Näin komea nimi on Eben Alexanderin kirjan
suomennokselle annettu. Kirjoittaja on neurokirurgi ja tieteellisen
maailmankatsomuksen edustaja, kunnes hänen elämänsä äkkiä muuttuu. Hän sairastuu
hyvin harvinaiseen aivokalvon tulehdukseen ja vajoaa koomaan. Hänen aivojensa
uloimmat osat, missä korkeimmat aivotoiminnot sijaitsevat, eivät toimi
lainkaan. Lääkäreiden laskema todennäköisyys hänen menehtymiselleen on 97 %. Ja
jos hän heräisi koomasta olisi hyvin todennäköistä, että hänen aivonsa olisivat
vaurioituneet. Tapahtuu ihme ja seitsemän päivän jälkeen Eben herää koomastaan.
Pienen sekavuustilan jälkeen Eben palaa entiselleen. Fyysisesti. Ebenin
läpikäymä rajakokemus on kuitenkin niin järisyttävä, että se muuttaa hänen
elämänsä. Entinen skeptikko alkaa uskoa, että kuolemassa vain fyysinen
ruumiimme kuolee, ja henkemme jatkaa elämää.
Varoitus: jos aiot lukea kirjan, niin
seuraavassa tulee joitain paljastuksia.
Mitä kirjoittaja kokee
tuonpuoleisessa?
Hän matkaa tuonpuoleisessa tietoisena,
mutta vailla muistia tai identiteettiä. Näkeminen ja kuuleminen ovat tuonpuoleisessa
sama asia. Mitään ei voi katsoa tai kuulla muuttumatta samalla osaksi sitä. Siellä
viestitään ilman sanoja. Viestit kulkevat lävitse kuin tuuli ja niistä tietää
heti, että ne ovat totta. Tieto varastoituu kokijaan silmänräpäyksessä ja
lopullisesti. Ei tarvita muistiin painamista. Tuonpuoleisessa esiintyy kaikkia
inhimillisiä tunteita, mutta ne ovat syvempiä ja avarampia ja ne esiintyvät
yhtä aikaa sekä sisäisinä että ulkoisina - kuin kyyneleesi synnyttäisivät
rankkasateen tai riemusi saisi pilvet hälvenemään. Riittää, että tuntee ja
pystyy ajattelemaan jotain, niin jo siirtyy sitä kohti.
Eben on ”kuolleena” niin pitkään, että pääsee
syvälle tuonpuoleiseen. Hän kulkee pimeän ”Manalan” läpi ja pääsee eräänlaisen
portin läpi kirkkauteen. Siellä hän kohtaa ”Korkeimman voiman”, Jumalan.
Hänellä on myös saattaja, jota hän ei tunne. Vasta paljon myöhemmin palattuaan
takaisin ruumiiseensa hän tunnistaa saattajan vanhasta valokuvasta. Jääköön
tässä paljastamatta, kuka saattaja on.
Mitä viestejä hän
saa tuonpuoleisessa?
Hän saa kolme pääviestiä:
Olet rakastettu ja hyväksytty.
Sinulla ei ole mitään pelättävää.
Et voi tehdä mitään väärin.
Pyyteetön rakkaus tulee asettaa kaiken
toiminnan perustaksi. Fyysiselle elämälle on ominaista puolustusasenne, kun
henkinen elämä puolestaan perustuu yhteyteen.
Hän saa selityksen sille, miksi maailmassa
on pahuutta. Pahuus on tarpeellista, koska ilman sitä ei ole vapaata tahtoa ja
ilman vapaata tahtoa ei voi tapahtua kasvua tai kehitystä. Rakkautta ja
hyvyyttä on kuitenkin aina enemmän kuin pahuutta. Vapaan tahdon hintana on
kuitenkin täydellisen rakkauden ja hyväksynnän menetys.
Mitä hän oppii
rajakokemuksestaan?
Eben oppii, että tiede ei ole ristiriidassa
sen kanssa, mitä hän kokee tuonpuoleisessa. Näkemyksemme maailmankaikkeudesta
vain on kovin rajoittunut. Aivojemme rationaalinen ajattelu ja tunne selvästi
määritellystä egostamme sulkevat yhteytemme tuonpuoleiseen ja muodostavat
esteen korkeamman tiedon ja kokemuksen saavuttamiselle.
Olemme henkiolentoja fyysisissä ruumiissa.
Todellinen ajattelu ei synny aivoissa. Todellinen ajattelu (jos tätä nimitystä
nyt edes voidaan käyttää) kulkee salamannopeasti ja siihen verrattuna
päättelystä riippuvainen tavallinen järjenjuoksumme näyttää toivottoman
hitaalta. Tuota vapaata sisäistä ajattelua käytämme esimerkiksi, kun
vaistomaisesti nappaamme pallon maalialueella jalkapallossa, kun teemme
innostavaa tieteellistä työtä tai kun olemme luomassa ihanaa sävelmää.
Mikä on
tietoisuuden merkitys?
Sen sijaan, että tietoisuus olisi vain
fyysisten prosessien merkityksetön sivutuote, se on todellisempi kuin
aineellinen maailma ja mitä todennäköisimmin sen perusta. Pelkästään
aineelliseen maailmaan keskittyvän tieteellisen metodin kehityksen mukana
olemme menettäneet kosketuksen olemassaolon ytimeen kätkeytyvään mysteerin –
tietoisuuteemme. Olemme maksaneet kovan
hinnan länsimaisen sivistyksen voittokulusta – menettämällä yhteyden
olemassaolomme tärkeimpään osatekijään, henkisyyteemme. Sen mukana monet ovat
kadottaneet elämästään tarkoituksen, ilon ja ymmärryksen. Tiedämme paljon
enemmän muusta maailmankaikkeudesta kuin omasta tietoisuudestamme. Tietoisuus
on olevaisuuden merkittävin olemus.
Mitä voimme tehdä?
Kuinka voimme päästä lähemmäs alkuperäistä
henkistä olemustamme? Osoittamalla rakkautta ja myötätuntoa. Konkreettisesti,
ei vain abstraktioina.
Vapaaseen tahtoon perustuvien ratkaisujen
tekeminen olisi huomattavasti merkityksettömämpää, jos jo maallisessa elämässä
tietäisimme tai muistaisimme sen kauneuden ja kirkkauden joka meitä
tuonpuoleisessa odottaa. Sen sijaan liiallinen tieto tuonpuoleisesta voi
haitata elämäämme täällä maan päällä.
Olemme aina yhteydessä korkeimpaan ja
tietoisuutemme on jatke jumalallisuuteen. Kommunikoiminen Jumalan kanssa on
kaikkein erikoislaatuisin kuviteltavissa oleva kokemus ja samalla kaikkein
luonnollisin, onhan Jumala läsnä meissä jokaisessa joka hetki. Jokainen sielu
kykenee kommunikoimaan Jumalan kanssa jätettyään ruumiinsa, mutta monet voivat
kommunikoida Jumalan kanssa jo ruumiissa ollessaan, esimerkiksi rukoilemalla
tai meditoimalla.
Nauru ja ironia ovat pohjimmiltaan
muistutuksia siitä, ettemme ole vankeina tässä maailmassa vaan ainoastaan
matkalla sen kautta jonnekin korkeammalle.
Miten kirjoittajan
elämä muuttuu?
Annetaanpa hänen itsensä kertoa:
”Minun oli pyrittävä yhdistämään
täydellisesti roolini lääkärinä, tieteilijänä ja parantajana sekä ihmisenä,
joka oli saanut tehdä hyvin harvinaislaatuisen, todellisen ja merkityksellisen
matkan itse jumalalliseen. Tässä minä siis olen. Olen yhä tutkija, olen yhä
lääkäri ja tästä syystä minulla on kaksi keskeistä velvollisuutta: pysyä
totuudessa ja parantaa. Se tarkoittaa sitä, että velvollisuuteni on kertoa
kokemuksestani.”
Miten minä koin
kirjan sanoman?
Kirja on kirjoitettu pääosin hyvin, tosin
välillä on toistelua ja löysää tekstiä. Tiivistäminen olisi siis ollut
paikallaan. Joka toisessa luvussa hän kertoo, mitä maan päällä tapahtuu, miten
hänen tilansa kehittyy ja miten hänen läheisensä tilanteen kokevat. Joka
toisessa luvussa hän kertoo mitä tuonpuoleisessa tapahtuu. Jotkut
yksityiskohdat tuntuivat liian sopivilta tarinan kannalta ja minulle jäi niistä
lukijana epäuskoinen vaikutelma, esim. koko kooman ajan satoi vettä ja hänen
heräämispäivänään nähtiin sateenkaari. Toisaalta tiedän myös kirjan kirjoittajan
tarpeen tehdä tapahtumista osuvampia kuin ne oikeasti ovat. Tämä toimii lukijan
eduksi: kirjasta tulee sujuvampi ja elämyksellisempi. Toki faktapitoisessa
kirjassa soisi kaunistelun jäävän vähiin. Lisäksi häiritsi se, että kirjoittaja
alleviivasi moneen kertaa oman kokemuksensa ylivertaisuutta ja sitä, että hän
oli lääkäri ja kokemassa tällaista. Vähän tässä oli tietynlaista amerikkalaista
imelyyttä ja kokonaan ei voi sysätä pois ajatusta laskelmoidusta
rahantekomahdollisuudesta.
Sinänsä oli kiinnostavaa kuulla, mitä
kirjoittaja koki rajakokemuksensa aikana ja miten hän tulkitsi kokemaansa. Olen
nähnyt joukon asiaa koskevia televisiodokumentteja. Siksipä minulle tässä ei
ollut kovin paljon uutta. Jostain perustelemattomasta syystä ajattelen näistä
asioista aika samalla tavalla kuin kirjoittaja. Tai sanottaisiinko vaikka niin,
että olen suhtautumiseltani avoin näiden asioiden suhteen. Näkemykseni mukaan
”tiedeuskovaisuus” on liian ahdas raami käsitellä elämän ihmettä. Omasta
itsestään tietoinen tietoisuus on todella kova pala selittää tieteellisesti. Elämän
jatkuminen fyysisen kuoleman jälkeen voisi sen sijaan selittää monia asioita: lapsien
näkymättömät ystävät, lapsinerojen olemassaolon, monien enkelikokemukset,
kokemukset edellisistä elämistä, kuinka kuolemaa lähestyvä alkaa keskustella
kuolleiden kanssa ym. kokemukset, joita on kerrottu satoja ja tuhansia vuosia.
Kieltämättä minua kiinnostaa, miten
kirjoittajan elämä on jatkunut tämän kokemuksen jälkeen. Siksipä saatan jossain
vaiheessa tarttua hänen seuraavaan tuotokseensa, 2015 ilmestyneeseen kirjaan Taivasyhteys.