30.10.2016

Kirjainten alkemiaa





Elämä on raaka runo
joka tahtoo tulla kirjoitetuksi.

Pimeissä huoneissa minä
harrastan kirjainten alkemiaa:
sulakoon sanat syliini
valukoon vereni sekaan
tapahtukoon kaikki ihan itsestään.

Purista tästä hehkuva pallo
ja ripusta oksaan roikkumaan.

Ja katso: heti linnut tulevat
talitiaiset, punatulkut, variskin
aamun siivellä lentäen
syövät kylläiset sanat
ja puhkeavat laulamaan.


16.10.2016

Turkoosilla merellä – Opinko mitään


Meillä kaikilla on lukuisia opettajia, jos vain huomaamme heidät. Se voi olla opettaja, guru, kapteeni, kokki, rakas, varas, dementoitunut vanhus, pieni lapsi, vuohi, kilpikonna, mehiläinen. Pidän paljon risteilyohjaajamme Laurin kertomasta tarinasta. Kun tutkijat tutustuivat inuiittien elämään, he huomasivat näiden puhuvan usein ”hänestä, jonka kautta totuus paljastuu”. Tutkijat yrittivät pitkään selvittää, kuka tuo ”hän” on, jonka kautta totuus tulee ilmi. Lopulta heille paljastui, että hän voi olla mikä tai kuka tahansa, joka avautuvassa hetkessä tuo esiin sen hetken totuuden.


Tällä risteilyllä opin kaikenlaista. Opin pikemminkin pelkistämisen kautta, pois oppimalla, sen sijaan, että jotain uutta olisi lisätty. Opin oivaltamalla. Risteily loi oivat puitteet oivaltamiselle.

Ymmärsin, että monet mielen asiat, psykologiset tekijät, ovat vain suhteellisen todellisia. Esim. huoli ei ole totta. Minussa voi olla huolestuneisuutta, mutta totuus ei tottele huoltani, huoleni ei tule todeksi. Lähes aina tapahtuu jotain muuta. Ja jos huoleni joskus kävisikin toteen, mitä hyötyä tuottaa etukäteen huolehtiminen. Huoli on hukkaan heitettyä energiaa. Toinen esimerkki. Minulla voi olla kipuja. Ne ovat todellisia. Sen sijaan kärsimys ei ole todellista. Minä itse keitän kärsimyksen keiton kivuistani ja muista aineksista.

Kun joskus suhteellisen todellinen ottaa minussa vallan, voin etääntyä siitä. Jos minulla on kipua ja olen samastunut siihen, voin etsiä kehostani kohdan, jossa ei ole kipua. Ympäröin kivun niillä kehon kohdilla, joissa kaikki on hyvin. Huomaan, että kipu ei ole koko totuus. Kun ahdistus valtaa minut, voin ymmärtää, että minussa on ahdistusta, mutta olen suurempi kuin ahdistus. Minussa on paljon muutakin. Olen kuin iso astia, joka voi aina sisältää kaiken, mitä astiassa tapahtuu.

Suhteellisen todellisen rinnalla on myös jotain todellista. Mistä tunnistan todellisen? Ehdotukseni on, että totuuden energia on selkeää ja puhdasta: ilo, suru, kipu, nautinto, rakkaus, viha,… Tärkeältä tuntuu myös tunnetun partaniekan suuhun laitettu sanonta: ”Hedelmistään puu tunnetaan.” Todellinen ja sen mukaan toimiminen luo ympärilleen lisää todellista, lisää hyvää. Ymmärrän, että elämän tarkoitus eläviään kohtaan on hyvä. Elämä on kuin liikenne: se sujuu, vaikka välillä on hitauksia, välillä liikenne hetkeksi pysähtyy, välillä tapahtuu onnettomuuksia, mutta 99% liikenteestä toimii hyvin.


Olen siteerannut ahkerasti Juice Leskisen sävellystä ja sanoitusta Odysseus. Annetaanpa lopuksi Juicen itsensä kertoa:

”Me kaikki ollaan Odysseuksia. Me kaikki on jääty autiolle saarelle. Kauas siitä mitä me ehkä lopultakin haetaan minästä. Utopia on ehkä se minä jota me haetaan. Laiva on ne keinot joilla minä kenties on löydettävissä. Ihmiset ovat hukanneet itsensä elämän merelle ja eivätkä edes tiedä että ovat hukanneet itsensä.”

Jeesus ja Mao nuoli näppejään
Ja poliitikot jäi itkemään
Minä laivan saanut olin ja pään
Minä kolkkasin papit ja Freudia nilkkaan potkin


(Juice Leskinen: Odysseus)

15.10.2016

Turkoosilla merellä – Pimeä


Herään keskellä yötä. Kuu on juuri noussut vuoren yli roikkumaan kynsistään. Kuun pimeä puoli kuultaa himmeänä. Kuuta katsellessa se alkaa muistuttaa jin-jang-symbolia. Kuun näkyvä puoli muuttuu pimeästä valoisaksi ja päinvastoin. Siltikin kuulla on aina täysin pimeä puolensa, joka jää meiltä näkymättömiin.


Kuten kuun valaistu puoli, meilläkin on tietoinen puoli, joka välillä on täydessä loistossaan täysikuun aikana, joskus sammuksissa uuden kuun aikana ja usein jotain näiden kahden välillä. Ja täyden loistonkin aikaan, jotain meistä jää yhä pimeälle puoliskolle. Siitä voi olla tietoinen, mutta sinne ei voi tavanomaisella tavalla nähdä.

Katselen huimaavaa tähtitaivasta. Oma galaksimme Linnunrata näyttäytyy sumeana tähtien vyönä. Kreikkalaisen mytologian mukaan Linnunrata eli ”Milky way” on syntynyt Hera-jumalattaren maidosta. Itämerensuomalaiset uskoivat linnunradan olevan lintujen muuttoväylä niiden muuttaessa talveksi lintukotoon. Tiedemiehet ovat löytäneet Linnunradasta myös ison mustan aukon. Tänään uskon kaikkiin selityksiin. Uskon myös selittämättömään.

Maailmankaikkeuden energiasta ja massasta vain pieni osa on sähkömagneettista säteilyä lähettävää ja vastaanottavaa eli näkyvää (n. 5%). Suurin osa on pimeää ainetta (n. 25%) ja pimeää energiaa (n. 70%). Niitä voidaan tutkia ja havaita niiden painovoimavaikutuksen perusteella. Pimeällä aineella on samanlainen vetovoimainen painovoima kuin näkyvällä aineellakin, mutta pimeällä energialla painovoimavaikutus on negatiivinen eli sillä on ainetta erilleen työntävä vaikutus. Ihmeellistä!


Kuu muodostaa veteen siltaa. Tähdet tuikkivat minulle. Välillä näkyy lyhyt valokaari, niin sanottu tähdenlento. Tähti on kaukana oleva aurinko. Niin kaukana, että se ei meitä lämmitä. Jos se olisi lähempänä, voisimme kokea sen lämmön, voiman ja valon, kuten aamulla nousevan aurinkomme. Samalla tavalla me ihmiset usein vain tuikimme ja pääsemme näkyviin silloin tällöin pimeällä taivaalla. Meillä kaikilla on kuitenkin tähden potentiaali olla aurinko ja loistaa ja valaista ympäristöämme.

Jos jäämme itsemme vangiksi, me olemme ainaisia alisuoriutujia. Emme koskaan saavuta todellista potentiaaliamme. Ihmisen sanotaan ylittävän itsensä, kun hän onnistuu erityisen hyvin. Näin tapahtuukin. Se ei tapahdu hänen omasta voimastaan siten, että hän itse tulisi suuremmaksi. Päin vastoin, hän nöyrtyy (oikealla tavalla) ja tunnustaa heikkoutensa, mutta löytää potentiaalinsa, joka on yhteys siihen johonkin suurempaan voimaan, alitajuntaan, pimeään energiaan, Jumalaan, rakkauteen. Siihen, jota voidaan kutsua eri nimillä. Tai joka on nimetön. Se salaperäinen. Jäävuoren pohja. Kuun pimeä puoli. Avaruuden pimeä energia.

Silmäni lupsahtavat kiinni ja pimeys syleilee minut uneen.

Pois haluan täältä en mitään saa
minä haluan nähdä ja matkustaa
harhailla kohti Utopiaa
tahdon laivan vaikka sitten aivan pienen


(Juice Leskinen: Odysseus)

14.10.2016

Turkoosilla merellä – Musisointia


Se alkoi ihan viattomasti. Linda virittää kitaransa. Vedetään pari biisiä kuorossa. Joku kansanlaulu:

Yksi, kaksi, kolme, neljä
Anna iloinen olla
Jos suru tulee
Anna hänen mennä

Paarmat ne laulaa
Neljä hiirtä hyppelee
Kissa kiipee rummun päälle
Ja koko maailma pauhaa

ja sitten se ihan kahjo:

Viimeinen viikunapuu kaljuuntuu…
Taatelipalmu kaateli kahvia juu…
Puupää piipaa-autolla sairaalaan…

Joku väittää jo nähneensäkin hänet kaupungilla, kaljuuntuvan viikunapuun.


Ilta illalta laulut lisääntyvät ja meno kovenee. Ensin kuorolauluosastoa ja pian iskelmiä, jopa tangoa tulista. Ja tietysti är-aa-koo-aa-äs RAX:

se onkin onni että saa
taas maalla kuuta tuijottaa ja rakastaa…
kotiin sieltä hänet kannan,
pussaan puhki koko suun

Leevin myötä meno konkretisoituu:

Minä lähden Pohjois-Karjalaan
Vaihdan farkut verkkarihousuun
Kotiseudulle Pohjois-Karjalaan
Juon kaljaa auringon nousuun

Sitten alkaa rävähdellä, esim. risteilyn teemaamme sopivasti:

Jos rappio on sitä että rakastaa
ottaa hetkestä kii
eikä tahdo tappaa
on mukavaa olla rappiolla
olla vaan täysi nolla…
Vitut minä mikään viisas ole
tahdon elää vain kuin ihminen
Päästä irti isoveli
kuule kutsua jumalten

J. Karjalainen saa oman osionsa, esim.

Kolme cowboyta ratsastaa
Hevosillaan kaupungista pois
Kaksi miehistä hymyilee
Mutta kolmannella on kyynel silmässään…
Hän ei oo oikea cowboy
Jos naista ei voi saada mielestään

ja tietysti biisi, johon kaikki samastumme:

Apinaorkesteri aarniometsän suojassa harjoitteli
Apinaorkesteri hetken aikaa meitä viihdytti
Suurin apina oli solisti
Se lauloi ja viidakkorumpuja kolisti…
Laiha apina soitti kitaraa
Ei tiennyt mitään muuta sen hauskempaa


Lopulta iltalaulut eivät enää riitä. Myös päivisin kannelle kokoontuu hymiseviä ryhmiä. Beatles-biisejä lauletaan, Procol Harumin ”Salty Dog”:ia tapaillaan mutta nousiko ABBA esiin. En muista, mutta Neil Youngin versio ”Four Strong Winds”:stä jää puhaltamaan mieleen:

Four strong winds that blow lonely, seven seas that run high
All those things that don't change, come what may
If the good times are all gone, so I'm bound for moving on
I'll look for you if I'm ever back this way.

Nämä sanat päässä nukahdan kannelle, leppoisan tuulen puhaltaessa ylitseni.


On mulle jo kauan laulanut hiljaa Poseiden
ja kutsu on soinut kauneimman merenneidon
on pilviin pois jo linnut lentäneet
on kauan jo velloneet, kauan on velloneet veet...

(Juice Leskinen: Odysseus)

11.10.2016

Turkoosilla merellä – Serefe!


Ruokakello kilahtaa. Me nälkäiset rynnimme katettuun pöytään. Monenlaista herkkua on tarjolla. Paljon kasviksia ja tänään tonnikalaa. Vesi herahtaa kielelle. Kiitämme, että laivalla on kokki. Hän saa apuja myös laivapojalta ja kapteenilta. Näin elämä hemmottelee meitä. Herkullinen elämä.


Keskellä pöytää istuvat saavat harjoitusta muiden palvelemisessa, ruoan jakelun muodossa. Ruokaa pyydetään, sitä tarjotaan ja saadaan. Viiniä kaadellaan. ”Serefe!” kuuluu kapteenin Kippis-kehotus. Myös Jamasta huudetaan. Kreikka on niin lähellä. Kapteenikin käy usein Rhodoksella. Omalla laivallaan seilaten tietysti.

Kippiksen jälkeen kuuluvin ääni on syljen loiskahtelu suussa, sitten haarukan iskut ruokaan, veitsen nirskunta lautasta vasten ja juomien kulahtelu kurkussa. Pian iloinen puheensorina hukuttaa alleen ruokailun äänet. Välillä ollaan keskellä murhamysteeriä ja pohdimme kuka meistä ei näe seuraavaa aamua. Lea on välillä Miss Marple ja välillä kylmäverinen huppupäinen puukottaja. Sitten ollaankin jo saksalaisessa sairaalassa, missä ainoana kipulääkkeenä on kamomillatee.

Kupliva äänimatto aaltoilee ruokapöydän yllä kuin poreet vichy-lasissa. Tuolla syntyy elävä tarina, tuolla naurun remahdus. Välillä hiljennytään kuuntelemaan kokemuksia elämästä. Kuuluu yninää ruoan maistuvuudesta. Ja sitten taas lähtee lapasesta! Nauretaan, iloitaan. Tästä kaikesta hyvästä. Ruoasta, juomasta. Ja toistemme seurasta. Koolla on kova porukka: aamulla syödään oliiveja ja Nutella-leipiä, päivällä kudotaan villasukkaa ja illalla riekutaan Raki-lasin äärellä J

Täällä soppa kiehuu, on kokkeja miljoonamäärin
täällä kaikki aina kaiken tajuaa väärin
voi, miksi ei minua haitkaan huolineet
voi, miksi ei vieneet minua turhuuden veet


(Juice Leskinen: Odysseus)