Astun sisälle liikkeeseen.
Paikalla on naismyyjä. Sanon hänelle: ”Olen aikoinani ostanut täältä staijauskepin,
mutta se on mennyt rikki. Saisinko uuden?”
Mikäkö on moinen keppi? No, se
on suomalainen innovaatio, kiikareihin kiinnitettävä tukikeppi kiikareiden
käytön helpottamiseksi. Siitä käytetään myös nimityksiä finnstick tai seipiö.
Entäpä, mitä on staijaus? Se on lintujen muuton seurantaa. Siinä puuhassa
staijauskepistä on erityisen paljon hyötyä, kun joudutaan kannattelemaan
kiikareita pitkiä aikoja haravoitaessa taivaanrannasta lintuja. Staijauskepin
alapään voi vaikka tukea omaa pömppömahaansa vasten.
Nainen kysyy, mikä entisessä
kepissä on mennyt rikki. Selitän, että tarranauha, joka kiinnittää kiikarit
keppiin, on rispaantunut. Nainen sanoo, että jos keppiosa on ehjä, niin voin
vaihtaa siihen vain yläosan, missä tarranauhakiinnitys on. Hän sanoo
ompelevansa uusia tarranauhoja yläosaan ja homma toimii niin, että tuot vanhan
rispaantuneen yläosan meille ja saat uuden tilalle. Eikä maksa mitään. Kuuluu
takuuseen. Sanon, että keppi myös pyörii tyhjää. Nyt olisi ollut hyvä, että
minulla olisi olut keppi mukana. Sovimme, että tuon kepin kokonaisuudessaan
mukaani, kun huomenna tästä taas ohi kuljen.
Sulkiessani liikkeen ovea
ihmettelen takuukäytännön reiluutta. Eihän minulla ole edes kuittia ja olen
ostanut värkin jo kymmenkunta vuotta sitten. Enpä arvannut, mitä vielä
tapahtuisi.
Seuraavana päivänä liikkeessä
on mies ja nainen. Nainen puuhailee jotain sivuhuoneessa ja mies palvelee
asiakkaita. Kerron miehelle eilen käydyt keskustelut. Hän katsoo keppiä ja
toteaa tuon tyhjän pyörimisen olevan tyyppivika tässä mallissa. Hän korjaa sen
liimaamalla, mutta sanoo nauraen, että takuu loppuu heti, kun astun liikkeestä
ulos. Naureskelen takaisin, että jäänkin tänne yöksi vääntelemään ja testaamaan
keppiä. Saan keppiini uuden yläosan tarranauhoineen ja jätän vanhan tilalle,
jotta nainen voi ommella siihen uuden nauhan ja tehdä siitä taas
käyttökelpoisen jollekin toiselle.
Kun eilen kuulin naisen
korjaavan tarranauhoja ompelemalla, päätin ottaa mukaan täältä liikkeestä
ostamani jalustarepun, josta on pari saumaa ratkennut. Jalustareppu on
jalustaan kiinnitettävä reppu (yllätys, yllätys!), jonka avulla jalustaa voi
kuljettaa selässään kuin reppua. Ja repun taskuihin voi laittaa vaikkapa
lintukirjan, termospullon ja eväät. Kysyn, onko reppua mahdollista korjata.
Nainen vastaa myöntävästi ja ottaa sen heti työn alle.
Sillä välin, kun nainen
ompelee, juttelen miehen kanssa niitä näitä. Samalla muistan, että jalustassani
on hajonnut yksi kiristyssiipimutteri, jota käytetään teleskooppijalkojen
lukitsemiseen. Kysyn, mahtaisiko liikkeestä löytyä uutta siipimutteria. Mies
sanoo, että kyseinen jalusta on niin vanha, että varaosia on enää kovin
huonosti saatavilla. Mutta hän on ohjeistanut asiakkaitaan tuomaan vanhoja
jalustoja varaosiksi. Mies ryhtyy kaivamaan varastoaan. Hän joutuu siirtämään
melkoisen määrän paketteja pois tieltä, jotta pääsee varastoaarteisiin käsiksi.
Mutta lopulta hän löytää kuin löytääkin minun kaipaaman osan.
No, nyt minulla on varaosa,
jolla saan korjattua jalustani, staijauskeppini on korjattu, niin yläosa kuin
alaosakin ja jalustareppukin on kursittu kasaan. Kysyn, mitä olen velkaa.
Hämmästyn, kun kuulen miehen vastaavan, että ei mitään. Nyt suorastaan vaadin
päästä korvaamaan saamani palvelun jollain tavalla.
Mies haroo partaansa ja sanoo
hitaasti: ”No kyllä me punaviiniä juodaan. Ja se voi hyvin olla kyykkyviiniä.”
Kysyn, mitä on kyykkyviini. Mies vastaa: ”No ne on Alkossa siellä alimmilla
hyllyillä.” Poistun liikkeestä nauraen ja lupaan pistäytyä pian viinipullon
kera.
Parin päivän päästä palaan
liikkeeseen viinipullo kourassani. Vain nainen on tänään paikalla. Hän on
otettu, kun tarjoan hänelle vastalahjani. Ja koska myyjät ovat
lintuharrastajia, niin tottakai pullon kyljessä komeilee linnun kuva. Enkä turvautunut ihan kyykkyviiniin. Pikemminkin kyseessä on kumarrusviini.
Ja missäkö liikkeessä on näin
hyvä palvelu. Kyseessä on Foto Fennica Ruoholahden metroaseman vieressä.
Suosittelen!