Olemme vaimoni kanssa olleet etätöissä jo pitkään. Kysyn vaimoltani, jotta saako Word-ohjelmassa samassa dokumentissa osan sivuista pystyyn ja osan vaakaan. Saa, hän vastaa. Mutta kun en toimessa heti onnistu, niin hän tulee paikalle katsomaan. Ongelma ratkeaakin helposti. Lähtiessään hän huikkaa, että sulla on tietoturvakalvo aikas pölyinen.
Tietoturvakalvo tosiaan, en ole edes huomannut, että se on päällä. Eihän sitä täällä kotona tarvita. Nykäisen sen pois ja kas kun näyttö tulee ihan kirkkaaksi. Jopas nyt, miten terävä näyttö. No on se nyt ihme juttu, että oon yhdeksättä viikkoa katsellut päivästä toiseen työmaailmaa pölyisen tietoturvakalvon takaa ja jatkanut vaikka kuinka pitkään ilman vaimoni havaintoa.
Lauantaiaamuna lähden kauppaan, suurensuuuureen Prismaan, heti herättyäni kello seitsemän maissa. Olen tehnyt listan tavaroista, joista meillä on nyt pulaa. Vaimo puhuu eteisessä vielä jotain parsoista. Kaupassa on mukavan väljää. En tiedä, olisinko muistanut parsoja, mutta kaupan vihannestiskillä ne tuijottavat minua niin kuumasti, että pakostakin huomaan ne.
Teen ostokseni, ajan kotiin ja mainitsen, että en unohtanut niitä parsojakaan. Parsoja, kysyy vaimoni ihmeissään. Puhuin tai ainakin minun oli tarkoitus puhua parsakaalista, ei parsoista. No nyt meillä on puoli kiloa tuoretta parsaa. Siispä tutkimaan, miten parsoja voi ruoaksi valmistaa. Selailemme keittokirjojamme ja löydämme Jamie Oliverin parsaohjeen. Yhdistämme parsaruokaan toisen ruoan, bataattiveneet uunissa. Ja niistä taiomme mitä herkullisimman kombon.
Minusta tuli heti parsan ystävä. Niin rapsakoita ja sitruunamehun raikastamia. Tähän asti olen syönyt vain löllöjä purkkiparsoja, enkä ole tiennyt rapsakasta parsasta mitään. Nyt ymmärrän paremmin intoilevia parsaentusiasteja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti