Remember!

  

Kolme miestä kävelee portista sisään

Auschwitz on tänään sininen taivas.

Tiiliset rakennukset rivissä kuin sotilaat

piikkilanka-aidan takana tavoittamaton vapaus.

Kenkien pohjat nuolleet portaat kuopille

kuin juutalaispojan posket ja kysyvät silmät.

Miksi pahuus saapui saappaissa ja rikkoi kylkiluut?

Miksi pahuus pysyi salassa ja hirtti aukioilla?

Miksi pahuuden annettiin kasvaa ja leikata hiukset?

Miksi pahuus yltyi tuleksi ja poltti tuhkaksi?

Kolme miestä kävelee sisään portista

Birkenau on tänään vihreä nurmi.

Puiset rakennukset poltettiin tulella ja häpeällä

vain rauniot ja savupiiput todistavat hiljaa.

Täällä päästettiin irti ihmisyyden musta aukko

ja sen nokea voi vielä haistaa ja kokea.

Muistolaattojen päälle aseteltu kiviä ja kirjoituksia:

”Anna valon loistaa pimeydessä sinulle”

Sortuneessa krematoriossa pystyssä puinen kyltti:

pojanpoika muistaa ja rakastaa sukulaisiaan.

Miksi joku selvisi ja toinen kaatui?

Vai selvisikö kukaan? Selvisikö jos

koiran haukunta palauttaa leiriin

saksan kieli saa vapisemaan

lastaan komentava isä säpsäyttää?

Auschwitz ja Birkenau, te elätte meissä.

Kolme miestä kävelee ulos portista

tuhoamisleiri on tänään leuto tuuli.

Ja tämä tuuli käy meidän läpi

ja herättää meissä toivon ja elämän.

Elä, elä! Anna elämän voittaa!

niin kuin se on voittanut pimeyden täälläkin

ja elää taivaan valoissa, vihreissä niityissä

todistaa puisessa kyltissä ja kivien sanoissa.

Kuohuissa

Käyn Vantaanjoen suussa katsomassa kevättulvaa. Vesi joessa virtaa vuolaana. Kevät puhuu virtaavan veden kielellä. Menneen talven lumet menevät nyt tässä ja kovaa kyytiä.

Joessa on kaksi koskimelojaa. Heidän touhunsa vaikuttaa aika hurjalta kuohuvassa koskessa. Välillä meloja peittyy veden roiskeiden alle.

Vielä hurjempaa on tulossa. Jyrkimmästä joen putouksesta tulee alas kajakki. Ei voi olla totta! Kaveri meinaa tosiaan laskea putouksen läpi. Tapailen kameraani ja yritän videokuvata hurjan laskun. En ennätä. Mies on jo menossa. Putous tempaisee miehen mukaansa. Meloja kaatuu kuohuissa ja jää täysin veden alle. Eskimokäännös palauttaa hänet taas oikeaan asentoon. Onneksi melojalla on kypärä päässä, ettei päänkuori halkea kiviä vasten.

Katsellessani hänen rantautumistaan ajattelen, että tuo kaveri osaa ottaa ilon irti elämästä ja seikkailee täysillä. Noin sitä pitää. Oma varma elämä tuntuu kovin haalealta tuohon verrattuna. Pitäisikö uskaltaa enemmän. Ottaa elämästä irti enemmän. Iloa ja kokemuksia. Seikkailua. Elämä antaa, kun sille altistuu. Kun sille antautuu.

Kuinka myyrä keihästetään

Kevät on poltellut sisälläni kuin kytevä nuotio. Tänään on se päivä, kun puut syttyvät liekkeihin. Kello on soimassa viideltä, mutta herään jo kolmelta. Yritän turhaan nukahtaa. Neljältä ponnahdan pystyyn. Syön joka-aamuisen myslini. Puen päälleni ja lähden ajamaan kohteeseen. Aamukahvit juon huoltamolla.

Olen kohteessa kello 5:30. On vielä hämärää. Mustarastaan laulu soi voimakkaana. Heti alussa ”nuijaan” kaksi ylilentävää hanhea. En ole huomannut säätää kiikareita sopivalle oletustarkennusetäisyydelle. Mustarastaan lisäksi äänessä on vain sinitiainen. Ei vielä paljon laulajia. Ei peippoja, ei rastaita. Ovat vielä lennossa ja matkalla. Kävelen lumisille pelloille. Lumen keskellä kyhjöttää kaksi kurkea ja neljä kanadanhanhea. Levottomasta töyhtöhyyppäparvesta lasken 15 lintua. Kaksi isompaa naurulokkiparvea lentää ylitseni, molemmissa noin 40 jäsentä. Harmaahaikara lentää yli kuperin siivin. 

Olen onnellinen kun saan olla täällä. Kevään sydämessä. Lintujen keskellä. Ja hankien. Välillä uppoan polvia myöten pehmeään nuoskaan, kun taistelen tietäni kohti pitkän laakean kallion korkeinta kohtaa. Saavutan ensimmäisen esilaen ja hengähdän hetken. Alhaalta pelloilta kuuluu kuovin ääni. Saan huutajan hetkeksi kiikareideni näkökenttään. Kalliometsästä kuuluu teeren pulputusta. Urosteeri lentää pois, kun tulen liian lähelle. Hetkeä myöhemmin kuuluu ryminää ja naarasteeri heittäytyy lentoon. Aamun äänimaailmaa komistavat pelloilta kuuluvat laulujoutsenten sointuvat säkeet.

Tarvon alas ja ylös kallion rinteitä. Kangaskiurun laululento auttaa jaksamaan. Huomaan olevani vielä melko ketterä, kun en lipeä kuin kerran. Yli lentää rastaita. Kuuluu imaiseva ääni: punakylkirastas. Hieman myöhemmin rastasparvesta kuuluu tik-ääni laulurastaan merkiksi. Vaikka olen kuunnellut kangaskiurua, laulujoutsenta, kuovia ja teertä, silti tänään minua sykähdyttää eniten punakylkirastaan pehmeä jaarittelu. Kuinka rauhoittavaa. Kuinka tuttua ja tavallista. Ja silti uutta. Nyt. Tänä keväänä.

Lopulta olen kallion huipulla. Jään seuraamaan, kuinka muutto kulkee. Heti aluksi kohtaan yhden päivän hienoimmista elämyksistä, kun 27 kanadanhanhen parvi pyyhkii matalalta ylitseni. En kaiva kameraanikaan esiin. Vain nautin näystä. Seuraan niitä kauan nähdäkseni muuttavatko ne suuntaansa. Eivät muuta. Lentävät täsmälleen poispäin minusta. Ja täsmälleen myötätuuleen.

Muutto ei ole voimakasta, vaikka tuuli on etelän-lounaan puolelta. Ehkä merellä on sumua. Pieniä rastas-, kyyhky- ja peippoparvia näkyy. Töyhtöhyyppiä ja kottaraisia vain yksittäisiä. Kiurut uupuvat tänään kokonaan muuttolistalta. Viides rastaslaji, kulorastas, tulee melkein syliin matalalla lentäen. Välillä aurinko yrittää tulla esiin, mutta pilvet saavat siitä niskalenkin. Yksinäinen mustavaris ohittaa havaintopisteeni. Pari merilajia ilmestyy: yksi merihanhi ja yksitoista merimetsoa. Naarasteeri lentää takaisin rymistelypaikkaansa. Alhaalla lentää kaksi kahlaajaa, mutta en saa niistä tarkemmin selvää. Lähistön kurjet alkavat huutaa.

Runsaan tunnin muutonseurannan jälkeen saan tarpeekseni voimistuvan tuulen alkukeväisestä kalseudesta. Laskeudun lähipelloille. Saan kaksi puhelinsoittoa: yhden veljeltäni ja yhden vaimoltani. Puhelimeni on hankautunut jotain vasten ja soitellut huomaamattani näihin kahteen numeroon. Niistä ei ole kuulunut onneksi huohotusta, vain kävelemisen rahinaa.

Pysähdyn aamun toiselle kahvihetkelle. Huomaan, että ulkotakin taskussa ollut urbaani banaani on pusertunut ulos kuorestaan. Plääh! Kaapiessani banaanimössöä pois taskusta pettää jalustani yksi jalka ja kaukoputkeni kaatuu maahan. Siinä säpistessäni pyllähdän liukkaalla jääpinnalla. Siis tällainen rauhallinen kahvitteluhetki. No, rauha palaa. Ihailen kahdentoista västäräkin parvea. Pienessä puussa istuu samanaikaisesti räkättirastaita sekä yksi laurastas, yksi punakylkirastas ja yksi niittykirvinen. Kahvittelutauon juhlistaa lähimetsästä kuuluva harmaapäätikan tunnusomainen keväthuuto. Se on yksi suosikkilintujani. Niitä oli aina lapsuudessa lähimetsän haavikossa. Vasta myöhemmin tajusin niiden vähälukuisuuden.

Läheisellä maatilalla on pieniä vasikoita. Ja hevosaitauksessa sekaisin hevosia ja poneja. Jatkan kävelyä metsän poikki kulkevaa metsätietä pitkin. Välillä poikkean pellolle. Lasken pellolta viisitoista kanadanhanhea. Tulvivassa joessa ui kaksi laulujoutsenta. Viisi kurkea tulee hetkeksi pyörimään peltojen ylle pitäen kovaa meteliä. Välillä ihailen kevätlokkien kaunista valkoisuutta.

Tulee sellainen tunne, että tähän maisemaan sopisi nyt lapinharakka. Olen joskus tällä paikalla sellaisen nähnyt. Ei mene kuin pari minuuttia, kun tilaukseni tuottaa tulosta. Lapinherra istuu sähkölangalla. Yritän päästä lähemmäksi sitä, mutta tulvivat joet estävät pääsyn. Eipä minun tarvitsekaan. Lintu lennähtää lähemmäs. Katoaa ojaan. Nousee sieltä myyrä nokassaan. Lentää läheiseen kuuseen. Yritän nähdä, mitä lintu puuhailee myyrän kanssa. Pian lapinherra lentää pois. Tutkin kuusen. Löydän myyränraadon. Siltä on syöty pää pois ja loppuruumis on keihästetty oksantynkään roikkumaan.

Tutkailen vielä peltojen välisen metsäsaarekkeen, jossa maa on lähes paljas. Rastaiden sekakuoro säestää läsnäoloani. Lehtokurppa lehahtaa lentoon ja laskeutuu kauemmas. Fiilistelen hetken sulan maan ihmettä ja rastaiden laulua. Kevät on tosiaan tullut. Vihdoinkin. Keventynein jaloin kävelen autolle ja ajelen kotiin. Päiväunille.

Tänään kaikki on toisin

Talvi on maannut maan päällä

kuin pitkä tukala flunssa.

Tänään kaikki on toisin.

Aamu on virtaavaa vettä

tikka rummuttaa, varis raakkuu.

Tänään kaikki on toisin.

Kevään leudon kosteat kädet

ovat kietoneet maiseman syleilyyn.

Ajan töihin kuten ennenkin

istun tuttuun Martelan tuoliin

mutta tänään henki kulkee.

Tekisinkö tänään töitä toisin

antaisin kevään nousta sydämeen?

Runotorstain haaste: April