29.3.2020

Marku

Odottelen, että pääsen pitämään esityksen työhöni liittyvästä tärkeästä asiasta, johon olen perehtynyt. Koska työpaikkani kaikki esitystilat olivat varattuina, niin assistentti varasi tämän tilan. Eikä tämä olekaan mikä tahansa tila, vaan Porthanian juhlava sali. Olen hieman hermostunut ennen esitystäni. Hermostustani lisää se, että kaikki kuulijat ovat minulle outoja. Missä ovat kaikki työkaverini, joiden piti tulla kuuntelemaan minua?

Kello on kaksi iltapäivällä. Odotan vielä kaksi minuuttia, josko joku tuttukin tulisi paikalle. Mutta ei tule. No, täytyy sitten vain aloittaa. Jännitys hieman helpottaa, kun pääsen esiintymään. Mutta vähitellen se alkaa taas lisääntyä, koska en saa yleisöön mitään kontaktia. Kaikki näyttävät hämmästyneiltä. Yritän selittää selkeämmin, koska epäilen, että yleisö ei ymmärrä mitään. Kukaan ei kysy, kaikki ovat aivan hiljaa.


Kiihdytän esitystäni, jotta saan tämän yksipuhelun päättymään. Lopuksi vielä tunnustelen yleisöä kysymällä, heräsikö kellään kysymyksiä. Ei herännyt. Niinpä kiittelen ja poistun esiintymislavalta. Joku kuuluttaa, että kohta alkaa seuraava esitys.

Päätän jäädä kuuntelemaan, kukahan seuraavana esiintyy. Istun sievän naisen viereen. Kysyn häneltä suoraan, mitä hän piti esityksestäni. Hän vastaa, että ihan hyvähän se oli, mutta en kuulemma kertonut mitään otsikon aiheesta. Miten niin, kysyn. Hän vastaa, etten puhunut Ellen Thesleffistä sanaakaan. Ellen Thesleffistä, soperran. Niin, sanoo hän ja näyttää käsiohjelmaa, jossa toden totta lukee, että tässä paikassa ja esiintymiseni aikana piti olla esitys Ellenistä. Ja kertojan nimenä on minun nimeni. Nyt on minun vuoro mennä sanattomaksi.

Toiselle puolelleni istahtaa vanhempi nainen. Sievä nainen esittelee minut hänelle ja kertoo vastatulleen olevan hänen äitinsä. Vanhempi nainen kysyy minulta, kirjoitetaanko nimeni yhdellä vai kahdella koolla. Ihmettelen hänen kysymystään. Eikö se nyt ole itsestään selvää, että Markku kirjoitetaan kahdella koolla. Mutta piru menee minuun ja vastaan, että yhdellä koolla. Virnistän hieman suutani, mutta vain siltä puolelta, jota hän ei näe. Jään odottamaan seuraavaa esiintyjää. Päätän, että en kysy esiintyjältä mitään.

1 kommentti: