Juontaja komentaa viidennen lähtöryhmän valmiiksi Senaatintorin lähtöpaikalle. Odotellaan muutama minuutti, lasketaan aikaa starttiin. Sitten tulee lähtökehotus. Mitään ei tapahdu. Toistatuhatta ihmistä muodostaa massan, jonka liikkeellelähtö kestää tovin. Pikku hiljaa massa alkaa työntyä eteenpäin ja saamme ottaa ensimmäiset askeleet. Muutaman kymmenen metrin jälkeen voimme vaimoni kanssa jo spurtata juoksuun. On erikoinen tunnelma juosta yhdessä näin monen samanväriseen paitaan sonnustautuneen kanssa.
Tulemme Espan puistoon ja hiekkatie rahisee satojen jalkojen alla kuin marakassit afrikkalaisten marakattien heiluvissa käsissä. Pian rahina muuttuu kuminaksi, kun ohitamme sambaryhmän. Kun sadat oranssipaidat nousevat Korkeavuorenkadun mäkeä ylös, näyttää siltä kuin neonvärinen Godzillan serkkukäärme matelisi pitkin kaupungin katuja. Liikenne on pysäytetty ja ihmiset reitin varrella ihmettelevät näkyä kannustaen innokkaasti.
Kaivopuiston rannassa meitä viihdyttää seuraava bändi. Musiikki hujahtaa ohi ja saavumme ensimmäiselle juottopisteelle. Mukit ovat loppuneet, joten juomme vettä kämmenillä kauhoen. Jatkamme matkaa ja ohitamme tukevahkon miehen, joka puuskuttaa jo aika pahasti. Jaksaneekohan loppuun saakka? Yksi juoksureitin hivelevimpiä kohtia on edessä, kun juoksemme Tähtitorninmäen pimeässä puistossa pitkin sadoin ulkotulin reunustettua tietä.
Kauppatorilla olemme puolimatkassa. Jollain musiikkivirkistyspisteellä kannustetaan juoksijoita yläfemmoilla. Täräytän kunnolla rivissä oleviin käsiin. Mahtaa kannustajilla olla huomenna hellät kädet. Matka jatkuu kohti Katajanokkaa. Siellä on paikoin kovin rauhallista: ei musiikkipisteitä eikä edes kannustajia. Pimeää vain ja askelten läpsytystä. Kunnes tulemme jollekin torille. Sinne on kertynyt paljon ihmisiä. Minulle huudetaan: ”Älä ohita sitä ladyä vierelläsi! Kohtelias mies ei ohita ladyä!” Menen tappituntumalle vaimoni taakse ja saan ankarat suosionosoitukset: ”Hyvä, hyvä, noin juuri!”
Nopeatempoinen musiikki saa minut kiihdyttämään jalkani samaan tahtiin ja tanssin musiikkipisteen ohi. Saan riemukkaita kättentaputuksia palkkioksi. Loppuvaiheessa kannustus lisääntyy. Jopa asuntojen parvekkeilta huudellaan: ”Jaksaa, jaksaa!”. Joku heiluttaa Suomen lippua ja huutaa: ”Eipäs kävellä siellä!”
Viimeinen Kirkkokadun ylämäki vielä ja sitten saavumme Senaatintorille, missä jo harventunut kannustajajoukko juhlii jokaista perille saapunutta. Luovutamme ajanottosirut, juomme vettä ja saamme käteemme kassin, jossa on kaksi banaania ja energiapatukka. Menemme hetkeksi huilaamaan Tuomiokirkon portaille.
Yöjuoksut on tältä erää juostu. Kivaa on ollut. Tapahtuma oli yhtä mukava kuin miltä se vuosi sitten näytti, kun olimme vaimoni kanssa sattumalta kaupungilla ja näimme tuolloin ensimmäisen Helsingin yöjuoksun startin. Silloin päätimme, että ensi vuonna osallistumme. Nyt tuo tavoite on toteutunut. Jään odottelemaan, miten kutaa tämä teki keuhkoputkentulehdukselleni. Joskus jotain hauskaa ei vain voi jättää väliin ikävän sairauden vuoksi. Joskus toki on pakko. Mutta nyt juostiin. Ja ensi vuonna uudelleen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti