Tavanomaisella aamukävelyllä vaimon kanssa.
Olemme vieneet linnuille ruokaa. Ohitamme puukoulun. Ja siinä koulun kohdalla
koen hetken, mitä on elää egosta irrallaan. Katson hetken egoni kohellusta ja
tempoilua. Ja sen toisen vierelläni. Ja kaikki tämä on täysin ok. Täysin
hyväksyttävää. Kaikki on paikallaan. Minulla on omat egon ”tärkeät jutut” ja
toisella omansa. Ja niin sen kuuluukin olla. Egon ruokaa.
Seuraan itseäni
hetken kuin näyttelijää, joka esittää minun elämää. Kokemus menee ohi ja
laskeudun lähemmäs näyttelijää. Samalla tunnen syvää kiitollisuutta vierelläni
kulkevasta naisesta. Elämänkumppanistani, joka on jakamassa iloja ja suruja. Ja
vielä jotain syvempää. Elämänmakuisia hetkiä. Egomme elämöivät, mutta sielujen
sympatia säilyy. Näiden hetkien varaan voi rakentaa pitkän ihmissuhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti