Vuoden ensimmäinen päivä on taas käsillä.
Perinteitä noudattaakseni lähden eka-ekaa-linturetkelle. Lintuharrastajien
elämä alkaa uudenvuodenpäivänä aina uudelleen. Edessä on taas uusi
elämyksellinen ja yllätyksellinen lintuvuosi. Mitä vain voi tulla vastaan.
Vaikka olenkin enemmän lintujen katselija ja satunnainen retkeilijä kuin
varsinainen orni, niin vuoden alussa on aina tiettyä odotusta ja toiveikkuutta
ilmassa. Pidän aluista. Enemmän kuin lopuista.
Talvi on hyvä aika aloitukselle. Omalla tavallaan talven lintumaailman köyhyys on koukuttavaa. Kun lintuja on vähän, voi iloita ”peruslinnuista” eri tavalla kuin kevään hulinassa: tiaiset hyörivät oksistossa, varpuset ja pikkuvarpuset silputtavat pensasaidassa, viherpeippo on aina äänessä monella tavalla, mustarastas vain on niin hieno hiilenmustassa olemuksessaan ja vielä kun siihen on ympätty kirkkaan keltainen nokka (vanha koiras), niin avot. Talven keskelle jääneen räkättirastaan höyhenpuku tuntuu talvisessa harmaudessa suorastaan räikeältä. Ja jotenkin sen räksätyskin kuulostaa talvella jopa ilahduttavalta. Se on kuin muistutus tulevasta keväästä ja kesästä.
Talvi on hyvä aika aloitukselle. Omalla tavallaan talven lintumaailman köyhyys on koukuttavaa. Kun lintuja on vähän, voi iloita ”peruslinnuista” eri tavalla kuin kevään hulinassa: tiaiset hyörivät oksistossa, varpuset ja pikkuvarpuset silputtavat pensasaidassa, viherpeippo on aina äänessä monella tavalla, mustarastas vain on niin hieno hiilenmustassa olemuksessaan ja vielä kun siihen on ympätty kirkkaan keltainen nokka (vanha koiras), niin avot. Talven keskelle jääneen räkättirastaan höyhenpuku tuntuu talvisessa harmaudessa suorastaan räikeältä. Ja jotenkin sen räksätyskin kuulostaa talvella jopa ilahduttavalta. Se on kuin muistutus tulevasta keväästä ja kesästä.
Minun perinteissä eka-ekaa-linturetki tulee
tehdä jalkaisin lähimaastoon. Tänään ensimmäisen ilahduksen aiheuttaa pieni
kuusitiainen, joka taloyhtiömme korkeimman kuusen latvasta kajauttaa keväisen
laulunsa. Kirkon puistossa ihmettelen, kuinka yhdestä keloutuneesta kuusesta on
kuorittu kaarnaa mustaksi matoksi hangen pinnalle. Puusta kuuluu koputtelua ja yhytän
mustan palokärjen hakkaamassa kuusen oksan kaarnaa. Samasta puusta löytyy tiaisparvi ja puukiipijä, joka vaikuttaa enemmän hiireltä kuin linnulta kiertäessään puunrunkoa
ylöspäin. Kuoleva puu tarjoilee vielä viimeisen runsaan aterian.
Kuljen Kannelkyläksi kutsutun alueen läpi
etsiäkseni fasaaneja, joita tiedän siellä olevan. En löydä. Sen sijaan läheisen
sähkölinjan korkeassa tolpassa istuu fasaaniensyöjä, nuori kanahaukka. Sillä
on nyt kissanpäivät, kun yhtään varislintua ei ole härnäämässä. Haukka on
hieman räjähtäneen näköinen, joten höyhenpuvun sukiminen on paikallaan. Pitkästä
aikaa näen lokkeja, kun kaksi harmaalokkia ”soutaa” määrätietoisesti ylitseni.
Hevostallit on varmin paikka nähdä
keltasirkkuja. Vaan ei tänään. Niiden sijaan metsänreunassa liikkuu peippo, mahdollisimman huomaamattomasti.
Mietin, onko se ”karannut” metsäruokinnaltamme. Lähestyn ruokintaa. Kaksi närheä lentelee levottomasti kauempana koivun oksistossa. Kiikareilla katsoen huomaan
niiden ahdistelevan varpushaukkaa, joka istuu pystyssä ylväästi kuin patsas.
Äkkiä samaan koivuun lennähtää toinenkin varpushaukka. Siinä ne istuvat, kaksi
haukkaa, sulassa sovussa keskenään parin metrin päässä toisistaan. Vaan eivät
sovussa närhien kanssa.
Ruokinnalla on hiljaista haukoista johtuen.
No hei, meillä on haukkaruokinta, onhan sekin jotain! Pari tiaista kipaisee
silloin tällöin hakemassa siemenen, peippo kävelee hangella, käpytikka ja
harakka käyvät syömässä rasvaa ja kolme oravaa lihottaa itseään
pakkastenkestäväksi. Tumma mamu-kurre (”maahanmuuttaja”) on parantanut
sosiaalista statustaan eikä ole enää vain muiden vaaleampien oravien
kurmuutettavana, vaan kurmuttaa itsekin toista vaaleaturkkista. Istuskelen
hetken seuraamassa kaikkea tätä, syön evääni ja kaadan siemenkuorman repustani ruokinta-automaattien puolityhjiin kitoihin.
Malmikartanossa ohitseni lentää noin sadan
räkätin parvi. Mätäoja on osittain jäässä, osittain sulana. Arentikujan kohdalla
sulassa kelluu yksitoista sinisorsaa. Kannelmäen puolella padon sulassa
sinisorsia on yhdeksän. Ne sukeltavat pohjasta syötävää. Sen verran on syvää,
että nämä puolisukeltajatkin joutuvat sukeltamaan itsensä kokonaan uppeluksiin. Sitten
sillalle tulee pullanheittelijä. Idyllinen sopuisa sukeltelu loppuu
välittömästi ja alkaa armoton kamppailu roskaruuasta.
Mätäojan varrella ihailen vielä hetken
päiväaktiivista kania. Sitten olenkin kotona. Neljä ja puoli tuntia liukastelua
Kannelmäen ja Malminkartanon raiteilla. Tuloksena 22 lintulajia.
Talitiainen
Naakka
Varis
Räkättirastas
Kuusitiainen 1
Varpunen
Harakka
Käpytikka 3
Viherpeippo
Palokärki 1
Puukiipijä 1
Sinitiainen
Kesykyyhky
Pikkuvarpunen
Mustarastas
Kanahaukka 1
Punatulkku
Harmaalokki 2
Peippo 2
Närhi 2
Varpushaukka 2
Sinisorsa 20
Hieno saalis vuoden ensimmäiselle päivälle. Tuo orava on niin mahdottoman hyvän värinen ja kuvasi sukeltavasta sorsasta todella hieno.
VastaaPoistaHyviä uusia retkipäiviä sinulle =)