Voiko naiselle vastata vanhaa toistamalla?

Kiitos Birgitta haasteestasi. Vastaan Birgitan haasteeseen ekologisesti kierrättämällä vastauksissa vanhoja tekstejäni.

1. Oletko juuri nyt onnellinen?

Huomenna ruoho palaa, mutta nyt on tyyni ilta

ja mustarastaan laulu on kaunis kuten aina.

2. Oma vai yhteinen peitto?

Sinä yönä menneisyyden haamut

kalisuttivat kipeitä luitaan yhteen.

Kyyry hahmosi valitti, sisälläni myllersi.

Käärin sinut huopiin ja viikkasin uneen.

3. Muistatko mitä söit viimeksi ateriallasi?

Me olemme maistaneet meren

ja astumme syvään veteen,

missä pohjaa ei enää ole.

Me löydämme aaltojen tanssin:

minä kannan sinut

sinä kannat minut

vesi kantaa meidät.

4. Ulvotko kuuta?

tässä pyhässä paikassa

suoritan salaiset riitit

susi minussa ulvoo

säkeitä suureen lauluun

sydän sykkii

tähtien tahtiin

5. Hymyileekö peilikuvasi sinulle?

kumarru! pese kasvosi! upota pääsi!

kaadan kanavan lasiin ja juon välkettä sisääni

pintaan kuplii hehkuvia kuvia, heijastuksia:

pimeä sylisi ja avonaiset suut kun kosketamme pyhää

kaikuvat katedraalit kun valo murtuu sisään

kosteus silmissäsi kun sanoista muovataan lihaa

6. Kumpaa enemmän: antamista vai saamista?

Minä annan tämän ruumiini

edestakaisen ikiaikaisen liikkeen,

minä annan paljaat kourani,

niiden läsnäolon ja karkean hyväilyn,

huulien vapisevan pelon kun pitäisi sanoa jotakin

tämän kaiken edessä, tämän puolesta.

7. Onko sinulla to do -lista?

Anna minulle aikaa

näethän etten ole valmis

Anna minun kaihoten katsoa

lammen lumpeita, tätä sumuista maisemaa

missä voin soutaa ympyrää

ja kuunnella ajatusteni liplatusta

Ah juoda tätä sameaa vettä, tätä tuttua

puuhastella ja pitää kiinni tavoistaan!

8. Tiedätkö mitä haluat?

olen elämän taideteos

ja osa suurta sinfoniaa

jos annan sen olla niin

jos annan itseni soida

kuten kapellimestari tahtoo

9. Jos joku vie sinua, niin vikisetkö vai nautitko?

Toki olen kyllä

alkanut antautua

laulavalle linnulle,

syville kuiskauksille,

aamun kajolle, taivaan valolle,

iholle ihoa vasten,

kunnes huuleni vapisevat:

Kyllä, Kyllä, Kiitos

olen kylläinen nyt.

10. Ovatko ajatuksesi kuvia vai sanoja?

Voisin maalata tämän pellon taulun sisään:

käki kukkuisi, haukka liitäisi, kukat hehkuisivat.

Kaikki tuo olisi silloin kädessäsi esillä

kun soperran sinulle multaisen maani värit.

11. Mitä tekisit jos aivan kaikki olisi sinulle mahdollista eikä epäonnistumisen pelkoa olisi olemassa?

muurit ovat vahvat ja ikiseinät pystyssä

silti aamun valo voi rikkoa kivettyneen rauhan

ja kirkkaudella on kyky herättää nukkuvat

suuret haukotukset repivät unet aamuksi

Yhden päivän helle

Aika: helatorstai 17.5.2012, iltapäivä. Paikka: Juva. Sää: aurinko paistaa, hellettä, lämpötila +26 C. Tulee suusta: Nyt järveen! Tapahtuu: vaimo kastaa nilkkansa ja vannoo, ettei mene noin kalseaan veteen. Mies (minä) menee. Kasvot vääntyvät kylmästä, vaimo luulee hymyksi. Ja menee, koska näytän niin nauttivalta räpiköinnin jälkeen. Poika kävelee hermostuneesti laiturilla. Ei halua jäädä vilukissaksi. Lopulta ottaa juoksuvauhdit ja loikkaa laiturin päästä. Ainut joka kastaa päänsä.

Aika: lauantai 19.5.2012, ilta. Paikka: sama. Sää: viileämpi, sillä helle kesti vain yhden päivän, tyyni kirkas ilta. Tapahtuu: poika on innoissaan keihäänheitosta, viskelee sitä saunan vilvoitustauolla. Heittää ennätyksen. Istun mökin terassilla ja kuuntelen. Kuuluu: kahden käen kilpakukuntaa, teeren pulinaa lähimetsästä, taivaanvuohen määkinää kosteikosta, taivaalla lentävän lehtokurpan kurnutusta, järveltä härkälinnun mylvintää. Olen tässä. Kiitollisena tästä kaikesta ja ihmeestä. Sillä ihmeeltä se tuntui, kuin unelta. Yhden päivän helle toukokuussa. Pysäytti. Pehmensi pään. Hyvä niin. Jatkoa odotellessa.

Kaksi ja kolme

Kaksin aina kauniimpi. Jin ja jang. Asialla on kaksi puolta. Ei kahta ilman kolmatta. Pyhä kolminaisuus. Missä kaksi tai kolme on koossa minun nimessäni siellä minä olen.

Sanoja ja sanontoja kahdesta ja kolmesta. Kun kaksi erilaista tuodaan yhteen tai yhdistyy, niin syntyy enemmän kuin osiensa summa. Syntyy kolmas ulottuvuus. Kolmannen asteen yhteys.

Tässä kaikessa kömpelyydessään yksi kaunis esimerkki tästä lievällä feminiinisellä korostuksella.

Kiitos Hanna!

Pöydässä istuu nainen, jota en ole ennen nähnyt. Hän on kärsimätön. Hän odottaa ruokaa. Hän kysyy monta kertaa, miksei ruoka jo tule. Kysyn onko hänellä nälkä. Hän vastaa, ettei ole, mutta olisi hyvä hoitaa syöminen alta pois. Jotta pääsisi sitten vapaalle. Katson pöydässä hiljaa istuvaa äitiäni ja hymyilen. Hänen poissaoleva katseensa kirkastuu ja hän hymyilee takaisin.

Palvelutalon ulkopuolella liehuu Suomen lippu. On kuulemma Snellmanin päivä. Sää ulkona on synkistynyt ja näyttää siltä, että kohta sataa. Täällä sisällä alkaa valaistua, sillä Hanna aloittaa laulun: ”Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen…” Vanhat naiset hänen vierellään yhtyvät lauluun. Hanna vetelee kuin vanha tekijä, kunnes ei enää muista sanoja. Taputan esitykselle. Hanna innostuu ja laulaa useita muita lauluja.

Häntä on ihana katsoa kun hän laulaa. Parkinsonin taudin kurittama keho rötköttää sohvalla. Mutta hänen päänsä heiluu rytmikkäästi. Välillä hänen kätensä heiluu holtittomasti kasvojen yläpuolella. Hänen kasvonsa ovat tänään kirkkaat. Nyt kun hän laulaa. Kaunis sielu.

Sitten pöydässä istuva nainen saa täyttymyksensä, kun ruoka vihdoin saapuu. Hoitajat alkavat jakaa ruokaa. Halaan äitiäni ja silitän hänen hiuksiaan. Sanon tulevani taas katsomaan. Hän on haikea lähdöstäni, mutta hymyilee silti. Kaunis sielu. Lähden ajelemaan kotia kohden. Hannan kirkas ääni soi vielä päässäni.

Laulaa koko kehollaan

Kun hän laulaa, hän laulaa koko sydämellään. Tunteet lyövät läpi hänen kasvoilleen. Ääni syntyy koko kehon voimalla. Jalat kiemurtelevat, keho vääntelehtii kuin nostaisi ääntä jalkapohjista asti. Hän ei mukaudu esitettävän kappaleen mukaisesti. Hän mukauttaa esitettävän kappaleen oman tyylinsä mukaiseksi. Hän ei esitä, hän antaa tulla. Se näyttää hellyttävän kömpelöltä, kun tunne vie miestä. Se näyttää kadehdittavan vahvalta, kun mies laulaa koko kehollaan. Se näyttää kerta kaikkiaan upealta, kun kasvoilta loistaa laulamisen ilo ja luovuuden vimma. Hän on Phillip Phillips, oman tiensä kulkija ja tulevaisuuden lupaus. Toivottavasti tuleva Amerikan Idoli. Nyt ainakin minun suosikki.

Hameen helma lepattaa

Vappupäivän aamiaispöytä. Katson ikkunasta ulos. On kirkasta. On tuulista. Heteet koivuissa keinuvat heiluvissa oksissa. Oksat rusehtavat, näkyy myös keltaista sävyä ja tarkasti katsottuna jo vihertävääkin. Kesä uinuu silmuissa. Ne odottavat ladattuna ja tiukkaan paketoituna sitä vapauttavaa hetkeä, jolloin kaikki on valmista ja ne saavat luvan. Luvan aueta, tulla esiin, alkaa kasvaa. Aamun aurinko heittää puista elävät varjot vihreälle ruoholle, västäräkin tepastelukentälle. Koivujen kyljet hohtavat valkoisina. Taivas heijastaa sinisen kankaansa haaveideni alustaksi.

Suomen lippu on vauhdissa. Vappujuhlan jäljiltä se peilailee aamuauringon valoa ja sädehtii kuin iltaleningin silkki tai yöasun satiini. Se hulmuaa tuulessa kuin vapaudesta nauttien, vaikka onkin sidottu tankoon. Mutta tässä tuulessa se voi leikitellä. Näen sen tanssin. Se hulmuaa villisti värisyttäen itseään, rauhoittuu ja tekee suurempia kaaria, kiihdyttää, vaihtaa suuntaa, vipattaa iloisesti kuin kevätpuro, pysähtyy ja laskostuu tangon viereen nuokkumaan. Sitten tuuli herättää sen ja tanssi alkaa uudelleen. Sama tanssi, aina uudessa muodossa, uusi koreografia.

Tanssi vangitsee hetkeksi kaiken huomioni. Se näyttää naisen tanssilta, houkuttelevalta ja salaperäiseltä. Hameen helma lepattaa. Hunnun takaa tuo keväinen nainen kutsuu minua mukaan. Tanssimaan villisti. Juopumaan kevään mahlasta. Luopumaan vanhoista rutiineista. Olemaan vapaa. Siispä anna mennä. Tunne kevään kasvu. Liiku, hulmua, hulluttele. Anna kevään huuhtoa talven raskaus. Juo kevään sima ja päihdy ilosta!