27.2.2011

Vessareissu

Liiterin nurkalla makaan huopatossut oikosenaan. Hanki on kuin morsiusvuode: valkea, pehmeä ja siinä on hyvä maata kaiken hälinän jälkeen. Morsian on mielikuvitusta ja huntuna kädessä törröttää vessapaperirulla. Huulille sulanut pakkaslumi on tämän yön samppanjaa.

Lumityyny pään alla katson edessäni nousevaa näytelmää. Sitä mukaa, kun silmäni tottuvat talviseen yövaloon, alkavat näytelmän esiintyjät astua esiin. Kulissit nousevat paikoilleen. Tuossa on liiteriaitio ja tuossa kaivonkansi istuttavaksi. Puhelinlangat roikkuvat taivasta vasten ja kauempana erottuu metsän tumma vyö. Yksittäiset kuusenlatvat alkavat piirtyä terävinä taivasta vasten. Kiristyvä pakkanen paukahtelee puissa. Ketun rääkäisy kaikuu metsässä. Korvissani se kuulostaa lohduttoman kulkurin yhteyshuudolta. Mieleni tekee vastata, mutta saan vain rykäisyn aikaiseksi.

Taivaalla tähdet ilmestyvät esiin, yksi toisensa jälkeen. Tunnistan tähtikuvioita, mutta en tunne tarvetta erittelyyn. Katson kokonaisuutta: kuinka taivaanverho kaartuu ylleni ja kuinka tummaan kankaaseen puhkoutuu yhä enemmän reikiä, joista valo loistaa läpi. Tähtien valot lepattavat kuin liekit kynttilöissä.

Karvaräyhkän alla ajatukseni tuikahtavat ja sammuvat. Hetkessä olen Betelgeuzea kiertävällä planeetalla juuri ennen tähden räjähdystä supernovaksi. Sitten kesäisellä mäntykankaalla kehrääjiä kuuntelemassa. Ajatus on vapaa ja kiitää galaktisen valon vauhdilla. Vähitellen ajatukseni hiipuvat ja muuttuvat hitaammiksi ja maaplaneetan vetovoiman raskaus kahlitsee ne pääkoppaani.



Tässä suloisessa jähmeydessä ja hiljaisuudessa vedän taivaan peiton päälleni ja suljen hetkeksi silmäni. Näkyy pelkkää mustaa. Ja kun taas avaan silmäni, näen tähtien kirkkauden kuin avaruuden aamunkajastuksen.

Pimeydessä sitä voi nähdä valon. Niin kuin nyt tämänkin tähtitaivaan taikka kiiltomadon kesäyönä. Hiljaisuudessa sitä voi kuulla äänen, kuten nyt kaukaisen helmipöllön puputuksen. Samassa tunnen kiitollisuutta. Kiitollisuutta tähtien ja valon olemassaolosta ja kaikesta elävästä jonka pakkasyö kätkee sisäänsä. Ja jonka minä saan kätkeä sisääni. Tunnen kiitollisuutta siitä, että voin ja osaan elää tällaisia hetkiä. Ja olen kiitollinen siitä, että tässä paikassa ei ole sisävessaa.

Tulee vilu ja nostan ruhoni huopikkaiden varaan. Tarkistan että vessapaperi on edelleen rukkasen puristuksessa ja jatkan keskeytynyttä puuceereissuani.

18.2.2011

Kahdesti vuodessa


Meillä on vaimoni kanssa yhteinen harrastus. Harrastamme viikonloppuyöpymistä Helsingin keskustassa. Toiminta sai alkunsa toistakymmentä vuotta sitten, kun vaimoni huokaisi, ettei keksi minulle mitään synttärilahjaa. Tuolloin päätimme, että emme osta enää toisillemme hyllyntäytettä pieneen kotiimme. Päätimme hoitaa synttärit siten, että toinen tarjoaa pikkumatkan ja yllätysohjelman päivänsankarille.


Aluksi synttärilahjat olivat yhden yön mittaisia, mutta nälkä kasvoi syödessä ja jo jonkin aikaa olemme viettäneet kahden yön sessioita. Aluksi veimme toisiamme myös Helsingin ulkopuolelle. Porvoossa löysin itseni laulamasta ”Milla hei sun täytyy muuttuu…” pienen yksiön kokoisessa karaokebaarissa. Tuon laulettuani totesin, että oli se muuten hiton vaikea biisi laulaa, hatunnosto siis Anssi Kelalle. Pisin synttärimatka on suuntautunut Pariisiin asti. Jossain vaiheessa päädyimme kalastajan oivallukseen merta edemmäs menemisen turhuudesta. Pihvi - tai siis kala - löytyy myös kotikaupungistamme. Pääasia, että pääsee kotoa pois.


Viime viikonloppuna vietimme synttäreitäni Helsingissä Hakaniemen Strand-hotellissa, josta on tullut suosikkipaikkamme. Ulkona oli kova pakkanen ja kylmä pohjoisen puoleinen viima. Liikkuminen ulkoilmassa jäi tästä syystä vähiin. Ulkoiluksi riitti Hakaniemen rannan pilkkijöiden seuraaminen hotellin ikkunasta. Ruoka on vanhemmiten tärkeä asia mennen välillä sen nuoruuden tärkeimmän asian ohi. Saimme nauttia viikonlopun aikana molemmista. Aamiaiset olivat monipuoliset ja käytössämme oli Lounge Bar, jossa kävimme popsimassa maukasta välipalaa aina silloin tällöin jopa siihen pisteeseen asti, että oikeat syömiset jäivät tyystin väliin.

Näillä synttäreillä uppouduimme kuvien maailmaan. Kävimme katsomassa Pentti Sammallahden runsaskuvaisen ja mielenkiintoisen valokuvanäyttelyn. Katsoimme myös liikkuvaa kuvaa kolmen leffan verran: Facebookin synnystä kertova ”The Social Network” , elokuva Hella Wuolijoesta ja änkytyskuvaus ”Kuninkaan puhe” olivat silmiemme tuijotuskohteina. FB-leffa oli avartava kurkistus kuumaan IT-huumaan ja Mark Zuckerbergin persoonaan ja motiiveihin. Matti ja Teppo sen jo aikanaan tiesivät: kaiken takana on nainen. Elokuvan mukaan myös Facebook sai innoituksen naisista ja erityisesti yhdestä naisesta. ”Hella W” -leffan paras anti oli musiikin ja hienon kuvauksen muodostama tunnelma. Kuninkaan puhe oli elokuvista vaikuttavin. Näyttelijätyö oli loistavaa. Katsojana sai kokea myötähäpeää, nauraa ja seurata mahtavaa kehitystarinaa, kun tuleva kuningas kamppaili änkytyksensä kanssa.


Tällaista sisätoimintaa oli viikonloppumme tällä kertaa. Synttäriemme ajallinen ero on tasan puoli vuotta, joten jos Luoja suo, niin seuraavan kerran vietämme vaimoni synttäreitä kesällä. Silloin on luvassa myös ulkotoimintaa.