Kesällä pähkäilin kovasti, missä kuussa lähtisin Pohjois-Espanjaan vaeltamaan. Olisiko syyskuu hyvä aika lähteä vai olisiko lokakuu parempi? Vai hiljainen marraskuu? Vai olisiko kevät parempi kuin syksy? En saanut asiaa päässäni ratkaistua, joten siirsin päätöksen tuonnemmaksi. Sitten avasin kirjan, jota olin lukemassa. Ja siellä minua odotti John Daido Loorin runo:
”Jos et vieläkään ymmärrä.
Katso syyskuuta, katso lokakuuta.
Punaiset ja kultaiset lehdet täyttävät
laaksossa virtaavan joen.”
Runo oli kuin minulle tuohon tilanteeseen tehty. Katsoin syyskuuta, katsoin lokakuuta ja näin molemmat hyvässä valossa. Lokakuussa näin enemmän kultaista välkettä. Asia oli selvä, päätetty. Ja niin tapahtui: lähdin matkaan syyskuun lopulla ja matkani ajoittui pääosin lokakuun puolelle.
Huomaan, että päätöksentekotapani on muuttunut. Aiemmin yritin kovasti ajattelemalla ja pohtimalla tehdä järkeviä päätöksiä. Nyt toivotan tervetulleeksi intuitiivisemman tavan. Ja luotan siihen, että luonnollisesti nousevat päätökset ovat minulle oikeampia kuin väkisin puserretut. Mikä helppous! Mikä keveys! Ja näissä päätöksissä – tai sielun kuiskauksissa – soi ilo ja pirskahtelee kirkas vesi.
Niinhän se taitaa olla, että sisäinen viisaus tietää paremmin kuin tuo yläkuuppa ;-)
VastaaPoistaItse vasta haaveilen Caminosta, ehkä vuonna 2013. Mietin keväällä vai syksylläkö lähtisin, uskaltaisinko naisihmisenä lähteä yksin Caminolle. Olen kyllä jo sen ikäinen että ikä suojelee....ja välillä heitän koko haaveen menemään. On niin kovin paljon muutakin...ja sitten taas luen jostain Caminosta ja alan haaveilla.
VastaaPoistaTässä rohkaisua sinulle anonyymi.
VastaaPoistaKyllä naisihminenkin voi lähteä yksin, heitä oli matkalla paljon. Reitti on hyvin turvallinen. Eikä siellä yleensä tarvitse kauaa yksin olla, mukavaa seuraa löytyy.
Unelmat on tehty elettäviksi. Kannattaa takoa, kun rauta on kuumaa ja ennen kuin se jäähtyy.
Suositukseni: menoksi vaan! Luulenpa, ettet tule katumaan, kun lähdet.
Sinulle anonyymi, lisäyksenä edelliseen kommenttiini:
VastaaPoistaMultakin otti aikaa, ennen kuin haave Caminosta toteutui. Ensimmäisen kerran luin ko. aiheesta jostain lehdestä monta monta vuotta sitten. Silloin se tuntui vain mielenkiintoiselta mahdollisuudelta ja ajattelin, että tuonnehan voisi joskus lähteä. Idea jäi kuitenkin muhimaan ja jatkossa "törmäsin" Caminoon useissa yhteyksissä ja asia alkoi vahvistua. Sen jälkeenkin kun olin "päättänyt" lähteä, kului vielä aikaa sopivan ajankohdan löytämiseen ja motivaation kasvattamiseen.
Ihmiset ovat erilaisia ja jotkut toetuttavat haaveitaan hyvinkin nopeasti. Minulla tämän haaveen toteuttamiseen kului kyllä aikaa.
Minusta on mukava ajatella, että haaveet ovat sielun hiljaista puhetta tai sielun kuiskauksia. Ne antavat vihjeen, mihin suuntaan meidän kannattaisi edetä.
Anonyymi täällä taas
VastaaPoistaItse tulin tietoiseksi Caminosta Löytöretki-ohjelman aikoihin ja olen lukenut monet kirjat Caminosta. Matkassahan on valmistelut ja odotuskin mukavaa, tässä vaan välillä olen alkanut epäillä suunnitelmaani. Välillä on arjessa niin paljon tekemistä, että suunnitelma unohtuu, mutta sitten se yhtäkkiä hyppää ajatuksiin. V 2013 ei ole enää kaukana? Lähteäkö keväällä vai syksyllä, se on vielä ratkaisematta ja sekin onko vuosi oikea? Ensin pitää saada terveydelliset asiat kuntoon, ei mitään suurta toki. Espanjan kielestä on alkeet hallussa ja sitä haluaisin vahvistaa ja sellaista.
Sitten: miten pääsee arkeen Caminon jälkeen kun helteinen Jaakonvaellus heinäkuussa vei ihan "sfääreihin" ja se oli pienempi juttu.
Löytöretki oli innostava ohjelma minullekin ja siitä sai aika hyvän kuvan matkan olosuhteista ja luonteesta. Sen lisäksi luin yhden kirjan. Valmistautumiseni jäi melko vähiin, niin tiedollisesti kuin fyysisen harjoittelunkin kannalta. Koska aioinkin kulkea vain osan reitistä, ajattelin että matkani olisi jonkinlainen kurkistus Caminoon.
VastaaPoistaEspanjan kieltäkin oli tarkoitus opiskella ennen matkaa, mutta karu totuus oli, että matkan alkaessa espanjankielen sanavarastoni oli noin kymmenen sanaa. Ja hyvin pärjäsin englannillakin tai jopa elekielellä, kuten korvasärkyisenä Pamplonan sairaalassa, missä kukaan ei tuntunut osaavan englantia.
Tuo sfääreistä putoaminen on minullekin tuttu juttu. On tapahtunut monesti jonkun elämyksellisen kurssin, matkan tms. jälkeen. Hieman sitä helpottaa se, että varaa matkan jälkeen "sulatteluaikaa" ennen kuin "arkinen aherrus" taas alkaa.
Minusta tällaisessa putoamisessa on kyse siitä, että arkielämämme on liian kaukana siitä ihanne-elämästämme, jota oikeasti haluaisimme elää ja jota pääsemme maistamaan jollakin "elämysmatkallamme". Parasta olisi, jos tuollaista arkeen putoamista ei tapahtuisi. Silloin eläisimme omaa ihanne-elämäämme arjessa. Tällöin ei tarvittaisi myöskään "elämysmatkoja". Oma arkinen elämämme olisi meidän Caminomme.
Useimmilla meistä on kuitenkin matkaa arkisesta elämästä haaveidemme elämään. Ajattelen niin, että mitä useammin pääsemme maistamaan haaveidemme mukaista elämää, sitä enemmän meillä on voimaa ja tahtoa muuttaa arkeamme pikku hiljaa kohti unelmiamme. Ja ennen pitkää voimme huomata, kuinka alamme enemmän ja enemmän elää oman näköistämme elämää, sellaista elämää jota on ilo elää. Tämä on ymmärtääkseni haaveiden tarkoitus.
Minulle elämä on oikeastaan antanut enemmän kuin olen haaveillut, minulla on ammatti,jonka tunnen omakseni ja ennen kaikkea minulla on neljä ihanaa lasta. Lapset ovat toki jo aikuisia, kaksi jo omillaan avoliitoissaan ja heidän avokumppaninsa ovat minulle rakkaita. Pian nuoremmat lapsetkin ovat pois kotoa ja silloin ehkä "vedenjakajana" kohti tyhjää kotia voisin vaeltaa Caminon.
VastaaPoistaNo haaveita toki on tällä hetkelläkin, ehkä suurimpana haaveena työpaikan vaihto, jonka uskon toteutuvan, toivottavasti en putoa kovin korkealta.
Toteutuneita haaveitakin on muistissa; olipa kerran eräs haave. Lohdutin itseäni huonoina päivinä haaveilemalla sen toteutumisesta ja hyvinä päivinä hemmottelin itseäni haaveilemalla sen toteutumisesta. Ja kun se haaveeni sitten muuttui todeksi, oli tunne uskomaton...minusta tuntui etteivät jalat koskeneet maata muutamaan päivään. Se oli sellainen haave, jonka toteutumiseen en voinut itse vaikuttaa mitenkään. Ja se koski minua vain välillisesti.
Camino-haave on kuitenkin omissa käsissä, se ei vaan "tapahdu" vaan ensin on löydyttävä rohkeus ja sitten toteutettava suunnitelma.
Haaveillen ....
Kiitos Anonyymi kun jaoit kokemuksiasi ja haaveitasi. Ja hienoa että elämä on antanut ja haaveita on toteutunut! Onnea työpaikan vaihtoon ja onnea Camino haaveille!
VastaaPoista