Väärä isäntä

Olen taas ollut mielisairas. Olen ollut mielestä sairas. Mieli on vienyt minua, niin kuin vahva ja iso koira vetää perässään heikkoa taluttajaa. Se on täyttänyt päiväni puuhastelulla, pikkuasioilla ja huomisen huolilla. Se on ravistellut minut jalkeille aamuöisin kelaten samaa huolisanomaa, muistutellen tekemättömistä töistä tai harmitellen tekosiani. Suoraan sanoen: mieleni on ottanut haltuunsa päiväni ja osan öistäni. Mieleni on suurelta osin pilannut viime viikkojen elämäni. Olen totellut väärää isäntää.

Ja minä olen antanut sen tapahtua. Töissä on ollut paljon tekemistä. Ja kotonakin. Pitäisi hoitaa sitä ja tätä. Tekosyitä, sillä totuus on, että olen ryhtynyt heikoksi taluttajaksi ja olen tehnyt sen mielelläni. Ja mieleni on vahva koira, joka mielellään kaluaa vanhoja makoisia luitaan. Palvelijasta on tullut isäntä. Minulla isännäksi pyrkii surraava samea mieli, joillakin ylitsepursuava kaiken jyräävä tunne.

Minulla ei ole ollut tylsää. Kaikki on tuntunut mielenkiintoiselta. Mielenihän kiintyy kaikkeen, mille annan huomioni. Olen ollut sitä mieltä, ja välillä tätä mieltä ja sitten taas toista mieltä. Minulla on ollut siis mielipiteitä. Mieleni pitäytyy niissä, jolloin voin pysytellä tutuissa ja turvallisissa uomissa. Olen tuntenut mielihyvää ja mielipahaa ja ne ovat vuorotelleet. Välillä mieleni on ollut maassa. Syvä ilo on puuttunut. Seurauksena tästä kaikesta on ollut mielivalta.

Nyt olen noussut kapinaan, vaatimaan tyrannia tilille. Päivä päivältä olen vahvistunut. Olen jo mielipuoli. Toinen puoli on muuta, vakaampaa ja viisaampaa.

Tavoitteeni on mielettömyys, niin paljon kuin se on mahdollista. Elämä ilman kahlitsevaa mieltä on rakkauselämää, sillä rakkaus on aina mieletöntä.

Joulu on tulossa. Tulee kaivattu pysähdys. Onnekseni osaan pysähtyä ja voittaa mieleni ylivallan, ainakin joksikin aikaa. Tasapainotan itseni. Sovittelen sisäiset palloni kohdilleen: keho, mieli, tunne, henki, kaikki sulassa sovussa ja tasapainossa. Elämääni ilmestyy värit.

Mitä tapahtuisi elämälleni, jos olisin niin luja, että pitäisin koirani pihalla enkä päästäisi kuolaavaa ja vinkuvaa otusta sisälle, matolleni, sohvalleni, sängylleni? Jos pitäisin sen ulkona palvelemassa ja tekemässä hyödyllistä työtä taloni ulkopuolella. Mitä tapahtuisi elämälleni, jos olisin niin valpas, että aina kun palvelija yrittäisi isännäksi, tuntisin arvoni ja tarttuisin ohjaimiin? En sallisi koirani vetää. Ja miksi sallisin, kun en ole koira. En ole mieleni. Luojan kiitos!