20.7.2018

Pojat ja taloustyöt



Eräänä sunnuntaina lähtivät vanhempani äitini sisaren häihin, ja veljeni Jouko ja minä jäimme yksin kotiin. Vanhempamme lupasivat tulla vasta illalla takaisin.

Vanhempiemme lähdettyä rupesimme tekemään läksyjä. Pian alkoi kuitenkin nälkä kurnia vatsassamme. Menimme keittiöön saadaksemme jotain suuhunpantavaa. Teimme itsellemme jättiläisvoileivät, mutta ne vain lisäsivät nälkäämme. Niinpä päätimme tehdä oikeaa ruokaa. Äitimme oli ostanut maksalaatikkoa, jota nälän tullessa voisimme lämmittää. Mutta me halusimme tehdä jotain aivan erikoista. Niinpä tyhjensimme ruokakomerosta pari hyllyllistä ruokaa ja ahdoimme ne kaikki yhteen suureen kattilaan, jonka panimme kuuman lieden päälle.


Pian keitoksemme alkoi kiehua. Otimme lautaset ja laitoimme niihin valmistamaamme ruokaa. Kun olin saanut ensimmäisen lusikallisen sitä, tiesin, etten halunnut enää lisää. Joukokaan ei keitoksestamme erikoisemmin pitänyt, ja niinpä kaadoimme sen likasankoon, jota Jouko lähti viemään tunkiolle minun jäädessäni sisälle laittamaan maksalaatikkoa.

Vähän ajan kuluttua Jouko tuli sisään ja sanoi, että ulkona oli aika liukasta. Hän oli nimittäin liukastunut ja kaatanut likasangon päälleen.

Kun olimme syöneet, aloimme tiskata. Emme selvinneet siitäkään kunnialla, vaan rikoimme lautasen.


Tiskaamisen jälkeen oli vielä otettava pölynimurilla ja silitettävä muutamia pyyheliinoja. Jouko haki pölynimurin ja alkoi siivota. Minä taas kuumensin silitysraudan. Olin juuri ottamaisillani töpselin pistorasiasta, kun Jouko kutsui minua luokseen. Pölynimuriin oli mennyt sukka, joka tukki koko laitteen. Pitkän tohinan jälkeen saimme sukan pois.

Nyt otin silitysraudan ja aloin silittää. Kauhistus! Silitysrauta oli kuumentunut liikaa. Pyyheliinaan paloi valtava reikä.

Sinä päivänä sattui vielä muitakin kommelluksia, jotka jätän kuitenkin kertomatta. Olimme ikionnellisia, kun vanhempamme illalla tulivat kotiin ja saimme luovuttaa taloustyöt äidillemme.

En väitä, että kaikki pojat ovat samanlaisia kuin me, mutta meiltä eivät taloustyöt ainakaan sujuneet.

(Bloginpitäjän ainekirjoitus, keskikoulun 4. luokalla)

Jälkikirjoitus:

Opettaja oli kommentoinut kirjoituksen loppuun: ”Liioittelitko epäonnistumisianne?” No, liioittelin tietenkin. Sehän on kirjoittajan etuoikeus. Lisäksi muuntelin totuutta. Kattilaa emme veljeni kanssa käyttäneet niinkään ruoan tekemiseen, vaan hiustemme leikkuun apuvälineenä: kattila päähän ja hiukset pois sen reunoja myöten. A vot, kuinka tasainen hiusrajasta tulikaan! Totta on se, että imuroidessa kamppailimme usein sukkia vastaan ja kuinka usein se sukka sinne imurin kitaan pujahtikaan heti, kun valppaus petti. Totta on sekin, että astioita rikkoutui tiskatessamme. Muistan, kuinka olin katkera, kun veljeni sai vapautuksen tiskaamisesta rikottuaan samalla kertaa useamman astian.

14.7.2018

Pakoon!



Oli pimeä syyskuun ilta. Olin ulkona ja odottelin, että ilta pimenisi vielä vähän. Olin näet aikonut käydä omenavarkaissa lähellä asuvan vanhan miehen puutarhassa. Hänen puutarhansa oli täynnä omenapuita, ja niissä kasvoi suuria, herkullisia omenoita.


Kun oli tullut tarpeeksi pimeää, lähdin kävelemään tietä pitkin ja saavuin vanhan miehen pihan edustalle. Katsoin molempiin suuntiin tielle. Ketään ei ollut näkyvissä. Hyppäsin puutarhan aidan yli, mutta pahaksi onnekseni housuni tarttuivat aidassa olleeseen naulaan. Kuului kovaa rätinää, ja kun nousin seisomaan, huomasin toisen lahkeen revenneen melkein koko jalan pituudelta.

Vastoinkäymisestä huolimatta jatkoin ryömien matkaa ja saavuin suuren omenapuun luo. Aloin kiivetä omenapuuta pitkin. Juuri kun olin päässyt melkein latvaan, syttyi vanhan miehen talon yhteen huoneeseen valo. Jäykistyin paikalleni. Joku hahmo tuli ikkunan ääreen, ja minusta tuntui, kuin hän olisi katsellut minua. Juuri silloin irtosi toinen käteni oksasta, josta se oli pidellyt kiinni. Kuului valtava rysähdys, kun putosin alas.

Olin pudonnut selälleni ja henkeni salpautui. Jäin siihen voivottelemaan, mutta samassa kolahti talon ovi. Säikähdin niin, että sydämeni alkoi takoa aivan vimmatusti. Kuului lähestyviä askeleita. Mielessäni pyöri vain yksi ajatus: ”Pakoon! Pakoon niin pian kuin mahdollista.”

Nousin seisomaan ja aloin juosta niin kovaa, kuin jaloistani pääsin. Takaani kuului huutoa, mutta minä jatkoin vain juoksua. Pian saavuin aidalle ja hyppäsin sen yli. Lähdin juoksemaan tietä pitkin ja saavuin pian kotiportille. Siellä vasta vilkaisin taakseni, mutta en nähnyt ketään. Helpottuneena istahdin portille ja lupasin itselleni, että en enää koskaan mene omenavarkaisiin.


(Bloginpitäjän ainekirjoitus, keskikoulun 3. luokalla)

Jälkikirjoitus:

Kohta se on taas omena-aika. Onneksi kuitenkin omenavarkaissa käymisen harrastus on mennyt jo pois muodista. Jännitys haetaan nykyisin eri muodossa, esim. tietokonepeleillä. Mut voihan niitä jännityspelejä pelata Applella, eiks juu? Se on sit vähän niin kuin omena varastais sulta. Aikaa.

8.7.2018

Oli kerran mies joka sai täysosuman lotossa



Oli sunnuntai-ilta. Kalle Kepuli katseli televisiota. ”Ashtonin perhe” oli juuri loppunut ja nyt arvottaisiin lotto. Kalle otti nopeasti paperinpalasen ja kynänpätkän esille ja tuhersi paperille ylös kuusi oikein tuloksen sekä kolme varanumeroa. Kun arvonta oli päättynyt, Kalle haki esille lottokuponkinsa. Hetken sitä tarkasteltuaan hän havaitsi saaneensa täysosuman. Kalle hypähti riemuissaan vanhalle hetekalle. Mutta heteka ei sellaista enää kestänytkään, vaan meni täysin rikki. ”Mitäs tuosta”, ajatteli Kalle. ”Nythän minulla on varaa ostaa vaikka millainen vuode!”.

Joku muukin on ollut onnekas!

Maanantaiaamuna pysähtyi suuri, musta auto Kallen talon eteen. Autosta astui ulos kaksi tummapukuista miestä. Toisella oli kädessään suuri salkku. Kalle riensi heitä vastaan. ”Oletteko te Kalle Kepuli?” kysyi salkkua kantava mies. ”Olen”, vastasi Kalle. ”Paljon onnea sitten! Olette voittanut lotosta kolmesataatuhatta markkaa”, sanoivat miehet yhteen ääneen ojentaen salkun Kallelle.

Samassa Kalle huomasi miesten mustan auton ja ihastui siihen niin, että osti sen heti. Kalle ajoi autolla kaupunkiin ja kävi melkein jokaisessa kaupassa ostamassa ”muutamia” tavaroita ja niitä ”muutamia” tavaroita tuli niin paljon, että hänen oli ostettava kuorma-auto saadakseen ne kuljetetuksi kotiin.

Maanantai-iltaan mennessä Kalle oli jo kuluttanut kaikki rahansa. Hänen talonsa oli täynnä kaikenlaisia tavaroita. ”Mitä minä teen näin paljolla tavaralla, kun en saa niitä mahtumaan talooni? Olisi pitänyt ostaa uusi, isompi talo.

Niinpä Kalle piti huutokaupan ja myi pois kaikki ostamansa tavarat. Hän sai niistä tuskin kahtakymmentä tuhattakaan, mutta hän sijoitti ne pankkiin ja sai niistä hyvän koron. Hän sai pian takaisin ne kaksisataatuhatta ja menestyi hyvin.

Lottotyttö toi jännitystä lauantai-iltaan.

(Bloginpitäjän ainekirjoitus, keskikoulun 2. luokalla)

Jälkikirjoitus:

Tarinasta tulee mieleeni veljeni kertomus kesätyöpaikastaan. Siellä oli porukkaa, joka tilipäivänä huristeli taksilla kotiinsa (tuskin suoraa reittiä pitkin) ja parin päivän jälkeen he olivat täysin peeaa. He osasivat käyttää rahaa!

Ajat ovat muuttuneet. Kalle Kepulin lottovoiton aikoihin saattoi näköjään rikastua pelkillä koroilla. Kirjoituksessa on muuten rahaan liittyvä virhe. Löydätkö sen?

Eniten tässä jää kyllä miettimään sitä, nukkuiko Kalle edelleen vanhassa, rikki menneessä hetekassaan, vai ostiko hän uuden sängyn ja jättikö sentään sen myymättä huutokaupassa.