30.7.2015

Espanjalainen talo - Kesäkuu

Kesäkuun olin maailmalla eli italialaisella talolla en voinut käydä. Sen sijaan kävin monella espanjalaisella talolla. Eli seuraavassa hämäriä havaintoja Espanjan lintumaailmasta kesäkuussa:
-    Kattohaikarat pesivät yleisesti kirkon torneissa ja muissa sopivissa paikoissa. Isot poikaset pesissä.
-    Haukkoja ja kotkia aina kaartelemassa taivaalla. Haarahaukkoja näkee myös kaupungeissa ja kylissä.
-    Leppälinnut ovat muuttuneet mustaleppälinnuiksi.
-    Satakielet ovat etelänsatakieliä.
-    Variksilla ei ole harmaata takkia päällään.
-    Peltomaiseman västäräkit ovat keltaisia.
-    Aamun laululinnut ovat pitkälti samoja kuin Suomessa: mustarastas, laulurastas, punarinta, mustapääkerttu, peukaloinen, käki,...
-    Rastaskerttusia on myös peltojen ojissa, missä vain muutama ruokonkorsi.
-    Jotain outoja sirkkuja, taskuja ja kerttusia (ei ole kilon painavaa Lintuopasta mukana).
-    Tiklejä on silmiinpistävän paljon. Donna Tartt olisi iloinen.
-    Kottaraiset ovat ilahduttavan yleisiä. Niitä kuulee joka kylässä viheltelemässä.
-    Pääskysiä on paljon ja monesti näkyi satojen pääskysten (lähinnä tervapääskyjen) parvia joillain lämpimillä paikoilla.


Lopetan otteeseen Lorcan runosta:

“ja minä kierryn jalkoihisi
valvomaan untasi.
Alasti, valppain silmin,
niin kuin koira, sillä se
minä olen! Katson sinua
ja kauneutesi polttaa kuin tuli.”



1 kommentti: