2.1.2018

Influenssan inspiroimaa

Sain joululahjaksi influenssa B:n. En ole ottanut moneen vuoteen influenssarokotetta. Tänä vuonna otin ja heti iski. Tosin syksyinen rokotus ei anna B-tyypin influenssaa vastaan juurikaan suojaa. Pitkän tauon jälkeen sain tuntea, kuinka kova tauti influenssa onkaan. Oireet eivät olleet kaksiset: vain korkea kuume, yskää ja painostava tunne rinnassa. Mutta päivästä toiseen jatkuva korkea kuume vei nopeasti mehut kehosta. Onneksi kuume välillä laski, jolloin pääsi hetken toipumaan, mutta pian mittari oli taas tapissaan. Fyysisesti ei jaksanut tehdä mitään.


Fyysisen rasitteen lisäksi henkinen puoli oli korkean kuumeen aikana koetuksella. Yleensä sairaana tulee nukuttua paljon. Nyt ei. Öisin valvoin paljon. Milloin hieman nukahdin, päässäni kiersi kummallisia jankkaavia kuvioita, jotka toistuisivat ja toistuivat, kunnes oloni oli niin huono, että oli pakko herätä. Ja kun taas nukahdin, sama painajainen alkoi. Yhdessä painajaisessa suunnittelimme naapurin miehen kanssa valtavan suuren taulun paljastusta meidän olohuoneen seinällä. Kun unessa näin, miten suuri ja kultakehyksinen taulu oli, järkytyin heti niin paljon, että heräsin välittömästi unesta. En mitenkään saisi ylipuhuttua vaimoani taulun pitämisen kannalle.

Painajaisia oli erilaisia, mutta yhteistä niille oli se, että ne kiersivät samaa uraa. Mieleni oli kuriton ja levoton. Kun päivällä kuuntelin kaksi kertaa John Lennonin suosikkibiisini Watching the Wheels, niin eikös tuo biisi soinut koko yön päässä, taukoamatta. En tiedä, onko se enää Lennon-suosikkini. Monta kertaa yössä jouduin nousemaan ylös juomaan vettä tai käymään vessassa, vain jotta saisin painajaisen karistettua mielestäni. Tai sitten tuijotin kattoon ja seinään, jotta mieleni rauhoittuisi. Tai laitoin Spotifystä rauhoittavaa musiikkia soimaan. Tosin sain myös lisää korvamatoja.



Mutta sitten, koska elämä pyrkii tasapainoon, ikäväksi tulkitsemani asia tuo aina myös jotain myönteistä tullessaan, jos vain suostun näkemään ikävä-leiman yli. Mitä hyvää influenssa B toi mukanaan?

Kun yölliset uni- ja painajaisvaikeudet hellittivät, minun tuli kyllä kunnolla levättyä. Influenssan loppuvaiheessa ja taudin jo mentyä ohi vetelin kevyesti kymmenen tunnin yöunia. Levon lisäksi sain myös kiireettömyyttä ja selkeää etäisyyttä niin työelämään kuin arkeenkin. Päätinkin jättää kiireen pois elämästäni. Se vaan ei tunnu hyvältä ja sehän on pelkkä mielen luoma harha. Voin olla paljon tehokkaampi ilman kiireen levotonta energiaa.

Minun tuli juotua paljon, kuumeisena kävin jopa useita kertoja yössä kumoamassa lasin vettä. Ihmeellisenä extrana tauti herkisti makuaistini ja tunsin ruokien maut paljon selvemmin. Ruokahaluni ei ollut kovin hyvä ja monista ruoista totesin, että moista moskaa en suostu enää laittamaan suuhuni. Myös kahvi oli hetken tauolla, se kun maistui mutavedeltä, kunnes kahvimerkki vaihtui toiseen ja kahvi alkoi taas maistua. Minulta ei mennyt myöskään viikkoon sormi suuhun, joten päätin lopettaa tämän sormien syömisen pahan tavan kokonaan.


Joutilaana sain hyvin tyhjennettyä digiboksiamme omista tallennuksistani. Tähän ei yleensä ole aikaa, nyt en jaksanut tehdä muuta kuin toljottaa telkkaria. Erityisen elämyksellisenä mieleen jäi suomalaisen Mikko Alanteen luoma ja käsikirjoittama sarja Long Road Home, joka kertoo amerikkalaisten sotilaiden ja heidän omaistensa kohtalonpäivästä Irakissa vuonna 2004. Toki näkökulma on amerikkalainen, mutta sarja pistää miettimään, mihin kaikkiin paikkoihin nuoria sotilaita lähetetään ja vain harvoilla on käsitys niistä olosuhteista, minne on jouduttu. Tulee mieleen, että aika monen sotilaan ajatus on tämä: "Mitä helvettiä minä täällä teen?" Mieleni oli niin herkkä, että katsoin tallenteita kyynelten läpi. Jopa Ron Howardin tuore Beatles-dokumentti Eight Days a Week sai minut nyyhkimään. Kyseinen dokumentti on varmaan parhaiten tehty musiikkidokumentti, jonka olen koskaan nähnyt. Kannattaa tsekata, jos et ole nähnyt. Se löytyy vielä esim. Yle Areenasta.

Olen kiitollinen vaimolleni hyvästä hoivasta ja kärsivällisyydestä. Olen kiitollinen myös sille lääkärille, joka tunnisti ja antoi nimen tälle kummalliselle sairaudelle. Sairaus palautti perusasiat kunniaan. Kuinka hyvältä tuntuukaan perusolo, kun ei ole korkeaa kuumetta, kuinka hyvältä tuntuukaan ensimmäinen köpöttely ulkona viikon sisällä olon jälkeen. Ihanaa nauttia elämän perushyvästä.


23.12.2017

Joulun taikaa


Kaadan siemeniä lintujen ruokintalaitteen sisään. Samalla hetkellä lumisade alkaa. Siemenet ropisevat ja lumi leijailee. Hassu tunne: kuin kaataisi lunta taivaalta.

Lumisade muuttuu vedeksi. Emme anna sen lannistaa. Lähdemme kävelylle. Tulemme peltoaukiolle ja kierrämme hevostallin. Liukastelemme jäisellä tiellä, sade vihmoo vaakasuoraan, pistelee poskiamme, kastelee vaatteemme. Vetäydymme kirkkopuiston suojiin. Leikkipuiston kohdalla ehdotat yllättäin: Mennäänkö kiikkumaan? Näppini ovat aivan jäässä ja vastaan automaattisesti Ei. Sekunnin päästä pyörrän pääni ja suostun. Istahdamme märille penkeille ja laitamme kiikun vauhtiin. Siinä sitten pyörimme ja kiikumme keskellä vesisadetta. Äkillinen riemu täyttää vatsanpohjan.

Kotona iskee nopea nälkä. Teemme yhdessä ruokaa. Ja ihme tapahtuu: tänään mahdumme samaan keittiöön! No, pientä näkemyseroa toki, mutta yhteistyö sujuu. Taitaa olla joulun taikaa ilmassa!

Rauhallista joulua, toivotan!


17.12.2017

Det glider in

Olemme käyneet pelaamassa isät vastaan pojat sulkapallonelinpeliä nyt useamman vuoden ajan. Alussa isät porskuttivat. Sitten pelit alkoivat pikkuhiljaa kääntyä pojille. Tänä vuonna isäukkojen peli on ollut katastrofaalista. Pojat johtavat tämän vuoden sarjaa jo 9-0.

Tänään on pitkästä aikaa pelipäivä. Pelaamme ensin pelin, missä voiton saa se joukkue, joka ensin voittaa kolme erää. Tästä voitosta saa kaksi pistettä. Seuraavaksi pelaamme toisen pelin, joka on vain yhden erän mittainen ja tästä voitosta saa yhden pisteen. Pelikerralla voi siis napata kahdesta pelistä yhteensä kolme pistettä.


Ensimmäinen peli alkaa isien hallinnalla. Pojat ovat vielä unessa, alkaahan pelivuoromme jo varhain aamulla klo 11:30 ja toinen pojista on tullut ravintolasta kotiin vasta klo 4 aamuyöllä. Isät vievät helpohkosti kaksi ensimmäistä erää. No, tässä kohdin ei voi vielä nuolaista, sillä viime kerralla oli sama tilanne: isät johtivat 2-0, mutta hävisivät kolme seuraavaa erää. Kolmas erä tänään onkin tasaväkistä taistoa, pojat ovat heränneet ja erä kääntyy kuin kääntyykin pojille. Tilanne on isien hyväksi 2-1. Neljäs erä on yhtä kovaa ja tasaista vääntöä kuin kolmaskin. Isien työnjako keskenään sujuu paremmin kuin joskus aiemmin, jolloin toinen pamautti toista mailalla päähän, kun molemmat pyrkivät palauttamaan samaa palloa. Maila meni rikki ja päähän tuli komea kuhmu. Nyt taistellaan lyömällä vain palloa ja isät onnistuvat lopulta muutaman pisteen voittoon. Ensimmäinen peli voitettu.

Toinen, yhden erän peli, on jälleen äärimmäisen tasaista. Isät saavat jäykät kinttunsa liikkeelle ja voittavat niukasti. Toinenkin peli on voitettu ja vuoden kokonaistilanne kaventuu, tilanne nyt poikien eduksi 9-3. Toteamme, että ennätämme tänä vuonna todennäköisesti pelata enää vain yhden kerran. Pojat tulevat meitä vastaan ja antavat meille vielä mahdollisuuden. Niinpä sovitaan, että kokonaistilanteesta huolimatta seuraavan kerran voittaja vie koko vuoden potin. Hienoa haastamista pojilta. Saadaanpahan jännitystä viimeiseen peliin.


Kotimatkalla autossa isät ottavat voitostaan kaiken irti ja laittavat Spotifystä soimaan voitonlauluja: The winner takes it all, We are the champions, Det glider in, Poika saunoo ja lopuksi Sakari Kuosmasen tulkitsema Finlandia. Maamme-laulun jätämme sentään ensi kertaan. Lisäämme poikien motivaatiota viimeiseen peliin kysymällä, haluavatko he tämän automatkan toistuvan ensi kerralla. Eivät kuulemma halua.