9.9.2012

Debussya, pyydän


Hiljaisuudesta nousee kiskojen laulu
rutistan sinut voimalla kehoani vasten.
Ei vielä, tätä ei voida ottaa minulta pois
vastustan tämän syyspäivän kovaa valoa.
Ei nyt, onhan vielä kesän lämpö jäljellä
vaahteranlehti leijailee punaisena alas katuun.


Ja äkkiä olen kanssasi rantakalliolla
tanssit vettä vasten silkasta ilosta.
Tuuli hulmuttaa valkoista hamettasi
naurat ja katseesi sytyttää minussa tulen.
Voisin vyöryä päällesi kuin pimeä meri
ja syödä sinut niin kuin vesi syö kiven.

Kiskot kolisevat rautapyöriä vasten
silmääni tunkeutuu lähestyvä raitiovaunu.
Imen sinua sisääni jokaisella hengenvedolla
jokainen sydämenlyöntini takoo sinua peremmälle.
Tänne, solujeni sopukoihin, minä sinut talletan
talvehdi täällä ja valaise sisäinen pimeys.

Vielä ehdin istuutua ullakkohuoneistoon
missä sormesi tanssivat pianon koskettimilla.
Debussya, sinä sanot ja heilautat hiuksiasi
niin kuin sinulla on tapana kun innostut.
Katson sinua ja pölyhiukkasten keveää tanssia
huoneeseen tulvii valoa ja kirkkaita säveliä.


Pyörät kirskuvat ja vaunu pysähtyy jysähtäen
kuulen enää hiekan rapinan kesäkenkiesi alla.
Sulkeutuva ovi heilahtaa kuin giljotiinin terä
sydämeni jättää lyömättä kun kävelen pois.
Jalkani iskevät mukulakivien koskettimia
Debussya, pyydän, ja kylmät kadut alkavat soida.

Runotorstain haaste: Debussy Valse Romantique


7 kommenttia:

  1. Vaikuttuneena istun hiljaa.
    Huomaan tulleeni runoilijan blogiin.
    Upeaa tekstiä, hienoja metaforia ja runo on taitavasti sidostettu annettuun aiheeseen, ilman että se tuntuu väkinäiseltä.
    Nöyränä hiivin pois, mutta tulen taas salaa, joskus näkyvästikin ;-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Uuna kauniista sanoistasi. Tule kun siltä tuntuu.

    VastaaPoista
  3. Tässä runossa on vahvana syksyyn sukeltamisen tuntu. Kesä on vain häivähdyksenä vielä läsnä, vähän niin kuin tänään. Hieno!

    VastaaPoista
  4. Kyllä on taitavaa kosketusta
    Kaunista

    VastaaPoista