Kotimatkalla vaimoni menee
menojaan. Minä poikkean parturiin. Se on auki, vaikka on sunnuntai. Eteisessä
on paperipusseja, joita asiakkaat voivat ottaa mukaansa. Minä otan. Kotona katson,
mitä pussissa on. Sieltä löytyy pieni orpolapsi. Minusta lapsi on kiva, kun se
tarrautuu minuun kuin oranginpoikanen eikä meinaa päästää irti. Vaimo ei halua
ottaa kontaktia lapseen, kun emme tiedä, voimmeko pitää sen. Vaihdan pienokaiselle
vaipat ja laitan sen nukkumaan.
Työviikko on kiireinen. Paha
mies on ottanut ystäväni panttivangiksi ja riiputtaa häntä puisessa telineessä kuilun
partaalla. Vanki ei pääse pakenemaan ja jos ote pettää, hän putoaa kuiluun. Olen
onnistunut hiipimään telineen juurelle. Paha mies kahlailee näkyvillä matalassa
vedessä. Jos alan vapauttaa ystävääni, hän huomaa sen heti ja hyökkää kimppuumme.
On vain yksi keino. Kaivan
puhallusputken ja myrkkynuolet esiin. Tähtään miestä kasvoihin. Ensimmäiset
nuolet viuhahtelevat ohi ja mies alkaa kuikuilla minun suuntaani. Ensimmäinen
nuoli osuu. Mies alkaa juosta minua kohti. Toinen nuoli osuu. Mies lähestyy.
Useita nuolia iskeytyy hänen naamaansa. Mies on jo niin lähellä, että näen
hänen silmänvalkuaisensa. Hänen kasvoistaan törröttää nuolia kuin siilin
selästä piikkejä. Nuolet loppuvat. Odotan rauhallisesti kohtaloani ja viimeistä
iskua. Sitä ei tule. Paha mies kaatuu veteen eikä enää liikahda.
Perjantaina heittäydyn
vapaalle. Heti muistan lapsen. Kaivan sen esiin. Se nukkuu. Vaihdan sille
vaipat. Se on kiltti, ei itke yhtään, kietoutuu vain ympärilleni.
Lauantaina ystäväpariskunta
tulee kylään. Heti mies ottaa lapsen esiin ja kysyy, miten olemme pärjäilleet
vauvan kanssa. Hy-y-vin, vastaan. Ai, sekö onkin Jyrin lapsi. Kehun lasta helppohoitoiseksi.
Olen melkein tyytyväinen, kun Jyri vie sen mukanaan. Hieman kaipaan lapsen
käpertymistä ympärilleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti