Tuli iso runojytky!

Vaalipäivän aamuna tapahtui jotain perin ihmeellistä. Koko aamun sisältäni kupli runoja: Tuli iso runojytky! Kuplin ulos edellisen päivän kokemuksia. Kiitos siis Lauri, Iina ja EKS:n (Elinkaariseminaari) väki inspiraatiosta sekä runojen lihasta ja luista. Ja hengestä. Kirjasin kuplinnan kuuliaisesti paperille ja lähetin EKS-läisille luettavaksi. Joku sanoi, että näitä ei kannata jättää kirjoituspöydän laatikkoon happanemaan. Siispä kuvitin ne nettikuvilla ja laitan jakoon tännekin.

missä runot puhkeavat

kuin kukat keväällä

siellä on vettä ja lämpöä

tai niistä puutetta

                

o

yksin yössä

yhteydessä tuikkiviin tähtiin

kaikki tämä minussa

en osaa olla yksinäinen

  

o

kuinka voin puhua kauniisti

asioista jotka ovat perseestä

kuinka voin olla kiitollinen

kolmen kuukauden kivikaudesta

voinko antaa menneet itselleni anteeksi

ja kokea keväisen kasvun ihmeet nyt

siirtyä kivikaudelta sunnuntaipäivään

olla lähempänä sinua ja elämää 

o

En katso sinua silmiin

sillä olenhan hölmön näköinen

 - valokuvatkin sen todistavat.

Ja ainakaan en hymyile

sillä hampaani saattaisivat näkyä.

Jos todella kohtaan sinut

sinulla voi olla vaatimus

johon en ole varautunut

sinulla voi olla ongelma

jota en osaa ratkaista

sinulla voi olla katse

joka riisuu ja paljastaa minut:

sen että olen heikko ja häpeän

enkä tiedä mistään mitään.

Niin moni on kuollut häpeään

- sisäisesti.

Siksi on parempi pälyillä ja vältellä

kuin kasvaa kohtaamaan toinen.

On parempi selviytyä ja pysytellä hengissä

kuin elää täydesti, iloita ja nauttia

- kohdata rakkautensa.

o

KUTSUVIERAS

Siivoan kotini

puran kiukkuni

häivytän huoleni

tyhjennän mieleni.

Teen tilaa kutsuvieraalle.

Ja kun kutsuttu saapuu

en tiedä mitä tapahtuu.

Se saapastelee sisään kuraisin jaloin

avaa talon kaikki ikkunat.

Ja kun kevättuuli puhaltaa sisään

voin alkaa kauhistella hävitystä

tai kaapata kutsuvieraan kainaloon

puhkoa keittiön hanasta keväisen puron

riisuutua ja pulahtaa veden vietäväksi

antautua ennen kuulumattomaan lauluun

tanssia kaikki kulissit tuhkaksi.

o

Katson sinua silmiin

näkemäni liikuttaa minua

Voin tulla luoksesi

katseella, sanoilla, kosketuksella

Ja kuitenkin syvin sinussa on tavoittamaton

Voimme silti rakentaa sillan

kahden syvyyden väliin

Voimme tulla sillalle aina silloin

kun kuu on täysi ja nauraa meille

Syvyyden sylissä voimme hetken halata

kunnes tulee aamu ja on aika palata

o

Me olemme koolla taas

ja elämä soi täyteyttään

Ilon ja surun kyynel valuu

ei koskaan tämä hetki toistu 

o

Niin paljon tulta sisälläni

Ja kun yritän hallita sitä

ja kieltää sitä tulemasta: Ei nyt taas!

se saa minut jännittymään

sydämeni hakkaamaan

ihoni punottamaan

hien valumaan

 

Mitä jos voisin kiittää lahjasta

tästä elämän vulkaanisesta voimasta

jolla on kyky sulattaa jähmeä kivi

notkeaksi hehkuvaksi laavaksi

ja antaa sen virrata kuivuuden laaksoon

missä tulta ja tekoja tarvitaan

antaa tuhkan laskeutua ja lannoittaa

elämän puutteessa kituva köyhä maa 

o

Veden pinta täysin tyyni

kantaa vain kuikan huudon

yö laskee samettisen peiton

Juuri nyt tällä tyhjällä rannalla

minulla ei mitään jaettavaa 

o

Seison tällä tutulla rannalla

unelias aurinko paistaa vielä

mutta tuuli on kääntymässä

ja korkea pilvi nousee taivaalle.

Seuraan tätä kaikkea tyynenä

- enhän voi kieltää tapahtuvaa.

Kun rannan vesi pakenee

ja pilvi heittää jäisiä rakeitaan

huomaan olevani puolialasti:

paita päällä mutta housut puuttuvat.

Tällä hämmennyksellä otan myrskyn vastaan.

Kun sade piiskaa rantaa

ja vesi nousee vyötäisille

vaihtuu hämmennys ihmeeksi:

voiko kaikki muuttua kerralla

ja miksi sisälläni kuplii puhdas ilo.

o

VASTUSTAJA

Miksi sinä aina tulet

kun jotain uutta ilmaantuu?

Miksi sinä heität epäilyksen varjon

kun olen niin varma jostain?

Miksi sinä hyydytät hymyni

kun kerrankin innostun?

Tiedä kuitenkin tämä:

en juo enää sitruunamehuasi

en syö keskisormikädestäsi

en kuuntele kaksihaaraista kieltäsi

enkä toistele kyynisiä oppejasi.

Vaikka taas nouset tielleni

tiedä se että tässä seison

kunnes suurenen tai sinä kutistut

kunnes näen leveiden hartioidesi yli

kuinka kaukana kimmeltää kirkas vesi