Kuusi kuvaa kesästä

Sain Birgitalta haasteen, jossa kesä tiivistetään kuuteen kuvaan. Kesä kuudella kuvalla viittaa K-kirjaimeen, mutta minulla M-kirjain vei voiton.

Makkara. Ruoka on keski-ikäisen nautinto. Jo 3000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua ylijäänyttä lihaa sullottiin teurastetun eläimen suoleen. Ja tuosta keksinnöstä lähtien suoleen pakattu lihapitoinen tai ainakin lihaa hieman sisältävä pötkyle on meille maistunut. Kesän mehevistä mehevin ateria syntyy totta kai hiilloksella. Juuri koskaan ruoan valmistaminen ei ole näin helppoa ja mukavaa.

Marjat. Tänä kesänä meillä oli onni olla kesäpaikalla, josta saimme kerättyä sekä talven punaherukat että mustikat. Mustikoiden eteen joutui tekemään töitä, mutta vähä vähältä niitäkin kertyi. Vastaan tuli thaimaalaisia poimijoita. Mitenköhän heidän kävi, kun marjoja oli niukasti? Herukoita tuli parin viikon aikana poimittua suoraan suuhun saman verran kuin laitettiin talveksi pakkaseen. Puolukkaa emme löytäneet. Sen ainoan kerran kun puolukkametsään marssimme, löysimme enemmän kielon marjoja kuin puolukoita. Kielon marjat jätimme metsään, vaikka kauniita ne olivat.

Mökkeily. Mökillä maailman monimutkaisuus katoaa. On vain perusaskareet: syöminen, juominen, liikkuminen, lepo, puuhastelu ja se yksi tarve jonka ansiosta täällä olemme. Riittää kun pilkon puut, laitan tulet saunaan, kannan pesuvedet. Riittää kun makoilen laiturilla, polskahdan välillä veteen, uitan onkea vesimittareiden seassa. Ja nautin auringosta tai sateesta, tasapuolisesti. Kuuntelen mylvivää härkälintua, kauniisti rupattelevaa haarapääskyä, pörisevää kultakuoriaista. Tunnen löylyn kihelmöinnin olkapäissä ja järviveden viileyden ja pehmeyden saunan jälkeen. Annan kesän tulla silmiin, korviin. Laskeutua iholle, lähelle.

Maa. ”Halusin maan rakkautta. Halusin sen voiman valavan minuun rohkeutta. Maa on voimaa, maa on voimaa. Kuka onnistuu sen saamaan? Halusin niin, halusin niin, halusin maan voiman nousevan suon mudasta, menevän mun jalkapohjiin. Maa on voimaa, maa on voimaa. En tuntenut mitään. En tuntenut kuin tyhjää. Halusin olla joku, olla jostain kotoisin, joku, joku, olla joku. Maa on voimaa, maa on voimaa, kuka onnistuu sen kans?” (Kauko Röyhkä).

Meri. Vesi on minulle vertauskuva rakkaudesta. Sade antaa elämän kuivaan maahan. Liian pieneksi jäänyt rakkaus on kuin kuivuva lammikko, joskus mutainen lampi. Seisova vesi, joka odottaa tuulenvireestä eloa itseensä. Järvi on pehmeä, leppoisa, sen kanssa on helppo elää ja olla. Järvestä virtaava joki on levoton rakkaus, suvantoja ja koskia, voima joka ajaa meitä eteenpäin, kohti suurempaa. Kohti merta, meidän kotiamme, josta kerran nousimme maalle. Meri elää meidän veressämme. Se kutsuu meitä luokseen. Meri on villi ja elävä. Meri on suurin rakkaus. Ja suurin rakkaus voi elää vain vapaana.

Me. Kesä toteutuu meissä. Nyt on kerrankin paljon valoa, paljon lämpöä. On helppoa olla ulkona, luonnossa. Olla yhtä luonnon kanssa. Olla perheen ja lähimpien kanssa. Olla me. Kesä ja me.

Jatkan tätä haastetta kaikille niille, jotka tuntevat tarvetta hetkeksi palata kesän lämpöisiin tunnelmiin.