Viimeisestä pelistämme on kulunut aikaa.
Lähettelen viestejä sopiaksemme peliajasta. Sinä et vastaa. Kunnes soitat
minulle töihin. Olet saanut sydänkohtauksen. Onneksi lievän. Sinulle on tehty
pallolaajennus ja sydänvaltimosi on laajennettu putkella. Sinulla on nyt
nitroja taskussa. Sinulla, hyväkuntoisella viisikymppisellä miehellä.
Yritän sopia kanssasi tapaamista. Pidät pienen tauon ja sitten katsahdat minuun
tuskainen ilme kasvoillasi. Kerrot, että tapaamista ei ehkä nyt tule, koska
syöpäsi on taas uusiutunut. Et tiedä tarkkaa tilannetta, mutta jotakin on
löytynyt. Kuulet tuomiosi ensi viikolla. Turhautumisen ja pettymyksen tunteet
pyrkivät pintaani. Kuinka elämä voi olla näin julma? Sanot, että aiot
taistella. Sanot, että lapsesi saavat sinut nousemaan sängystä. Istumme ja
päivittelemme tilannetta. Sitten jostain syystä haluat kuulla minun
kuulumisiani. Minusta tuntuu epäreilulta kertoa niistä. Kuitenkin kerron. Jopa
lievällä innostuksella. Se tuntuu oikealta. Tapaamisen lopuksi halaan sinua.
Jalkasi tärisevät. Kerrot että tänään
käytit ensimmäistä kertaa julkisesti kävelykeppiä. Pienessä keittokomerossa kerrot tarinaasi.
Kuinka olit lähdössä töihin ja kaaduit parkkipaikalle auton viereen. Etkä
päässyt enää ylös. Soitit isällesi. Istuit hyvän aikaa keskellä parkkipaikkaa
ennen avun saapumista. Ja ihmiset ihmettelivät, olitko humalassa. Yritän
naurahtaa kanssasi jutulle, mutta etenevä sairautesi estää hymyäni levenemästä.
Marraskuussa raja elämän ja kuoleman
välillä on ohuimmillaan.
Kyllä, marraskuu voi joskus näyttää näin raskaalta...
VastaaPoista