13.12.2010

Senaatintorin jänis

Aamulla kävelen kadulla ja päässäni pyörii ajatusten mylly. Askeleeni ovat jäykät, olen kiirehtimässä töihin.

Äkkiä huomaan jäniksen ihmisten ja autojen seassa. Hetken se säntäilee sinne tänne, mutta loikkii sitten määrätietoisesti minua kohti. Se pysähtyy eteeni ja jää tuijottamaan minua. Ihmettelen itsekseni, miten eläinparka on eksynyt keskelle kaupunkia. Yllätyn täysin, kun jänis vastaa:

- En ole eksynyt, olen tarkoituksella tullut.
- Kuinka uskalsit?
- Pelko asuu päässä. Jalat minut tänne toivat.
- Miksi tulit?
- Nähdäkseni kaupungin.
- Kaupungin? Mutta sinähän kuulut aivan eri ympäristöön.
- Yhtä kauaksi näytät sinä työhuolinesi eksyneen omasta itsestäsi.
- No, siinä tapauksessa, mitä pidät kaupungista?
- Nähdäkseni huonompi kuin kotiniittyni, jonne olenkin jo palaamassa. Luovun kaupungin hulinasta, jotta löytäisin niittyni makeimman verson.
- Minäkin olen viime aikoina ajatellut, millainen olisi hyvä elämä.
- Sinulle, joka kahden hajun välillä ennätät ajatella jo seitsemää eri asiaa, sanon että minä olen lopettanut ajattelun kokonaan. Tosin minulla on pienempi pää kuin sinulla, mutta olen huomannut, että suuret asiat eivät sovi ajatuksiin. Ei ole niin suurta päätä missään. Ja ne isot asiat, ne kyllä nousevat, jos pitää aistit auki ja jalat rohkeina.
- Miten voi olla ajattelematta mitään?
- Olet oikea lehmä, joka märehdit kaiken neljä kertaa etukäteen ja varmuuden vuoksi vielä toiset neljä kertaa jälkikäteen. Missä on tuore ruoho kaiken tämän märehtimisen keskellä?
- No missä se on?

Jänis ei vastaa, vaan jatkaa matkaansa.

Seison keskellä toria ja silmiini tulvii valoa. Katson ylös: valkeaa valoa ja hiljalleen leijuvia hiutaleita, jotka jäävät kasvoille viileäksi vedeksi.

Katson alas: sama valo sielläkin. Kuuluu kyyhkysen siipien läiskähdys, raitiovaunun kolinaa ja jostakin kaukaa joululaulu, tai oikeastaan vain musiikkia, musiikkia ilman mielikuvia.

Seison pitkään paikallani eikä Tuomiokirkon kellonviisari silti nytkähdä eteenpäin. Ei ole kiirettä. Eikä niitä seitsemää ajatusta.

3 kommenttia:

  1. Onpa upea postaus =)

    Pelko asuu päässäni -niin minullakin.
    Olen myös melkoinen moninkertainen märehtiä ;-)

    Missä se jänö kulkee? Haluaisin tavata sen. Kävelen huomenna suurkirkon aukiolle, jos vaikka se siellä vielä hyppelisi ison kuusen kieppeillä.

    VastaaPoista
  2. Valitettavasti se karisti kaupungin melut korvistaan ja lähti niitylleen etsimään sitä makeinta versoa. Saapi vähän aikaa odotella, ennen kuin lumen alta pistää esiin mitään vihreää ;o)

    Mutta citykaneja voisi hypellä...

    VastaaPoista
  3. Ei ollut jänö suurkirkon kupeessa, kuljin lumisten portaiden ohi tänään kahdesti. Sen sijaan rappusia pitkin laski turistilapsia alamäkeä. Näytti olevan sen verran hauskaa, että teki mieli osallistua mäkilaskuun.

    Ikävät työvaatteet ja ehkä hetken aikuismaisuus vei voiton ja jätin laskut oikeaan pulkkamäkeen ;-)

    VastaaPoista