Aika: helatorstai 17.5.2012, iltapäivä.
Paikka: Juva. Sää: aurinko paistaa, hellettä, lämpötila +26 C. Tulee suusta:
Nyt järveen! Tapahtuu: vaimo kastaa nilkkansa ja vannoo, ettei mene noin kalseaan
veteen. Mies (minä) menee. Kasvot vääntyvät kylmästä, vaimo luulee hymyksi. Ja
menee, koska näytän niin nauttivalta räpiköinnin jälkeen. Poika kävelee hermostuneesti
laiturilla. Ei halua jäädä vilukissaksi. Lopulta ottaa juoksuvauhdit ja loikkaa
laiturin päästä. Ainut joka kastaa päänsä.
Aika: lauantai 19.5.2012, ilta. Paikka:
sama. Sää: viileämpi, sillä helle kesti vain yhden päivän, tyyni kirkas ilta.
Tapahtuu: poika on innoissaan keihäänheitosta, viskelee sitä saunan
vilvoitustauolla. Heittää ennätyksen. Istun mökin terassilla ja kuuntelen.
Kuuluu: kahden käen kilpakukuntaa, teeren pulinaa lähimetsästä, taivaanvuohen
määkinää kosteikosta, taivaalla lentävän lehtokurpan kurnutusta, järveltä
härkälinnun mylvintää. Olen tässä. Kiitollisena tästä kaikesta ja ihmeestä.
Sillä ihmeeltä se tuntui, kuin unelta. Yhden päivän helle toukokuussa.
Pysäytti. Pehmensi pään. Hyvä niin. Jatkoa odotellessa.
Onnittelut perillä olosta!
VastaaPoistaJuva on hieno paikka kesäaikaan, voin todeta itsekin siellä järvimaisemia usein ihailleena! Terveisin blogisurffailija, joka harkitsee vakavasti palaamista blogiisi. :)
VastaaPoista