Ei ikinä!

Rikoin taas yhden ei-ikinä lupauksen. Pelasin kierroksen golfia, tosin vain 9-reikäisen, olisiko se lieventävä seikka. Ensimmäisellä lyönnillä pallo hävisi pusikkoon eikä peli muutenkaan sujunut mallikkaasti. Hiekkaesteellä tuhersin ainakin kuuden lyönnin verran. Huippuhetkikin sattui, kun sain pallon 9 metrisellä putilla reikään.

Tililläni on myös aikaisempia ei-ikinä lupauksia. Muistan vannoneeni kaverilleni, että ”en mä nyt ainakaan IT-hommia ala tekemään”. Tämä lupaus rikkoutui jo vuonna 1990. Nykyiselle vaimolleni lupasin heti kättelyssä (tai pikemminkin halauksessa), että ”mä en mee koskaan naimisiin”. Olin kuulemma toistellut tätä useamman kerran heti ensimmäisillä treffeillä. Sain itseni myöhemmin kiinni polvistelemasta samaisen naisen edessä Santorinin mukulaisella kadulla. 

Peli ei ollut vielä menetetty, olinhan vasta kihloissa. Huolta herätti tosin kaverini väite, että kihlaus on lupaus avioliitosta. Lopullisesti mursin lupaukseni vuonna 2004, kun vapaaehtoisesti hyppäsin esiin ja polvistuin naiseni eteen olohuoneemme lattialle tummaan pukuun pukeutuneena hänen tultua töistä kotiin.

Olen siis periaatteeton mies. Ja hyvä niin. Elämä muuttuu. Minä muutun. Periaatteet kangistavat muottiin.

Jos vannon ”ei-ikinä”, tuossa vannomassani asiassa on minulle jotain tärkeää tai keskeneräistä. Muutenhan minun ei tarvitsisi vannoa. Vannomatta paras. Sanotaan niinkin, että alitajuntamme ei ymmärrä ei-sanaa. Jos vannon ”ei naimisiin”, alitajuntamme ymmärtää sen muodossa ”naimisiin” ja kiinnittyy siihen. Siispä toivomus naimisiin menosta on esitetty ja universumi ryhtyy järjestämään asiaa niin, että toiveeni toteutuu. Tästä syystä mitkään jotain-vastaan-liikkeet eivät tule onnistumaan. On eri asia toimia esim. rauhan puolesta kuin sotaa vastaan, koska sillä on väliä, kiinnitänkö huomioni rauhaan vai sotaan.