonaisuutena, näen miten se valuu alas uomaansa pitkin kuin pitkä liukas
nauha tai kuin rullahihna kuljettaen mukanaan pinnan päällä kiikkuvat veneet,
uimarit, linnut, hyönteiset, kaarnat, roskat. Toisin kohdin joki pakkautuu
kapeikkoon ja purkautuu ulos kuohuvana koskena. Tuollaisessa paikassa kun
seisoo niin lähellä vettä, että pauhu valtaa korvat ja vesisumu kastelee ihon pinnan,
voi tuntea veden valtaisan voiman. Vettä ei voi pidätellä, se löytää uomansa ja
syö kivenkin tieltään. Joen matalassa kohdassa riisun kengät, sukat ja housut. Kahlaan kylmässä
vedessä joen yli. Veden virta puskee jalkojani vasten,
mutta pääsen kaatumatta vastarannalle.
Järvi
On ilta. Soutelen tyynellä järvellä. Kalat
mulahtelevat. Nostan airot ylös. Annan veneen liukua. Hetken se etenee suoraan,
alkaa sitten kaartaa vasemmalle vauhdin hiipuessa. Tässä on matalaa, vesikasvit
hankaavat veden laitoja vasten. Kalalokki liihottelee yli. Vene pysähtyy. On
hiljaista. Kaukaiset mainingit osuvat veneeseen ja saavat sen kiikkumaan. Vene
narisee, laineet loiskuvat laitaa vasten. Keinunta vaimenee. Kaksi aurinkoa
paistaa: toinen taivaalta, toinen vedestä. Ummistan silmäni. Tähän voisi jäädä.
Kaukaa selältä alkaa kuulua alkulinnun ääni: kuikka aloittaa iltahuutonsa. Vesi
voimistaa sen laulun, metsät ja kalliot kertaavat äänen moneen kertaan. Alan
soutaa kohti mökkirantaa.
Meri
Meri on erilainen. Siitä puuttuu järven
tuttuus ja leppoisuus. Se on arvaamaton. Siinä on ytyä. Elämää synnyttävää
voimaa. Se maistuukin erilaiselta: ei mauton vaan elämän suolat sisällään. Kun
katson taivaanrannassa lipuvaa valkoista purjetta, tulee mieleeni laulun sanat:
”Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa missä onnen kaukorantaan laine
liplattaa.” Tässä hetkessä noihin sanoihin on helppo yhtyä. Kuuntelen aaltojen
murtumista rannan kiviä vasten. Haahkaparvi keinuu aaltojen syleilyssä kuin pieni
lautta. Koiraiden kumea keväthuuto resonoi sisälläni. Ei tule kevättä ilman
lintuja. Ei ole elämää ilman merta.
Vesimies
Pappi sanoo: ”Maasta olet sinä tullut,…”
Minä sanoisin mieluummin: ”Vedestä olet sinä tullut,…” Olemme syntyneet
vedestä. Olen horoskoopissa vesimies. Vaikka en astrologiasta mitään tiedä,
niin olen mielelläni vesimies. Vesimiehelle vesi on rakkauden symboli. Niin
kuin meri ympäröi mantereita, niin vesi ympäröi meitä. Kehostamme 70 % on
vettä. Valtaosa maallisesta olemuksestamme on rakkautta. Siksipä meissä on niin
paljon hyvää, paljon enemmän kuin mitään muuta. Purjehdimme
rakkauden valtameressä. Vesi on märkää ja rakkaus on mehukas juttu.