11.4.2017

Kuikuile höristele kevättä - 10.4.2017

Viikki 7:10 – 8:50. Tänä aamuna peipot ja rastaat ovat vallanneet maailman. Ne hallitsevat maisemaa laulullaan. Räkättien ja mustarastaiden rinnalle on astunut punakylkirastaiden soittokunta. Niiden lurituksia kuuluu kaikkialta. Joidenkin laulu kuulostaa huolimattomasti heitetyltä, toiset laittavat enemmän tunnetta peliin ja jotkut ovat kuin vasta harjoittelemassa sointuja. Kaikki punakylkilaulut ovat hieman erilaisia, jokaisella oma murre. Rastasorkalla on myös solisti: kuuluvasti soiva laulurastas.

Kun pääsen ladon reunustalle, viitisenkymmentä valkoposkihanhea lentää yli ja laskeutuu pellolle, joka on juntattu täyteen hanhia. Välillä suuri parvi kiehahtaa ilmaan ja saan arvioitua parven kokoa. Päädyn 700 valkoposken kattaukseen, mukana parikymmentä kanadalaistakin.

Kaikkialla pelloilla hyppii rastaita. Aiemmin olen saanut etsiä suurista räkättiparvista muita rastaita, nyt saan etsiä punakylkiparvista räkättejä. Lasken punakylkiä lähipellolta satakunta yksilöä. Kauempana pellolla on ainakin toinen mokoma lisää ja vielä kauempana näkyy hyppivän runsaasti rastaita, joista päivän otannan mukaan suurin osa lienee punakylkiä. Etsin punakylkien ja räkättien joukosta muita rastaita. Löydän pari laulurastasta, mutta kulorastasta ei näy. Sen sijaan löydän yhden kapustarinnan ja kaksi pajusirkkua. No, lopulta löytyy myös yksi kulorastas. Kaiken kaikkiaan en ole eläessäni nähnyt kerralla koskaan näin paljon punakylkiä. Hyvin varovasti arvioituna 300 yksilöä.

Ladon takainen metsä odottaa kevään kasvun ihmettä vielä kovin paljaana.

Jaahas, sitten vakiolinnut: isolepinkäinen on edelleen maisemissa, keltasirkkuja löytyy tavalliselta paikalta koivujen oksilta istumasta ja tiklejä on takanani metsässä. Varpushaukka pyörähtää päälläni kaartelemassa ja kauempana näkyy lennossa paikan näkyvin peto, kanahaukka. Sitten alkaa kuulua kuovin purlausta ja pian ilmestyykin tasan 30 käyränokkaa kaartelemaan peltojen päälle jatkuvasti äännellen. Vähän ajan päästä tulee vielä kymmenen kuovia esiin. Nämä jatkavat lentoaan peltojen yli. Olipas komeaa katseltavaa! Kuovi on yksi suosikkilinnuistani, valitettavasti pesivänä kovin harvinainen täällä etelässä.

Jokainen retki sisältää elämyksiä, yllätyksiäkin, jos niille on avoin. Tänään parhaat elämykset olivat punakylkien joukkoparveilu ja kaikkialla soivat murretut laulut sekä tuo suuri kiertelevä kuoviparvi. Sanotaan, ettei kahta kolmannetta. Tänään tuo kolmas mieleen jäävä elämys tulee sorsalintujen muodossa: neljä jouhisorsaa lentää läheltä ohi ja koiraiden pitkät pyrstöjouhet erottuvat selvästi.

Havaitut lintulajit: Peippo, Viherpeippo, Varpunen, Laulurastas, Punakylkirastas, Räkättirastas, Mustarastas, Sinitiainen, Talitiainen, Punarinta, Kalalokki, Naurulokki, Töyhtöhyyppä, Kiuru, Kottarainen, Tikli, Varis, Sepelkyyhky, Uuttukyyhky, Valkoposkihanhi, Kanadanhanhi, Isolepinkäinen, Keltasirkku, Kulorastas, Kapustarinta, Pajusirkku, Varpushaukka, Kanahaukka, Kuovi, Isokoskelo, Jouhisora, Sinisorsa. Yhteensä 32 lajia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti