Kesäloma
on ohi, aikaa sitten. Ilahduttavaa olla töissä keskikesällä, noina
syvähiljaisina viikkoina. Kesä on jatkunut omalla painollaan ja ihmisten vähyys
työpaikalla, työmatkoilla ja vapaa-ajalla on ollut ravitsevan rauhoittavaa. On
ollut aikaa purkaa tekemättä jääneitä työtehtäviä, liikkua enemmän ja nauttia
hitaammasta ja yksinkertaisemmasta elämästä. Silti päivät ovat olleet täysiä,
töissä ja vapaalla on ollut koko ajan tekemistä.
Olen
ollut tilanteeseen niin tyytyväinen, että jonkinlainen huoli herää siitä, miten
tilanne muuttuu, kun ihmiset palaavat lomiltaan. Mitä sitten, kun isot rattaat
pyörähtävät käyntiin ja ihmiset täyttävät kadut tik-tak-kävelyllään,
liikennevälineet kännyköiden tuijotuksellaan ja työpäivät kokouksillaan? Onko
kiireettömyys ohi jouluun saakka? Miten säilytän rauhan sisälläni?
Olen
pitänyt lomaa myös kirjoittamisesta. En tiedä, onko se hyvä juttu vai ei, koska
tekstin naputtelu on minulle tärkeää ja nautin siitä. Nyt lauantai-aamuna aika
on kuitenkin kypsä ja kirjoittelen taas, tätä tekstiä. Puoliso soittelee
kitaraa vieressä, on rauhallisen aamun ja avautuvan päivän tunnelma. Aamulla
kaikki on vielä mahdollista. Voi tapahtua mitä vaan. Voin tehdä tästä päivästä
hienon tai huonon, tietyissä rajoissa toki. Aurinko paistaa, on riittävän
lämmintä, kesä jatkuu. Lähdemme kohta Hankoon ihailemaan merta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti