
Max Raabe on yllättävän hyvä laulaja. Kirkas
ääni, joka taittuu tarvittaessa korkealle. Parhaiten mieleen jää kolme
kappaletta. Kahdessa niistä hän esittää dueton, ensin viulistin ja sitten
pianistin kanssa. Ja hänen äänensä soi täysin yhteen viulun ja pianon kanssa.
Täydellisen kaunista. Ja yhdessä kappaleessa hän viheltää pitkät pätkät. Enpä
ole tiennyt, että joku voi viheltää niin täydellisen kauniisti.
Max ei turhia jaarittele. Hän esittelee
kappaleet lyhyesti ja ytimekkäästi, usein kuivalla huumorilla säestettynä. Tai
sitten hän ei esittele kappaleita. Viimeisessä encoressa hän sanoo venytellyn
hitaasti: ”Recently we got in touch with pop music.” Ja sitten orkka alkaa
soittaa Tomppa Jonesin ”Sex Bomb” kappaletta. Yleisö hullaantuu. Huikea
konsertti. Tässä kuitenkin biisi ”We will rock you”.
Sitten se toinen konsertti. Konserttilavalle on
asetettu tuoli, mikrofoni, kitara ja vahvistin. Lava on pimeä, vain spottivalot
valaisevat tyhjää tuolia. Yleisö odottaa, kunnes tumma nuori nainen astelee sinisessä
mekossaan paikalle, istuu tuolille, virittelee hetken kitaraansa ja alkaa
soittaa. Mirel Wagnerin konsertti on alkanut. Tummanpuhuvia kauniita lauluja
säestettynä heleästi soivalla kitaralla. Esitys on varsin pelkistetty. En keksi
miten sitä voisi enää pelkistää. Ehkäpä jättämällä kaikki spiikit pois. Hänen
lavaesiintymisensä koostuu laulusta ja soitosta, muutamasta spiikistä, kitaran
virittelystä ja vesipullosta juomisesta. Ai niin, pari kertaa hän yskähtää. Tämä
kuitenkin riittää mainiosti, sillä hän osaa vangita yleisön esiintymisellä,
jossa ei ole mitään ylimääräistä, ei mitään keinotekoista.
Kun hän poistuu lavan taakse ja tulee yleisön
taputtamana takaisin, hän sanoo: ”Olin piilossa tuolla verhon takana” ja
hymyilee. Hän istuu ja toteaa, että on hänellä vielä pari biisiä. Lopuksi hän
ilmoittaa, että nyt tulee viimeinen biisi ”Goodnight”. Ja yleisö uskoo.
Konsertti on päättynyt kestettyään noin tunnin. Loppusyksyn tämä nuori lahjakas
nainen on kiertueella Suomessa, Euroopassa, USAssa ja Kanadassa.
Kaksi erilaista konserttia. Molemmat toimivat.
Omilla vahvuuksillaan.
Max Raabe on aivan huipputyyppi. Häntä kuunnellessa tulee väkisinkin hyvälle tuulelle. Ja totta mitä sanoit, kaverilla on niin hyvä lauluääni, se taipuu todella korkealle!
VastaaPoistaJoo, Raabe on rautaa!
VastaaPoista